Koira myrkytetty Porissa?

Satu Pörstin vasta 13 kuukauden ikäinen cane corso kuoli todennäköisesti myrkytykseen parin päivän sairastelun jälkeen. – Pihamme lähellä nähtiin liikettä, mahdollisesti joku heitti myrkkysyötin.

– Olin palannut näyttelymatkalta Brnosta ja olen aina hyvin varovainen matkan jälkeen. Pidän kotikaranteenia reissussa olleille koirille, ihan varmuuden vuoksi. Siksi Matami ulkoili ainoastaan valvottuna, ihan vain kotipihassa, Satu Pörsti kertoo.

– Torstaina se oli ihan normaali. Perjantaina vähän ihmettelin, kun ahne koira söi vain puolet ruoka-annoksestaan. Lauantaina se ei syönyt, mutta oli muuten suunnilleen oma itsensä, söi tosin ruohoa. Ajattelin, että sillä on jotain vatsavaivoja, mutta se kakkasi normaalisti. Sunnuntaina se oli selvästi apea, ei leikkinyt lenkillä ja ruokahalu oli poissa. Olin sitten yön töissä ja kun palasin aamulla kotiin oli koira aivan jalaton. Sen kakka oli oranssia ja se pissasi verta. Eläinlääkärissä se laitettiin tiputukseen, ja tehtiin kaikki voitava. Se ei enää vastannut hoitoon vaan muuttui yhä heikommaksi, kunnes romahti täysin. Alustavan tutkimuksen perusteella eläinlääkäri epäili myrkytystä.

– Alueemme kennelneuvoja kehotti minua tekemään rikosilmoituksen. Olin niin sekaisin, etten ole varma olisinko itse sitä edes älynnyt. Poliisi otti asian todella vakavasti, laitoksella meni aikaa yli kaksi tuntia. Samalla havahduin siihen, että ajan mittaan on ollut hieman epäselväksi jääneitä sattumuksia, ehkä tätä on yritetty jo aiemmin, mutta nyt se sitten onnistui.

– Asun haja-asutusalueella ja minulla on ihanat naapurit, meillä on oikein hyvät välit. Panostan koirien hyvään hoitoon eivätkä ne häiritse ketään, tämä on varsin hiljainen rotu.

– Missä sitä enää voi turvallisesti kulkea koiran kanssa, Satu ihmettelee. – On järkyttävää, että joku onnistuu myrkyttämään koiran kotipihassa.

Jos jollakulla on mitään vihjeitä Porin Lattomeren alueella viime viikon torstai-iltana liikkuneesta henkilöstä, pyydetään häntä ottamaan yhteyttä poliisiin sähköpostilla: rek.turku@poliisi.fi, tutkintailmoituksen numero on 5650/R/40724/21.

Kommentoi:

Koiramme