Ajokoirajärjestölle uusi puheenjohtaja

Kuvassa vasemmalta päänäyttelyn kaunein, suomenajokoiranarttu Jätti, tuomari Aila Lehmussaari, järjestön uusi puheenjohtaja Tuomo Hänninen sekä suomenajokoirien VSP, uros Matukan Silmu. (Kuva: Taina Nygård)
Suomen Ajokoirajärjestön Porvoossa pidetty vuosikokous sujui sopuisasti. Asialistalla oli muun muassa uuden puheenjohtajan valinta, sillä istuva puheenjohtaja Sakari Poti oli jo hyvissä ajoin ilmoittanut, ettei hän enää ole ehdolla. Kokous valitsi järjestön uudeksi puheenjohtajaksi pitkäaikaisen ajokoiramiehen, kuusamolaisen Tuomo Hännisen, joka toimi muun muassa kansanedustajana vuosina 2003–2011.
Ajokoirajärjestön talous on vakaa, mutta leikkauksia on sielläkin tehtävä. Yksi suurimpia menoeriä on kuusi kertaa vuodessa ilmestyvä jäsenlehti. Nyt päätettiin, että ainakin kuluvana vuonna lokakuun numero jätetään pois, ja siten Ajokoiramies-lehti ilmestyy vain viidesti, mutta sivumäärää lisäten.
Päänäyttelyssä oli tänä vuonna varsin vähäinen koiramäärä, yhteensä 54 koiraa 11:stä eri rodusta. Ne oli kuitenkin jaettu kahdelle tuomarille. Kaikkiaan järjestö edustaa 39:ää ajokoirarotua, joita kaikkia ei edes ole rekisteröity Suomessa viimeisen kymmenen vuoden aikana.
– Pieni koiramäärä on valitettavasti ollut trendi silloin, kun erikoisnäyttely on etelässä, pahoitteli 18 suomenajokoiraurosta arvostellut Kirsi Nieminen.
Suomenajokoiranarttuja oli Aila Lehmussaarelle ilmoitettu 14. Päänäyttelyssä nähtiin myös järjestön alaisia harvinaisempia ajokoirarotuja plottinajokoirasta dunkeriin ja porcelainesta poiteviniin. Suomenajokoirista seuraavaksi eniten kehässä nähtiin venäjänajokoiria, kuusi yksilöä; muita rotuja oli esillä vain yksi tai enintään neljä yksilöä per rotu.
Päänäyttelyn kaunein oli 6,5-vuotias suomenajokoiranarttu Jätti. Sen on kasvattanut ylitorniolainen Pekka Jaako, hän omistaa koiran yhdessä Eveliina Jaakon kanssa. BIS-2 oli sveitsinajokoira (bern) Karhutarhan Istuva Härkä, kolmas oli dunkerinajokoira Sivesindhøgdas D Odin ja neljäs venäjänajokoira Repopupun Kupsankeikka.
Suomenajokoirien paras uros ja VSP oli tuusniemeläisen Timo Rissasen pian 7-vuotias Matukan Silmu. Se onnistui saavuttamaan saman tittelin myös viime vuoden päänäyttelyssä. Tänä vuonna urokset arvosteli Kirsi Nieminen, nartut Aila Lehmussaari ja jälkimmäinen valitsi rotunsa parhaan.
Näyttelyssä oli ajantasainen tulospalvelu, ja koirien arvostelut kirjattiin suoraan Koiranet-järjestelmään josta ne ovat luettavissa koiran tietojen yhteydessä. Tulokset löytyvät täältä: https://ilmoittautuminen.kennelliitto.fi/tulospalvelu/frmTuloksetRyhma.aspx?N=11012&R=1