Misva-koira on muutamassa kuukaudessa rohkaistunut tutkimaan ympäristöään. ”Se pitää korkeista paikoista ja kiipeää mielellään vaikkapa kivien päälle”, omistaja Roosa Söderholm kertoo.
Koiraihmiset, Koiran kanssa

Roosa Söderholm: ”Haaveilen näyttelijäntyön ja koirien valmennuksen yhdistämisestä”

Koirien hyvinvointivalmentajaksi kouluttautuva näyttelijä Roosa Söderholm näkee valmentamisessa ja näyttelemisessä paljon samaa. Kyse on vuorovaikutuksesta, koirien tai ihmisten kielellä.

Teksti:

Anu Virnes-Karjalainen

Kuvat:

Susanna Kekkonen

Siuntiossa, näyttelijä Roosa Söderholmin kakkoskodissa, ensimmäisenä vastaan tulee Misva-koira. Se juoksee tervehtimään tulijoita varovaisen vikkelästi ja kipittää sitten nopeasti takaisin emäntänsä lähelle. Ulkona on kaunis alkukesän päivä, mutta siirrymme aluksi sisälle juttelemaan, jotta Misva pääsee omaan petiinsä levähtämään.

– Misvalla on ollut rankka päivä. Se oli päivän tutun hoitajan kanssa, kun olin teatteriharjoituksissa. Päivä ei mennyt kovin hyvin, ja eroahdistus oli ollut aika suurta, Roosa kertoo.

”Misvan käytös muuttuu koko ajan, kun se oppii uusia asioita ja luottamus välillämme lisääntyy.”

Energinen mutta arka Misva on ollut Roosalla parisen kuukautta. Monia taitoja opetellaan vielä, ja kesän tavoitteena onkin harjoitella yksinoloa pienissä erissä. Tavoitteena on, että koira oppisi olemaan yksin ainakin lyhyempiä aikoja työpäivän aikana. Roosan pidempiin kuvauspäiviin Misvalle tulee hoitaja, sillä pitkät yksinolot eivät ole koiralle hyväksi.

– Lähtöä täytyy edeltää pienet lähtörutiinit, jotta koira tietää, mitä tapahtuu. Harjoittelu voi alkaa muutamista minuuteista, eikä koiralle saa tulla missään kohtaa paniikkia. Jossain vaiheessa olisi mahtavaa ottaa koira mukaan esimerkiksi teatteritreeneihin, mutta vielä on hankala arvioida, sopeutuuko Misva sellaisiin ympäristöihin.

Haaveissa alojen yhdistäminen

Huhtikuussa Roosa voitti parhaan näyttelijän palkinnon Canneseries-festivaalilla roolisuorituksestaan tv-sarjassa Kylmä kausi.

– Voitto tuli täytenä yllätyksenä. Olin Misvan kanssa kotona, kun tieto tuli. Olo oli epätodellinen.

Tv-sarjojen lisäksi 32-vuotias Roosa on tehnyt myös pitkiä elokuvia, lyhytelokuvia ja teatteria. Nyt työn alla on audiodraama. Uusi aluevaltaus on koirien hyvinvointivalmentajan koulutus, jota Roosa toivoo voivansa tulevaisuudessa yhdistää näyttelijän työhön.

– Voisin toimia kuvauksissa koiravastaavana ja ehkäpä luoda alalle konkreettiset ohjeet, kuinka koirien kanssa kuvauksissa tulisi toimia. Esimerkiksi miten pitkiä päivät saavat olla, missä koira voi levätä, millaisia virikkeitä sille tarjotaan ja miten sitä ohjataan.

Misva saa päättää lenkillä tahdin. ”Se on rohkaistunut myös kaupungissa, jossa se alussa rohkeni tutustua ulkomaailmaan vain katsellen ikkunasta”, Roosa Söderholm kertoo.

Roosan käymä vuoden mittainen hyvinvointivalmentajakoulutus, Pawsitive Wellness Coach -ohjelma, paneutuu koirien kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Opinnoissa tutkimustietoa sovelletaan käytäntöön niin, että valmentaja ymmärtää käyttäytymiseen vaikuttavat mekanismit, osaa kartoittaa ja arvioida koiran hyvinvointia sekä osaa antaa omistajille työkaluja koirahyvinvoinnin parantamiseen.

