Paljon puutteita lemmikkien tehoratsiassa Helsingissä

Vain kahdeksan koiraa läpäisi puhtain paperein Helsingissä järjestetyn tehoratsian perjantai-iltana 8. marraskuuta. Tallinnan lautoilta tulleissa 340 autossa oli 28 eläintä, joista 23 oli koiria. Peräti 15 koiran maahantuloedellytykset eivät täyttyneet. Koirilta puuttui esimerkiksi ekinokokkilääkitys tai rabiesrokotus.

Lemmikkien omistajille annettiin määräys hankkia puuttuvat lääkitykset ja rokotukset heti. Muiden eläinten matkustusasiakirjat olivat kunnossa. Autoissa oli neljä kissaa ja yksi hevonen.

Tehovalvonnan järjesti Etelä-Suomen aluehallintovirasto tullin, poliisin ja valvontaeläinlääkärin kanssa. Valvontaan osallistui myös eläinlääketieteen opiskelijoita.

 – Valvonnalle on edelleen tarvetta, koska puutteita havaittiin niin monen lemmikin kohdalla. Positiivinen yllätys kuitenkin oli, että kaikilla tarkastettavilla eläimillä oli mukanaan passi, kertoi läänineläinlääkäri Sari Haikka Etelä-Suomen aluehallintovirastosta ratsiasta julkaistussa tiedotteessa.

Kommentoi:

Koiramme