Mestaruustittelit käyvät yhä harvinaisemmiksi?

Monella rodulla on tsemppaamista, jos niille aiotaan jatkossa saada rodunomaisen koelajin Suomenmestaruuskoe. Suomenpystykorvien perinteinen Hirviherra-ottelu, venäjänajokoirien Jänismestaruus ja eestinajokoirien Ajomestaruus saattavat joinain vuosina jäädä järjestämättä, mikäli koiria ei saada enemmän kokeisiin. Katkolla saattavat olla myös amerikankettukoirien SM-ketunajokoe sekä bassetrotuisten koirien SM-ajokoe.

Kennelliiton hallitus on hyväksynyt helmikuun kokouksessaan uudet ohjeet Suomenmestaruuskokeiden myöntämisestä ja kokeiden taloudellisesta avustamisesta. Ohjeet tulevat voimaan heti.

Mestaruuskokeiden järjestämislupa myönnetään koekohtaisesti kunkin Kennelliiton hyväksymän järjestämisohjeen mukaan. Vähimmäisvaatimukset virallisen SM-kokeen myöntämiselle ja sille maksettavalle avustukselle on, että vuosittain on vähintään 20 eri koiraa suorittanut kyseessä olevan kokeen.

Tarkastelujakso on kolme vuotta, joka alkaa nyt kuluvasta vuodesta 2020. Jakso on siis ensin vuodet 2020–2022, sitten 2023–2025 jne.

Mikäli vuosittainen osanottajamäärä ei täyty, voi koe saada virallisen SM-statuksen vasta seuraavan tarkastelujakson jälkeen. Jos esimerkiksi vuonna 2020 käy alle 20 koiraa kyseisessä kokeessa, niin vuosina 2023–25 ei lajille/rodulle myönnetä SM-koetta.

Ensimmäisellä tarkastelujaksolla (2020–22) SM-koe voidaan järjestää, mikäli siihen osallistuu vähintään kuusi koiraa. Seuraava tarkastelujakso on 2023–25, joka määrittelee seuraavan jakson (vuodet 2026–28) SM-kokeiden myöntämisen.

SM-kokeeseen on osallistuttava vähintään kuusi koemuodon korkeimmassa luokassa kilpailevaa Kennelliiton koirarekisteriin rekisteröityä koiraa, jotta voittajakoiralle myönnetään virallinen rekisterikirjaan merkittävä titteli. Yksiluokkaisissa kokeissa tulee kaikkien koirien olla saavuttanut vähintään yksi koemuodon korkein palkintosija ennen SM-kilpailun viimeistä ilmoittautumispäivää.

Mikäli koemuodossa on yleinen kaikille siihen osallistuville roduille avoin virallinen SM-koe, ei kyseisen koemuodon rotukohtaisia mestaruuskokeita myönnetä virallisiksi SM-kokeiksi.

Kennelliitto maksaa budjetissaan varatun määrärahan mukaan avustusta hyväksymilleen SM-kokeille, mikäli vähimmäisvaatimukset täyttyvät. Ohjeet avustuksiin löytyvät liiton verkkosivuilta.

Tarkastelujakson päätyttyä hyväksytään mahdolliset uudet SM-kokeiden järjestämisohjeet.

Uusista ohjeista lisätietoa antaa Kennelliiton Koe- ja kilpailutoimikunnan esittelijä Jukka Lindholm, puh. 050 321 8714.

Kommentoi:

Koiramme