Koirille vakavia oireita, yhteistä kaikille sama kuivaruoka

Aivan loka-marraskuun vaihteessa media kertoi kymmenistä suomalaiskoirista, jotka olivat samanaikaisesti saaneet erittäin vakavia sairausoireita. Yhteistä sairastuneille oli ruoka, Mustin ja Mirrin oma kuivamuonamerkki, Suomessa valmistettu Smaak.

Sairastuneet koirat olivat olleet pahoinvoivia, monet olivat saaneet halvaus- ja moniniveltulehdusoireita. Eläinlääkärit totesivat korkeita tulehdusarvoja. Ainakin yksi koira jouduttiin lopettamaan. Jotkut omistajat kertoivat eläinlääkärikulujen nousseen jopa tuhansiin euroihin.

Omistajat kertoivat koirien syöneen Smaak Herkkä, kala viljaton-koiranruokaa. Monet kertoivat koiransa syöneen kyseistä ruokaa vasta muutaman päivän.

Musti ja Mirri ilmoitti epäilevänsä laatuvirhettä ja vetävänsä myynnistä neljä eri tuote-erää. Samat tuotteet ovat olleet myynnissä myös Ruotsissa ja Norjassa, ja ne vedettiin sielläkin myynnistä. Yhtiö kehotti koiranomistajia lopettamaan näiden muonien käytön. 6. marraskuuta laboratoriotutkimukset eivät olleet vielä valmistuneet.

Kuivamuonan korkean lämpökäsittelyn vuoksi asiantuntijat pitivät bakteeriperäisiä syitä epätodennäköisinä. Marraskuun alussa useat eläinlääkärit esittivät epäilyjä homemyrkyistä.

Sosiaalisessa mediassa koiranomistajat kävivät ymmärrettävästi kuumana. Mustia ja Mirriä kritisoitiin reagoinnin hitaudesta. Ensimmäiset reklamaatiot oli tehty tiistaina ja takaisinveto tapahtui perjantaina.

 

 

Kommentoi:

Koiramme