Kennelliitot etätöissä

Tätä näkyä saadaan odottaa pitkälle alkukesään, mutta jonain päivänä päästään taas Tuomarinkartanoon näyttelyyn. (Kuva: Taina Nygård)
Koronavirusepidemia on lamauttanut koiramaailman kaikkialla. Koska kokeita, kilpailuja eikä näyttelyitä voida järjestää, tarkoittaa se myös vähemmän töitä kennelliittojen toimistoissa.
Koiratapahtumat on peruttu pitkälle kevääseen. Ruotsissa joustetaan sen verran, että enintään kymmenen henkeä saa kokoontua ulkotiloihin esimerkiksi kouluttamaan koiria sillä edellytyksellä, että osallistuvat ihmiset eivät ole lähiaikoina matkustelleet ulkomailla tai edes muilla paikkakunnilla.
Viron kennelliitossa (Esti Kenneliit) on siirrytty kokonaan etätöihin, toimisto suljettiin vierailijoilta jo lähes kuukausi sitten. – Meillä liitossa työskentelee vakituisesti kuusi henkilöä, eikä ainakaan vielä ole ollut tarvetta supistaa henkilökuntaa, kertoo sihteeri Ülle Frey.
– Näillä näkymin kaikki yhteistapahtumat on maassamme kielletty ainakin toukokuulle asti. Ilmoittautumismaksujen palautuksiin emme ole ryhtyneet, sillä toimikunnille on jo kertynyt kustannuksia. Suosittelemme ennemminkin, että jo suoritettu maksu kohdistetaan saman organisaation tulevaan tapahtumaan, Frey toteaa.
Norsk Kennel Klubista kerrotaan niin ikään, että toimisto on suljettu. – Maaliskuun 13. päivästä lähtien on toimistomme ollut kiinni ja kaikki koiratapahtumat on peruttu tai siirretty. Osa työntekijöistä tekee etätöitä kotoaan käsin, tiedottaa Marianne Ono Njøten Norjasta.
NKK kirjoittaa verkkosivuillaan, että suurin osa liiton työntekijöistä on tilapäisesti lomautettu. Tästä johtuen rekisteröinneissä ja terveystulosten kirjaamisessa voi olla viiveitä, mutta rutiinit pyörivät silti vaikkakin viiveellä. Jäsenistöltä pyydetään ymmärrystä vaikeassa tilanteessa.
Myös Tanskan Kennelliiton työntekijöistä suurin osa tekee nyt etätöitä. – Emme ota vastaan asiakkaita tiloissamme, toimisto on suljettu. Kaikki tapahtumat on Tanskassa peruutettu ainakin toukokuun loppuun, kertoo Lise Lotte Christensen Dansk Kennel Klubista. Roskilden kolme näyttelyä, jotka piti järjestää toukokuun toisena viikonloppuna, jouduttiin perumaan. Liiton hallitus on päättänyt, että ilmoittautumismaksut palautetaan täysimääräisinä.
– Tanskan hallitus on luvannut yrityksille taloudellista tukea ja verohelpotuksia, mikäli ne eivät lomauta työntekijöitään. Meillä osa DKK:n työntekijöistä on palkallisella vapaalla, sanoo Christensen.
Myös Ruotsissa vältetään asiakaskontakteja. – Kennelliiton puhelinvaihde on avoinna normaalisti, mutta asiakaskäyntejä toimistolle ei toivota. Suurin osa henkilökunnasta tekee etätöitä, kertoo lehdistöpäällikkö Hans Rosenberg Svenska Kennelklubbenista.
– Joidenkin toimihenkilöiden työsuhteesta neuvotellaan parhaillaan ammattiliiton kanssa. Kaikilla on ylityökielto. Lisäksi toivotaan, että toimihenkilöt pitäisivät vuosilomansa tai muita kertyneitä vapaita nyt.
– SKK:n keskushallitus kieltää toistaiseksi kaiken sen alaisen toiminnan kuten kilpailut, kokeet, tapaamiset, yhteiskävelyt jne. Alle kymmenen hengen tilaisuuksia saa ulkona pitää, mikäli turvallisuusehdot täyttyvät. Näin mennään ainakin toukokuun loppuun saakka, mutta tarvittaessa kokoontumiskieltoa voidaan jatkaa. Jo suoritettuja osallistumismaksuja ei ole pakko palauttaa.
– Nyt on tärkeintä, että yhdistysten talous ei kärsi tästä tilanteesta. Ensin järjestäjien tulee suorittaa jo aiheutuneet kulut ja sitten miettiä voidaanko jotain palauttaa vai kohdistetaanko maksu johonkin tulevaan tapahtumaan, jatkaa Rosenberg.
Suomen Kennelliiton työntekijät tekevät niin ikään etätöitä, toimistolla on mahdollista käydä tarvittaessa. – Toimistolla ollaan hallitusti, vain muutama henkilö kerrallaan, kertoo toiminnanjohtaja Markku Mähönen.