Terrieri lampaan vaatteissa
Bedlingtoninterrierin luonteesta löytyy napakkuutta sekä pehmeyttä. Harrastajien mukaan yhdistelmä vaatii lempeän mutta johdonmukaisen kasvatuksen. (Kuva Tiia Tahvanainen)
Bedlingtoninterrierillä on vanhat sukujuuret, ja se on kulkenut pitkän matkan monipuolisesta metsästyskoirasta tappelukehien kautta syliin, sohvalle ja näyttelykehiin.
”Lammasko sinulla on taluttimessa?” Bedlingtoninterrierin erityinen ulkonäkö herättää huomiota ja jää mieleen, mutta rotu on silti melko harvinainen ja vähän tunnettu. Pehmoisen ja lempeän lammasmaisen olemuksen ja herttaisten tupsukorvien alla asuu aito terrieri, joka on tarvittaessa periksiantamaton ja rohkea.
– Voisi sanoa, että bedlington on tilanteen niin vaatiessa kuin susi lampaan vaatteissa, rotua harrastava Sini Tuovinen sanoo.
Hän on yhdessä Anna Korkeakankaan kanssa kasvattanut bedlingtoninterriereitä vuodesta 2012 kennelnimellä Tinwelindon.
Monipuolinen metsästäjä
Monien terrierirotujen tapaan myös bedlingtoninterrieri on kotoisin Iso-Britanniasta. Bedlington viittaa kylän nimeen, jota Baedlings-heimo asutti Skotlannin vastaisella rajalla. Rodun sukujuuret on jäljitetty terrieriroduista kenties pisimmälle, aina 1700-luvulle saakka. Se tunnettiin alkujaan Rothburyn terrierinä.
Bedlingtoninterrieri oli monipuolinen työkoira, joka kehittyi metsästys- ja vinttikoirista. Sen näennäisesti rauhallisen ulkokuoren alla yhdistyivät terrierin temperamentti ja ketteryys sekä vinttikoiramainen ulkomuoto ja räjähtävä nopeus. Rotua käytettiin muun muassa rottien, kettujen ja jänisten metsästykseen. 1800-luvulla se oli myös suosittu tappelukoirarotu.
Kotioloissa bedlingtonia kuvaillaan rauhalliseksi, mutta vastapainoksi sen tulee saada liikuntaa ja aktivointia. (Kuva Riitta-Maija Liikanen )
Suomeen ensimmäinen bedlingtoninterrieri saapui vuonna 1907 Skotlannista. Ensimmäinen pentue syntyi vuonna 1925, mutta kasvatustyö pysähtyi sota-aikaan.
Rodun uusi nousu alkoi vuonna 1957, kun Rea Hannula toi Tanskasta koiria Peggen-kenneliinsä. Narttu Blue Light löytyy yhä nykyistenkin jalostuskoirien sukutauluista.
Rotuyhdistys Suomen Bedlingtonkerho perustettiin vuonna 1988. Rodun rotujärjestö on Suomen Terrierijärjestö.
Helposti mukaan
Kasvattaja Sini Tuovinen pitää rodun tasoa Suomessa hyvänä, joskin vaihtelevana. Samoin ajattelee vuodesta 1981 rotua kasvattanut Riitta-Maija Liikanen, kennel Meripihkan.
Esimerkiksi viime kesän Maailman Voittaja -näyttelyssä kotimaiset bedlingtonit sijoittuivat kärkipäähän luokissaan.
– Myös yhteishenki rodun sisällä on hyvä ja ilmapiiri kannustava, kasvattajat kuvailevat.
– Vaikka jokaisella kasvattajalla on omat intressinsä, tärkeintä on rakkaan rodun hyvinvointi. Määrällisesti pienessä rodussa piireihin on helppo päästä mukaan ja hyvä yhteishenki on välttämättömyys.
Kasvattajien mukaan tuonteja tulee eniten Ruotsista, Virosta ja Saksasta, aiemmin Venäjältä. Vienti on vähäistä ja suuntautuu lähinnä Ruotsiin ja Norjaan.
Vuonna 2025 Suomessa rekisteröitiin vain 19 bedlingtoninterrieriä. Huippuvuonna 2022 kirjattiin 39 bedlingtonia.
