Karanteenitilojen kartoitus ei tuottanut tuloksia

Suomessa ei ole nykyisin eristykseen sopivaa paikkaa. (Arkistokuva: Aino Pikkusaari)
Koirien eristystiloja koskeva markkinakartoitus ei tuottanut toivottua tulosta Ruokavirastolle. – Ilmoituksen yhteydessä julkaistuun aineistoon käytiin melko ahkerasti tutustumassa, mutta saimme vain yhden kyselyn, kertoo jaostopäällikkö Kitty Schulman Ruokavirastosta.
Virasto julkaisi ilmoituksen eristystiloista julkisten hankintojen ilmoituskanava Hilmassa. Tarkoituksena oli kerätä tietoa sekä toimittajien kommentteja mahdollista tarjouskilpailua varten. Ruokavirasto toivoi kuulevansa näkemyksiä muun muassa hankinnan vähimmäisvaatimuksista, palvelun sisällöstä ja hinnoittelusta. Markkinakartoitus päättyi 28. marraskuuta.
– Joudumme nyt pohtimaan, millä tavalla voimme edetä tämän asian kanssa. Toimittajat kokevat hankintakohteen selvästi haastavana, Schulman sanoo.
Suomessa ei ole vuosikausiin ollut paikkaa, jonne koiraa voitaisiin viedä eristykseen. Virallinen karanteenipaikka on yksi kolmesta vaihtoehdosta lähtömaahan palauttamisen ja lopettamisen ohella, jos koiran maahantuloedellytykset eivät täyty. Ongelmatapauksissa on useimmiten kysymys puuttuvasta rabiesrokotuksesta, ekinokokkilääkityksestä tai lemmikkieläinpassista.
Karanteenin tekeminen on kallis investointi ja seinä voi nousta yrittäjillä pystyyn, kun kustannukset pitäisi saada koottua hoitomaksuina koiran omistajalta. Mikäli eläin määrätään karanteeniin, kyseessä on aina jopa usean kuukauden pituinen hoitojakso.