Valmentajan ja näyttelijän töissä on Roosan mielestä paljon yhteistä. Molemmat perustuvat vuorovaikutukseen ihmisten kesken tai ihmisen ja koiran välillä. Kun koiraa oppii ymmärtämään, haasteisiin on helpompi löytää ratkaisuja. Joskus ratkaisut voivat olla hyvinkin pieniä elämäntapamuutoksia. Aina ymmärtäminen ei ole helppoa, eikä aina voi etukäteen tietää, kuinka asiat sujuvat.

– Välillä ymmärrän Misvaa, välillä olen ymmälläni. Ja Misvan käytös muuttuu koko ajan, kun se oppii uusia asioita ja luottamus välillämme lisääntyy. Koira on valmiiksi oma entiteettinsä, johon koiran huoltajana tutustun. Ajattelen itseäni nimenomaan huoltajana, en niinkään omistajana.

Nemosta kipinä

Kiinnostus hyvinvointikoulutukseen syttyi Roosan edellisen koiran, perhoskoira Nemon, viimeisinä aikoina. Nemo tuli Roosalle kymmenenvuotiaana kodinvaihtajana. Viime syksynä 17-vuotiaana kuolleella Nemolla oli vanhuuden vaivoina muun muassa nivelrikkoa ja sydämen vajaatoimintaa.

– Halusin oppia tunnistamaan koiran kipua ja ymmärtämään muutoinkin sen elekieltä paremmin. Pienikin muutos käytöksessä voi kertoa kivusta. Käyn edelleen läpi suruprosessia Nemon kuolemasta, mutta samaan aikaan iloitsen Misvasta.

Koulutuksessa paneudutaan elekielen lisäksi niin tunteisiin, fyysiseen hyvinvointiin kuin vuorovaikutukseen ja koulutukseenkin.

Roosa Söderholm kiinnostui koirien hyvinvointikoulutuksesta adoptoidessaan iäkkään perhoskoiran, jolla oli erilaisia terveysvaivoja. ”Halusin oppia tunnistamaan koiran kipua ja ymmärtämään sen elekieltä.”

– Olen oppinut paljon juuri elekielestä ja positiivisesta vahvistamisesta. Joskus ajattelen kauhulla, että en ole aiemmin tiennyt kaikkea, mitä tiedän nyt. Olen koiranomistajana vähän neuroottinen, mutta ymmärrän, ettei itselleen kannata olla liian ankara.

Miska rohkaistuu

Kun Misva on ottanut pienet nokoset, lähdemme kävelylle vehreään lehtoon. Koira saa päättää tahdin. Roosa ohjaa sitä lempeästi, hoputtamatta. Misva pysähtyy usein kirsu koholla haistelemaan. Lehdossa on paljon tutustuttavaa.

Vuoden ikäinen Misva on taustaltaan romanialainen rescuekoira.

– Näissä maisemissa Misvan arkuus on hälventynyt. Se on rohkaistunut myös kaupungissa, jossa se alussa rohkeni tutustua ulkomaailmaan vain katsellen ikkunasta tai maaten kuljetusboksissa.

”Misva aistii äänensävyni ja eleeni.”

Nyt ulkoilu onnistuu myös kaupungissa ja muiden koirien kohtaaminen alkaa sujua, vaikka jännittävää onkin. Ensimmäinen hyvä kohtaaminen tuli kodin läheisillä kallioilla sokean pikkukoiran kanssa. Nyt kallioilla on helppo kohdata muitakin koiria, ja siellä Misva onnistui ensimmäisiä kertoja käydä kakkostarpeillaan ulkona. Kallioilta alkoi rentoutuminen ja turvan tunteen löytyminen, joka ulottuu nyt jo liki kaikkialle.

– Kun kohtaamme koiran, puhun Misvalle paljon ja kehun vierasta koiraa, kuinka ihana se onkaan. Misva aistii äänensävyni ja eleeni.

Kesällä kaksikon on tarkoitus asustella myös Ahvenanmaalla, josta Roosa on vuokrannut talon vuodeksi. Maisemanvaihdokset sujuvat koiran kanssa hyvin. Autossa Misva lepää rauhassa. Se tietää, mihin ollaan menossa.

– Misvan tultua kaipaan enemmän ja enemmän luontoon.

Juttua muokattu julkaisun jälkeen