Riitta-Maija Liikanen arvelee, että rodusta tuskin koskaan tulee muotirotua.
– Monet ensimmäisen bedunsa hankkineet ovat tosin ihmetelleet, miksi rotu on niin harvinainen ja harvalukuinen, kun se kerran on niin ihana. Ja sitten perheeseen hankitaan toinen ja kolmas, Liikanen kertoo.
– Monet pitävät rodun ulkomuotoa erikoisena, joten suursuosio tuskin odottelee nurkan takana, Sini Tuovinen jatkaa.
Monien terrierirotujen tapaan myös bedlingtoninterrieri on kotoisin Iso-Britanniasta. (Kuva Riitta-Maija Liikanen )
Ensikoiraksi sopiva
Sini Tuovinen kertoo, että bedlington hankitaan yleensä kotikoiraksi, perheenjäseneksi, lenkkeilykaveriksi ja sylinlämmittäjäksi. Se soveltuu monenlaisiin elämäntilanteisiin ja asumismuotoihin, ja sen peruskoulutus on yleensä melko helppoa, joskin johdonmukaisuutta vaativaa.
– Usein kysytään ensisijaisesti narttupentua, sillä niiden oletetaan olevan uroksia helpompia. Toki urokset voivat etenkin teini-iässä olla muille uroksille pullistelevaisia, mutta loppupeleissä ne ovat yleensä hyvin leppoisia ja suoraviivaisia, Tuovinen kuvailee.
– Nartut sen sijaan ovat mieleltään ailahtelevaisempia, joten niiden aivoituksista on vaikeampi ottaa selvää. Yksilökohtaiset erot ovat silti sukupuolieroja merkittävämpiä.
Sini Tuovinen hankki bedlingtonin ensikoirakseen kerrostaloon ja uskaltaa suositella rotua vastaavassa tilanteessa oleville.
– Halusin koiran, joka on tarpeeksi pieni sylissä pidettäväksi, mutta ei aivan kääpiökokoinen.
Tuovisen toiveissa koiran tuli olla rauhallinen ja itsenäinen, mutta samalla omistajaansa kiintynyt ja sylissä viihtyvä. Koiralla täytyi olla turkki, mutta siitä ei saanut lähteä karvaa.
Jos omistaja tarjoaa harrastusvirikkeitä, bedu on heti valmiina toimintaan.
– Halusin myös vältellä ääriominaisuuksia ulkomuodossa. Näiden toiveiden tie johti bedlingtoniin, ja rotu vei sydämen ensikohtaamisella.
Tuovinen kuvailee ”bedua” kotioloissa leppoisaksi, huomaamattomaksi ja hiljaiseksi – etenkin, kun mitään ei tapahdu.
– Vastapainoksi sen tulee saada riittävästi liikuntaa ja aktivointia. Tarve päästä juoksemaan vapaana säännöllisesti on selvästi sisäsyntyinen ominaisuus, hän lisää.
Erityisiä tunnusmerkkejä ovat päälaella oleva runsas ja silkkinen karvatupsu, top-knot, sekä kaareutuva selkälinja. (Kuva Riitta-Maija Liikanen )
Valmiina toimintaan
Riitta-Maija Liikanen luonnehtii bedlingtoninterrieriä toiminnalliseksi, leikkisäksi ja ystävälliseksi. Ne myös mukautuvat omistajansa aktiivisuuteen.
– Jos omistaja tarjoaa harrastusvirikkeitä, bedu on heti valmiina toimintaan. Jos taas luvassa on lepoa television äärellä, koirakin on rauhassa sylissä.
Omaehtoista toimintaakin harrastetaan.
– Kun silmä välttää, koiramme ovat melkoisia taskuvarkaita. Taskuista ja pöydiltä häviää mystisesti kaikenlaista aina nenäliinoista kulhoihin. Vaarallisin saalis oli leipäveitsi, jonka yksi koiristamme varasti pöydältä. Onneksi vammoilta säästyttiin!
Liikasen laumassa on neljä narttua, ja kaikki tulevat hyvin toimeen keskenään. Yhden koiran kanssa lenkkeillessä vieraiden koirien kohtaaminen sujuu hyvin, mutta laumassa ääni ja puolustusvimma kohoavat.
