Voittajakoiran rotu aiheutti somekritiikkiä

Pekingeesi on voittanut Westministerin näyttelyn nyt viisi kertaa. Tänä vuonna se oli kolmevuotias uros Pequest Wasabi. (Kuvakaappaus Westminister Kennel Clubin videolta)
Äskettäin pidetyn perinteikkään Westministerin näyttelyn BIS-koiran rotu on kirvoittanut ennätysmäisen runsaan somekeskustelun etenkin Yhdysvalloissa. Kiinanpalatsikoira eli pekingeesi on nyt voittanut tämän näyttelyn viisi kertaa.
Tänä vuonna voittajaksi valittiin kolmevuotias uros Pequest Wasabi. Heti valinnan jälkeen alkoi kritiikki. Eräs twitter-kirjoittaja mainitsi, että koiran piti maata kylmäkallen päällä, vaikka oltiin ilmastoidussa hallissa. Hänen mielestään ihmisten turhamaisuuden luomat lyttykuonoiset ja pitkäkarvaiset rodut kärsivät. Toinen kirjoittaja ei kritisoinut itse koiraa, vaan nimenomaan sen rotua. Hänestä pekingeesit ovat epäluonnollisia, niiden kasvattaminen pitäisi olla laitonta ja muutoksen olisi jo alettava.
CNN:n uutisankkuri ihmetteli, kuinka ”normaalimmat” koirarodut, kuten labradorinnoutaja tai kultainennoutaja eivät koskaan ole voittaneet tätä näyttelyä. Ja totta se onkin: labradorinnoutaja on ollut USA:n suosituin rotu jo vuosia, mutta ei ole onnistunut Westministerissä menestymään kuin ryhmäsijoitusten verran. Samoin on kolmanneksi suosituimman rodun, kultaisennoutajan laita, mutta sillä sentään on ryhmävoittokin. Entisistä BIS-voittajista löytyy kuvagalleria järjestäjän verkkosivuilta.
Westministerin näyttely on järjestetty New Yorkissa jo vuodesta 1877 alkaen, myös maailmansotien aikana. Nykyään rotukehät pidetään erillisissä halleissa Hudson-joen rannalla, ja vain ryhmäkilpailut pidetään illalla kuulussa Madison Square Gardenissa.
Näyttelyyn pääsevät vain Amerikan voitokkaimmat koirat ja osanotto on rajoitettu. Koiramäärä täyttyy hetkessä eivätkä kaikki halukkaat mahdu mukaan.
Verkko-Koiramme kirjoitti Westministerin näyttelystä helmikuussa 2019.