Pentu tuli taloon – kolme omistajaa kertovat, millaista pentuarki oikeasti on
Paula Tyyskä on pian vuoden ikäisen beagleherra Konosen omistaja. Hän neuvoo pentua harkitsevia miettimään valmiiksi tukiverkon arkeensa. ”En olisi harkinnut näin energistä rotua ilman läheisiä, jotka lupautuivat avuksi. Koira tarvitsee seuraa ja aktivointia.” (Kuva: Viivi Keinonen)
Inka Heneliuksen perheeseen otettiin toinen koira, jota kouluikäinen lapsikin voisi ulkoiluttaa. Minna Selkälän markiesje hallitsee jo liudan temppuja. Paula Tyyskän beaglekin tekee temppuja – niistä osa vain on ollut vähemmän toivottuja.
Yrittäjä Paula Tyyskä ja beagle Kononen
"Kononen on esitellyt persoonaansa meille hyvin avoimesti"
Sen pitää olla beagle. Niin Paula Tyyskä päätti etsiessään uutta pentua kotiinsa Keski-Suomeen.
Koira kulkisi mukana hevostalleilla, se saisi soveltua perheen metsästysharrastukseen ja olisi kokonsa puolesta sopiva seuralainen Paulan eläkeikäiselle isälle. Hänen luonaan perheen edellinenkin beagle, Pullervo, oli hengaillut päivähoidossa, kun omistajaväki oli töissä.
Pullervo oli ollut suunnilleen niin täydellinen koira kuin Paula oli ikinä keksinyt toivoa: mukautuva, rauhallinen ja aina tyytyväinen, kunhan sai nuuskutella pitkillä lenkeillä. Viisivuotisen elämänsä aikana se ei ollut karannut kertaakaan. Harmillisesti elämä kuitenkin jäi lyhyeksi yllättävän sairauden takia.
Seuraaja löytyi pentueesta, joka syntyi huhtikuussa 2025. Koska välimatkaa oli satoja kilometrejä, Paula puhui kasvattajaparin kanssa usein puhelimessa ja sai pennuista säännöllisesti kuvia sekä kuulumisia.
– Kävimme pitkiä keskusteluja siitä, millaisiin olosuhteisiin ja käyttöön koira tulee. Arvostan suuresti kasvattajien osaamista ja työtä, jonka he koirien parhaaksi tekevät.
Ensikohtaamisensa kahdeksanviikkoisen Konosen kanssa Paula muistaa hyvin.
– Pieniä beagleja viipotti menemään ympäriinsä, ja niiden keskellä istui tämä täydellinen pikku-ukkeli. Sillä oli elämäänsä kyllästyneen murjottajan ilme, mikä heti puhutteli meitä, hän kuvailee.
Vuosia aiemmin Pullervo oli matkustanut uuteen kotiin Paulan sylissä hiljaa tuhisten.
– Konosella oli heti toisenlaiset energiat. Se raapi ja kiljui ja teki kaikille selväksi, että hänet oli kidnapattu. Kotiin tullessa oli jo selvää, että tämä pentu ei ollut mikään uusi Pullervo, Paula kertoo nauraen.
– Sanotaanko, että se on esitellyt persoonaansa meille hyvin avoimesti alusta asti.
Paula Tyyskä kiittelee, että Kononen oppi nopeasti sisäsiistiksi ja siitä tuli lopulta myös hyvä automatkaaja. (Kuva: Viivi Keinonen)
Omanlaisensa yksilö
Pennulle oli jo ollut nimi mietittynä, mutta eihän tyyppi näyttänyt yhtään Valtterilta. Paula järjesti somessa kavereilleen nimikilpailun, ja niin sällistä tuli Kononen.
– Olisikohan muutosta kulunut kolme viikkoa, kun Kononen ensimmäisen kerran karkasi aidatulta pihaltamme, Paula laskeskelee.
