Koirauutiset

Rajanäyttely toteutuu 2021

Suomen ja Ruotsin rajalla Torniossa ja Haaparannalla on vilkasta kanssakäymistä kahta puolta jokivartta.

Nyt ovat koiranäyttelyiden järjestäjätkin hoksanneet tämän. Vuonna 2021 kesällä aiotaan järjestää samana viikonloppuna näyttelyt kahden puolen rajaa. Näyttelyihin odotetaan kolmisen tuhatta koiraa kumpaankin.

Rajanylitystä koskevista määräyksistä, muun muassa koiran tarvitsemista asiakirjoista, luvataan tiedottaa hyvissä ajoin.

Lähde: yle.fi

 

 

Tutkija: Tuomiokuntiin koulutusta eläintenpitokiellosta

Eläinsuojelurikokseen syyllistynyt saa nykyisin kovemman rangaistuksen, mutta eläintenpitokiellot ovat lyhentyneet. –Tulos oli hämmentävä, kertoo tutkija, rikos- ja prosessioikeuden yliopistonlehtori Tarja Koskela Itä-Suomen yliopistosta.

Koskela päivitti tutkimuksessaan väitöskirjaansa tuomioilla vuosilta 2011–2016. Vuonna 2011 rikoslakiin lisättiin törkeä eläinsuojelurikos, josta annettavaan tuomioon tulisi liittää vähintään vuoden pituinen eläintenpitokielto. Koskela aikoo ehdottaa koulutusta tuomarikunnalle.

– Aina ei ehkä ymmärretä, mitä kielto tarkoittaa lain mukaan. Ei esimerkiksi ole tarkoitus, että tuotantoeläinten vuoksi kiellon saaneella on koiria.
Tutkimuksesta kertoi ensimmäisenä Uutissuomalainen.

Ruotsissa kolme koiraa jakaa vuoden poliisikoira-palkinnon

Rikosetsintäkoirat englanninspringerspanieli Ben 9 v., labradorinnoutaja Ace 5 v. ja saksanpaimenkoira Cross 6 v. palkitaan Ruotsissa vuoden poliisikoirina. Kolmikko kunnostautui ohjaajineen viime vuoden elokuussa, kun Öresundissa etsittiin rikoksen uhriksi joutuneen ruotsalaisen journalisti Kim Wallin jäänteitä.

Tanskan poliisilla ei ole ruumiskoiria jotka pystyisivät etsimään ruumiita veden pinnan alta, joten koirat lainattiin salmen toiselta puolen Ruotsista. Koirakot työskentelivät kaikkiaan kymmenen päivää vaativissa olosuhteissa avomerellä. Lähde: skk.se

 

Aroilla koirilla ongelmia aineenvaihdunnassa

Helsingin yliopiston ja Folkhälsanin tutkimus vertasi arkojen ja arkailemattomien koiraryhmien aineenvaihduntaprofiileja. Tutkimus paljasti merkittävän yhteyden arkuuden ja kohonneen veren glutamiinipitoisuuden välillä.

– Mahdollinen selitys voisi olla arkuudesta johtuva krooninen stressi, joka voi nostaa elimistön kortisolitasoja ja sitä kautta myös veren glutamiinipitoisuutta. Muutoksen merkitystä ja syy-seuraussuhdetta pitää selvittää edelleen suuremmassa aineistossa, kertoo professori Hannes Lohi.

Koiranulkoiluttajat murtovarkaiden kiusana

Syyspimeiden saavuttua ovat murtovarkaat aktivoituneet. Ruotsissa poliisi on Facebookin välityksellä pyytänyt apua myös koiranomistajilta. Paikallinen asukas tuntee kotikulmansa, ja säällä kuin säällä koiraansa ulkoiluttavat ihmiset voivat huomioida tiedostamattaan paljon asioita.

Poliisi on pyytänyt ihmisiä tarkkailemaan ympäristöään ja huomioimaan vieraita autoja sekä pimeällä kulkevia vieraita henkilöitä.

– Oudolta liikkujalta voi kysäistä, etsiikö hän jotain, se kertoo ainakin että hänet on huomattu ja murtoyritys saattaa tyssätä siihen, poliisi neuvoo.  

Hoitamaton koiran sairaus johti eläintenpitokieltoon

Mies tuomittiin Espoon käräjäoikeudessa eläinsuojelurikoksesta 30 päivän ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja hänet määrättiin koiria koskevaan pysyvään eläintenpitokieltoon. Oikeus voi määrätä eläintenpitokiellon rajattuna vain yhdelle eläinlajille. Miehen mukaan hän ei ollut koiran omistaja, kun taas oikeuden mukaan hän oli vastuussa koiran hyvinvoinnista laiminlyöden pitkään ja vakavasti koiransa hoidon.

Koiran hampaisto oli huonossa kunnossa, lisäksi sillä oli hoitamaton sydänvika. Tuomittu oli vienyt shokkitilassa olevan koiran eläinlääkäriin iltapäivällä, vaikka sen hengenahdistusoireet olivat alkaneet jo edellisenä yönä. Tämä katsottiin selväksi välinpitämättömyydeksi. Lähde: hs.fi

Koiramme