Maailman paras jäniskoira
Suomenajokoira oli vuosikymmeniä maan yleisin koirarotu, viime vuoden tilastossa se oli kahdeksas. Pentua kannattaa sosiaalistaa huolellisesti. Myös toimivan luoksetulokäskyn opettaminen on tarpeen. Vaikka rotu on kuuliainen ja ihmisrakas, saattavat hajut ottaa vallan ja nenä viedä mennessään. (Kuva: Liisa Miettinen)
Suomenajokoira on hyväntahtoinen ja toimelias, lapsiperheeseenkin sopiva rotu, joka hankitaan metsästystä varten. Leppoisasta luonteesta ja helppohoitoisuudestaan huolimatta rekisteröinnit ovat olleet jo vuosikymmeniä laskusuunnassa, ja uusia harrastajia tulee rodun piiriin vähemmän kuin vanhoja poistuu.
Suomenajokoira on yksi viidestä kotimaisesta rodusta, ja ainoana niistä ajava rotu. Nykyisin rotua käytetään pääasiassa jäniksen ja ketun ajometsästykseen. Ensimmäiset kirjalliset tiedot suomalaisista ajokoirista löytyvät kirjasta vuodelta 1850. Rodun varsinainen kehityshistoria nykymuotoonsa sai alkunsa, kun Suomen Kennelklubi perustettiin vuonna 1889. Ajokoirapiireissä heräsi halu luoda Suomen olosuhteisiin soveltuva oma rotu, sillä sen aikaiset ajokoirat olivat joko liian suuria ja raskaita tai lumisiin maastoihin huonosti sopivia.
Suomenajokoiran rekisteröinnit ovat laskusuunnassa. Hyviä vuosia elettiin viime vuosituhannen loppupuoliskolla, jolloin rekisteröinnit kipusivat yli neljän tuhannen – huippuvuotena 1975 syntyi 5150 ajokoiran pentua. Viime vuonna suomenajokoiria rekisteröitiin vain 796. Koska rotu on kotimainen, ei tuontia juuri ole. Vientiä sen sijaan riittää, etenkin Ruotsiin ja Norjaan.
Suomenajokoiran hankkii yleensä innokas metsästäjä ja luontoihminen. Rotu ei ole turhan haukkuja, mutta riittävästä liikunnasta on pidettävä erityistä huolta. Ajokoiran hermot kestävät hyvin toisia koiria, joten laumakäytösongelmia ei ole. Pelkät kennelolosuhteet eivät takaa sosiaalistumista, siksi pennun totuttaminen erilaisiin ihmisiin, koiriin ja ympäristöihin on tärkeää.
Metsällä suomenajokoiralle tyypillistä on sinnikäs ja laaja haku ja kuuluvaääninen, usein vauhdikas ajo. Viime vuonna käyntejä ajokokeissa kertyi 1537, ketunajokokeissa 239.
Suomenajokoira on keskikokoinen, korkeuttaan selvästi pitempi ja voimakas mutta ei raskasrakenteinen rotu. Uroksen säkäkorkeus on 55–61, nartun 52–58. Sukupuolileima on selvä. Pää on edestä katsoen tasaleveä, päälaelta holvimaisesti kaartunut. Kallon ja kuonon linjat ovat samansuuntaiset. Silmät ovat keskikokoiset, hieman soikeat, tummanruskeat ja ilme on rauhallinen. Korvat riippuvat etureunastaan päänmyötäisesti.
Selkä on keskipitkä, suora ja lihaksikas. Lantio on hyvin kehittynyt, pitkä, voimakas ja loivasti laskeva. Häntä on alas kiinnittynyt, liikkeessä nousee enintään selkälinjan korkeudelle. Ravi on keveää, tehokasta ja pitkäaskelista. Suomenajokoira on kolmivärinen. Mantteli on musta, ja päässä, rungon alaosassa, lavoissa, reisissä ja muuallakin raajoissa on lämpimän punaisenruskeaa väriä. Valkoista on tavallisesti päässä, kaulassa, rinnassa, raajojen alaosassa ja hännän päässä.
Suomenajokoira on mukana Pevisassa. Jalostuskoirilta tulee tutkia lonkat ja kyynärpäät. Lisäksi jälkeläismäärärajoitus on 120.
Syyskuun Koiramme-lehdessä 9/2025 on laaja rotuesittely suomenajokoirasta.