Sini Tuovinen tunnistaa bedlingtonin sopivan vaikkapa kaverikoiratoimintaan: se on välitön, iloinen ja seurallinen rotu, joka nauttii rapsutuksista keneltä ja missä tahansa. Särmää rodulle tuovat ”terrieripiirteet”, jotka nousevat tarvittaessa pintaan ja joista voi olla hyötyä harrastuksissa.
Vastakohtana rotu on myös pehmeä ja herkkä.
– Tämä yhdistelmä vatii lempeän mutta johdonmukaisen kasvatuksen. Liian hellämielinen omistaja voi päätyä tanssimaan koiransa pillin mukaan, sillä bedu on fiksu ja osaa ohjailla ihmistä.
Tuovinen kertoo kaverinsa tulleen hoitamaan hänen koiriaan, ja yksi niistä oli vakuuttavasti esittänyt, että pöydille kiipeily ja makkaravoileivän jakaminen ovat heillä arkea.
– Esitys ei sillä kertaa mennyt läpi.
Sisukas harrastuskoira
Bedlingtonien kanssa harrastetaan eniten näyttelyitä, mutta myös muita lajeja, kuten agilitya, rally-tokoa, koiratanssi ja jäljestystä. Niiden sisukkuus ja kyky toimia itsenäisesti ovat usein hyödyksi harrastuksissa.
– Bedu nauttii yhteisestä tekemisestä ja on halutessaan nopea oppija. Miellyttämisenhalua on, mutta vain tiettyyn rajaan saakka. Mikäli sitä ei kiinnosta, voi innostaminen olla vaikeaa. Koulutus on helppoa, kun oikea motivaattori löytyy ja tekeminen on koiralle iloista ja mieluista, Sini Tuovinen sanoo.
Muotovalion arvoon ei vaadita käyttötulosta, eikä rodussa ole varsinaista linjajakoa käyttötarkoituksen mukaan. Näkemykset toivotusta ulkomuodosta kuitenkin vaihtelevat.
– Toiset kannattavat perinteisemmäksi miellettyä tummaa, niukkaturkkisempaa ja vaatimattomamman näköistä tyyppiä, ja toiset suosivat näyttelyissä paremmin pärjäävää, näyttävää ja runsasturkkisempaa tyyppiä, Tuovinen kertoo.
Karstaa, trimmaa, föönaa
Rotumääritelmän mukaan bedlingtoninterrieri on tyylikäs, notkea ja lihaksikas, hieman korkeuttaan pitempi koira.
– Vain harvat tunnistavat rodun. Useimmiten se sekoitetaan villakoiraan. Jopa villakoiran omistajat saattavat pysähtyä kertomaan, että minullakin on tuollainen, Riitta-Maija Liikanen kertoo.
Bedlingtonia ei suotta mielletä turkkiroduksi: sen hoidossa vaaditaan säännöllisyyttä. Liikanen kehottaa harjaamaan turkin perusteellisesti kerran viikossa. Rodulla ei ole erityistä karvanlähtöaikaa, joten karvaa irtoaa lähinnä harjatessa.
– Kun tulen sadekelin lenkiltä kotiin, föönaan turkin kuivaksi ja karstaan sen. Tämä auttaa pitämään turkin takuttomana ja kauniina. Kotioloissa pesu ja trimmaus tehdään noin puolentoista kuukauden välein. Ennen näyttelyä turkki pestään, föönataan ja trimmataan, Liikanen kertoo.
Sini Tuovisen mukaan kotitrimmin oppii helposti tekemään itse. Näyttelytrimmi vaatii runsaampaa perehtymistä.
Talvisäällä töppöset saattavat olla tarpeen, mutta myös ohuet korvanlehdet ja häntä palelevat herkästi, joten nekin kannattaa suojata tai jättää niihin pitempi karva.
Runsas pääkarvoitus kuuluu bedlingtoninterrierin tunnusmerkkeihin. Turkinhoidossa säännöllisyys on valttia. (Kuva Riitta-Maija Liikanen )
Kapea geenipooli
Vaikka bedlingtoninterrieri on yleisesti varsin terve rotu, rodun tulevaisuus huolestuttaa monia harrastajia. Koiria on lukumääräisesti vähän, ja merkittävän terveysongelman ilmaneminen voisi vaarantaa koko kannan kestävyyden.
