Eläinlääkärit huolissaan urheilukoirista

Suomen Eläinlääkäriliitto pohtii tiedotteessaan urheilukoiria ja koiraurheilua. Alalle on tullut paljon oheistoimintaa, kuten fysioterapeutteja ja koirahierojia. On myös eläinlääkäreitä, jotka ovat erikoistuneita nimenomaan urheilukoirien hoitoon ja vammojen ennaltaehkäisyyn.

Koirien kanssa harrastetaan nykyään paljon muutakin kuin perinteistä metsästystä ja lenkkeilyä. Suomessa oli viime vuonna yli 177000 koekäyntiä. Osa lajeista on koiralle varsin vaativia, ja omistajalla onkin suuri vastuu koiran hyvinvoinnista.

– Urheilu altistaa niin ihmiset kuin koiratkin vaurioille, joita ei kotikoirilla esiinny. Urheilukoirien loukkaantumisriski on kohonnut, ja urheilukoirilla esiintyy lajeille tyypillisiä traumaperäisiä tuki- ja liikuntaelinvammoja sekä rasitusvammoja. Koiraurheilussa pitäisi olla oma eettinen näkökulma verrattuna urheiluun ilman koiraa. Koira ei itse valitse mitä sen kanssa harrastetaan ja millä intensiteetillä. Ohjaajalla on suuri vastuu, eikä kunnianhimo saa ylittää urheilukoiran hyvinvointia, liitto toteaa tiedotteessaan.

Aihe oli esillä Eläinlääkäripäivillä marraskuun lopussa Helsingissä. Kuluvan vuoden teemana on etiikka, kollegiaalisuus ja professionaalisuus.

Kommentoi:

Koiramme