Sittemmin se ehti repiä ylös viime kesän marjapensaat sekä mansikkapellon ja jyrsiä omenapuiden varsia poikki. Sisätiloissa Kononen on uusinut verhoja ensin kakkaamalla lattialle ulottuneisiin laskoksiin, repimällä verhot alas ja riepottamalla niitä ympäri taloa.
Hevosten seuraan Konosta on opetettu pikkuhiljaa. Alku näytti hurjalta, kun se eräällä kävelyllä tarrautui hampaillaan lämminverioriin häntään ja roikkui siinä kyydissä.
– Onneksi hevonen on kiltti ja vain vilkaisi taakseen hämmästyneenä, Paula kertoo.
– Kononen on vielä kovin energinen lapsi, jonka järkevöityminen vie oman aikansa.
Samalla Paula ajattelee, että Konosen pentuaika on ollut omistajille opettavainen kokemus ja muistutus siitä, että koirat ovat yksilöitä eivätkä toistensa kopioita edes saman rodun sisällä.
– Se haastaa meitä keksimään virikkeitä ja puuhaa ihan eri tavalla kuin ensimmäisen koiran kanssa. Kononen varmasti opettaa meille paljon sellaista, mistä emme vielä tiedä mitään.
Seuraava vaihe on, että energia saadaan ohjattua järkevään tekemiseen.
Myös avoin ja hyvä keskustelusuhde kasvattajiin on ollut tärkeää. Paula kiittelee Johanna ja Jari Liukkoselta saamiaan neuvoja ja tukea.
Pieni metsämies
Siitä huolimatta, että arjessa on riittänyt vauhtia, vaaratilanteita ja jyrsittyjä kenkiä, Paula on pennustaan onnellinen. Ehtymättömän energian lisäksi koirasta on paljastunut nohevaviettinen pikkumetsästäjä.
– Ensimmäinen jänis sille kaadettiin syyskaudella. Kononen ei ollut kerennyt vielä puolta vuotta täyttää, Paula kertoo.
– Seuraava vaihe on, että energia saadaan ohjattua järkevään tekemiseen.
Ja tietysti arjessa on söpöjäkin hetkiä. Esimerkiksi aamuisin, kun pentu kömpii sängystään keittiöön, tapittaa hetken Paulaa juomassa kahviaan, ja köpöttää sitten takaisin nukkumaan.
– Ihan kuin se kävisi sanomassa huomenta. Kononen on yksinkertaisesti maailman mahtavin tyyppi.
”Huumorilla pääsee monesti pitkälle”, Minna Selkälä sanoo pentuarjestaan. (Kuva: Viivi Keinonen)
Kennelliiton verkkoviestinnän asiantuntija Minna Selkälä ja markiesje Lysti
”Luotin pennun valinnassa kasvattajan arviointikykyyn”
Lysti, nimensä veroinen pieni ja iloinen markiesjepentu, saapui Minnalle Selkälälle pitkän harkinnan ja rotuun tutustumisen jälkeen. Minnaa viehättivät rodun tasapainoinen ja liioittelematon rakenne sekä tarmokas ja aktiivinen luonne. Myös markiesjen helppohoitoinen turkki oli houkuttava tekijä.
Lystin vanhemmat olivat Minnalle tuttuja koiria, ja molemmat niistä hurmasivat olemuksellaan. Joitakin Lystin sukulaisia ja muita markiesjeja pääsi tapaamaan myös rodun erikoisnäyttelyssä.
Koirien näkemisen lisäksi Minna perehtyi sukulaiskoirien terveystuloksiin ja taustoihin Koiranet-jalostustietojärjestelmässä.
– Mentiin puhtaasti luonne ja terveys edellä, Minna summaa päätöstään ottaa Lysti juuri tästä tulevasta pentueesta.
Luottamus kasvattajaan
Pentuja syntyi kahdeksan. Jokaiselle kasvattaja valitsi kodin huomioiden pennun luonne ja tarpeet. Luovutusikään mennessä pentuja oli jo totutettu esimerkiksi erilaisiin alustoihin, ääniin ja ihmisiin.