– Useilla bedlingtoneilla on todettu kohonneita veren maksa-arvoja, eläinlääkärinä toimiva Sini Tuovinen kertoo.
– Muutamilla koirilla on maksassa kuparikertymiä riippumatta kuparitoksikoosigeenitestien tuloksista. Suomessa esiin tulleissa tapauksissa koirat eivät tietääkseni ole sairastuneet kliinisesti merkittävään maksan kuparitoksikoosiin, mutta löydökset ovat huolestuttavia ja asiaan tulee kiinnittää huomiota.
Sairaus oli yleinen 70- ja 80-luvulla, mutta geenitestien myötä vakavin muoto on käytännössä kadonnut – ainakin toistaiseksi.
– Epäilen rodun olevan vaarallisen lähellä sitä rajaa, että sairauksia alkaa ilmetä lisää liian vähäisen geneettisen vaihtelun vuoksi, Tuovinen pohtii.
Ratkaisuna tähän hän näkee roturisteytykset, jotka onnistuessaan toisivat turvaa tulevaisuudelle.
Astutukset, synnytykset ja pentujen hoito sujuvat kasvattajien mukaan yleensä hyvin.
– Ainoastaan kerran yksi nartuistani päätti, että pennut ovat jo päivän ikäisinä riittävän itsenäisiä, eivätkä enää tarvitse emon hoivaa. Onneksi pentujen isoäiti tuli hätiin, ja yhdessä hoidimme pennut maailmalle, Riitta-Maija Liikanen kertoo.
* * *
Tiesitkö, että...
Sisu-elokuvissa esiintyy bedlington, roolinimeltään Ukko. Ykkösosassa sitä esittää näyttelijä Jorma Tommilan bedlington Sulo (Tinwelindon Belbog). Jatko-osassa roolin tekee virolainen Simba.
Kirjan Konstaapeli Kille ja kadonnut rahalipas (2025) päähahmo on kaupungin ongelmia ratkova bedlingtoninterrieri. Teoksen kirjoittaja Esko Holm on bedlingtonharrastaja.
Mahtisuku Rockefeller teki rotua tunnetuksi Yhdysvalloissa 40-luvulla. Heidän näyttelyissä menestynyt koiransa Rock Ridge Night Rocket esiteltiin LIFE-lehden kannessa tittelillä ”Yhdysvaltain paras koira”.
* * *
Rotu abc
Roturyhmä
FCI 3, Terrierit
Väri
Sininen, maksanruskea tai hiekanvärinen, värimerkeillä tai ilman.
Ulkonäkö
Erityisiä tunnusmerkkejä ovat päälaella oleva runsas ja silkkinen karvatupsu, top-knot, sekä kaareutuva selkälinja. Liikkeet ovat jonkin verran sipsuttavat, kevyet ja joustavat. Rakenne mahdollistaa erittäin nopean laukan.
Terveys
Jalostuskoirat tulee silmäpeilata sekä tutkia kuparitoksikoosin varalta. Kuparitoksikoosissa maksan kupariaineenvaihdunta on häiriintynyt, joten kuparia kertyy vähitellen maksasoluihin aiheuttaen kudokseen tulehduksen.
Koko
41 cm, 8–10 kg
Pentuekoko
Keskimäärin 3–5 pentua.
Elinikä
12–14 vuotta. ”Vanhin kasvattini on elänyt 17-vuotiaaksi”, Riitta-Maija Liikanen kertoo.
Rotuyhdistys
Suomen Bedlingtonkerho perustettiin vuonna 1988. Yhdistys julkaisee Bedlingtontiedotetta.
Suomen Bedlingtonkerho perustettiin vuonna 1988 ja se julkaisee Bedlingtontiedotetta. (Suomen Bedlingtonkerho )
Lue lisää: Eräs uskomus erottaa dandiedinmontinterrierin kaikista muista koiraroduista
Lue lisää: "Kihara ei ole häslääjä", sanovat harrastajat – vanha noutajarotu ihastuttaa luonteellaan
