Enää alle sata koiraa palveluskoirien SM-kisoissa

Palveluskoirien SM-kilpailujen osallistujamäärä jää alle sadan. Kuuteen lajiin on ilmoittautunut vain 96 koirakkoa. Kilpailut käydään Lahdessa 16.–18. elokuuta.

Viime vuonna tuloksia kirjattiin yhteensä 101, mutta suojelukoe järjestettiin poikkeuksellisesti eri aikaan omana kilpailunaan Harjavallassa, kun muut lajit ratkottiin Hämeenkyrössä. Yhtä vähän osallistujia, 101, oli vuonna 2010 Paimiossa. Muuten 2010-luvulla kilpailuissa on nähty jopa yli 130 koirakon suoritukset.

Kato on käynyt nimenomaan jälkikokeessa, jonka suosio on muutenkin hiipunut pahoin. Osasyyn osallistujien kaikkoamiseen arvokilpailussa on maastoon pääsy tottelevaisuuden perusteella. Lahdessa paikkoja on tarjolla viime vuoden Hämeenkyrön tapaan vain 15, kun useimmiten paikkoja on ollut 20. Mikäli koirakon osasuorituksista tottelevaisuus on heikoimmissa kantimissa, niin ilmoittautuminen saattaa jäädä sikseen.

Jälkikokeen alamäkeen voi vaikuttaa myös niin sanotun peltojäljen eli erikoisjälkikokeen kasvava suosio, vaikka laji ei vielä yllä metsäjälkikokeen osallistujamääriin. 

Haku vei voiton

Perinteisen jälkikokeen romahdus näkyy myös siinä, että Lahdessa hakukoe on isoin laji ilmoittautumisten perusteella. Tosin eroa on vain yhden koirakon verran. 2010-luvulla vain kerran aiemmin haku oli ykkösenä, Tuusulassa vuonna 2014. Esimerkiksi Lahden edellisissä SM-kilpailuissa vuonna 2011 jäljellä kilpaili peräti 52 koirakkoa, kun hakuun osallistuvia oli 30.

Kolmanneksi suosituin laji on vakiintuneesti suojelu, nykyisin IGP-koe, vaikka myös tässä lajissa on totuttua vähemmän osallistujia. Kokeeseen on ilmoittautunut vain 16 koirakkoa, kun kuutena viime vuotena kilpailijoita oli yli 20 vuosittain. Enimmillään osallistujia oli Tuusulassa, peräti 38. Ilman suojelun suosiota Tuusulan kokonaiskilpailijamäärä olisi voinut jäädä alle sadan.

Palveluskoirakokeiden kolmen muun lajin, etsintäkokeen, viestin ja opastuksen, yhteenlaskettu osallistujamäärä on yleensä aina alle 20. Lahdessa näihin lajeihin on ilmoittautunut 19 koirakkoa.

Kolme puolustaa kultaa

Ainakin puolet lajeista saa uudet mestarit. Viimevuotiset voittajat nähdään suojelu-, jälki- ja viestikokeissa, jälkimmäisissä Lahdessa ovat paikalla myös hopea- ja pronssikoirakot.

Jälkikokeessa tosin Tending Piraya puolustaa nyt kultamitalia vakio-ohjaajansa Emmi Lavikan kanssa, kun vuosi sitten lainaohjaajana oli Emma Alve. Viestillä Jani ja Piia Heinilä tuovat radalle Harmaahurstin Jennimarin. IGP:ssä kultaa puolustaa Krista Saari Parendo Vinces Alexanderin kanssa. 

Kilpailun järjestäjinä toimivat Suomen Palveluskoiraliitto, Lahden Käyttökoira, SPL Lahti, SPL Kärkölä, Tuuloksen Koirakerho ja Hollolan Koiraharrastajat.

 

 

Kommentoi:

Koiramme