Koronavirus havaittu koiralla

Hongkongissa on havaittu koronavirustartunta koiralla, jonka omistajalla myös on virustartunta. Testitulos on ”heikon positiivinen”, kertoo brittiläinen yleisradioyhtiö BBC. Pomeranian on nyt koirakaranteenissa.

Kansainvälisiin koiraharrastustapahtumiin osallistuvia harrastajia uutiset maailmalta huolestuttavat. Esimerkiksi Kroatiassa tänä viikonloppuna pidettäväksi aiottu koiranäyttely peruutettiin aiemmin viikolla. Maassa on diagnosoitu ainakin yksi sairastumistapaus. Sveitsissä on peruutettu kaikki massatapahtumat, Italiassa jalkapallon liigapelit pelataan ilman yleisöä.

Iso-Britanniassa maaliskuussa pidettävä suuri Cruftsin koiranäyttely alkaa olla vaarassa. Aiemmin näyttely on jouduttu peruuttamaan muun muassa saarivaltiossa riehuneen suu- ja sorkkatautiepidemian vuoksi.

Suomen Kennelliitto seuraa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) uutisointia Kiinassa alkuvuonna puhjenneen uuden koronaviruksen aiheuttamasta COVID-19-tartuntatautiepidemiasta. Kennelliitto ohjeistaa tarvittaessa tarkemmin koiraharrastajia ja tapahtumajärjestäjiä epidemiariskien torjunnassa.

Koronavirus leviää nyt nopeimmin Kiinan ulkopuolella. Koronavirus on zoonoosi eli tauti, joka voi tarttua eläimistä ihmisiin ja päinvastoin. Muita sellaisia ovat muun muassa rabies, lintuinfluenssa sekä H1N1-virus, joka tunnetaan nimellä sikainfluenssa. Käänteisiä zoonooseja, vaikkakin vähemmän yleisiä, voi tapahtua. Eläimet ovat saaneet ihmisiltä sairauksia kuten rengasmato, influenssa ja paramyksovirus.

Kansainvälinen koiranjalostusliitto FCI on julkaissut Facebook-sivullaan puheenjohtaja Tamas Jakkelin allekirjoittaman kannanoton koronavirusepidemiasta. Kannanotossa kehotetaan kiinnittämään huomiota käsienpesuhygieniaan myös koiraharrastustapahtumissa. FCI suosittaa myös, että ulkomuototuomarit eivät tutkisi arvostelemiensa koirien hampaita itse. Lisäksi ulkomuototuomareita neuvotaan desinfioimaan käsiään ahkerasti. FCI ei suunnittele mitään koronavirukseen liittyviä yleistoimenpiteitä. Kannanotossa todetaan, että paikallisilla viranomaisilla on oikeus puuttua tarpeen mukaan yleisötapahtumien järjestämiseen.

Ulkomaille koiratapahtumiin matkaavien kannattaa seurata ulkoministeriön verkkosivuille päivitettäviä matkustustiedotteita, joissa annetaan tarkempia ohjeita.

Lähde: iltalehti.fi

Kommentoi:

Koiramme