– Olimme tunteneet Lystin kasvattajan kanssa toisemme jo pitkään, joten hän tunsi minut ja elämäntilanteeni ja mitä voisin koiralle tarjota. Luotin pennun valinnassa täysin kasvattajan arviointikykyyn, Minna kertoo.
Kasvattaja korosti heti alusta alkaen, että hänen puoleensa voi kääntyä, jos jokin askarruttaa. Se toi paljon turvaa ja luottamusta, sillä tiesi, ettei pennun kanssa tarvitsisi kohdata mahdollisia haasteita yksin.
Lysti muutti Minnan ja hänen puolisonsa luokse kahdeksan viikon ikäisenä. Koti täyttyi ilosta ja ylpeydestä pienen pennun saapuessa. Koiran touhujen ja kehityksen seuraaminen auttoi jaksamaan paremmin katkenneita yöunia ja sisäsiisteysharjoituksia. Lystin vilpitön ilo ja avoimuus ihmisiä kohtaan tekivät vaikutuksen omistajiin.
Arkea ja oppimista
Pentuarki voi tuntua hetkittäin raskaalta: yöunet katkeilevat, sisäsiisteyttä harjoitellaan ja uusi arki vaatii sopeutumista. Jälkikäteen aika kuitenkin näyttäytyy usein yllättävän lyhyenä, ja jopa vauhdikkaita iltaralleja saattaa alkaa muistella lämmöllä.
Väsymys ja epävarmuus ovat osa pentuarkea, eivät merkki epäonnistumisesta.
”Meille tärkein taito on ollut kontaktin opettelu.”
Koiran hankintaan kannattaa varata aikaa ja perehtyä eri rotuihin sekä koiran yksilöllisiin tarpeisiin. Samalla on hyvä pohtia omaa arkea ja elämäntilannetta, jotta koiran tarpeet ja omistajan elämä sopivat mahdollisimman hyvin yhteen.
– Kotiin saavuttuaan pikku pentu yrittää parhaansa ja haluaa kyllä toimia oikein, se ei vain vielä tiedä, miten sen tekisi. Ihmiselle pieneltä tai arkiselta tuntuva juttu voi olla koiranpennulle iso oivallus. Huumorilla pääsee monesti pitkälle, Minna naurahtaa.
Huumoria ja rutiineja
Lysti istuu, makaa, peruuttaa, tarjoaa tassua, pyörähtää ympäri pyynnöstä, sen temppurepertuaari on aivan valtava ja ikää vasta kahdeksan kuukautta.
– Meille tärkein taito yhteiselon alkuvaiheessa on ollut kontaktin opettelu ja vahvistaminen. Se opettaa Lystille, että toimimme tiiminä, Minna kertoo.
Lysti on sekä koti- että harrastuskoira. Sen kanssa on käyty pentukurssilla ja viimeisimpänä agilityn alkeiskurssilla. Lystin innosta päätellen agilitysta voisi hyvin tulla sille uusi harrastus.
Minnan mukaan pentuarjessa on ollut tärkeää rakentaa Lystille selkeitä rutiineja: ne rauhoittavat sekä koiraa, että omistajia.
– Kaikki aivotyö on hyödyksi, eikä mikään temppu ole turha. Pentu tarvitsee onnistumisen kokemuksia: niistä syntyy positiivinen lumipalloefekti, joka kasvattaa itseluottamusta. Se luo tärkeän pohjan pennun kehitykselle.
Inka Heneliuksen akillesjänteen katkeaminen tammikuussa toi oman lisänsä pentuarkeen. ”Mieheni onkin saanut nauttia koiran ulkoiluttamisesta aamuin illoin ja vähän siinä välissä.” Mio-poika on Perunan omistaja. (Kuva: Milka Alanen)
Urheilutoimittaja Inka Henelius ja jackrussellinterrieri Peruna
”Halusimme ison koiran pienessä paketissa”
Pentuarki puolivuotiaan Perunan kanssa on ollut vauhdikasta. Omistajilta on vaadittu huumoria ja kahdeksanvuotiaalta Missi-koiralta pitkää pinnaa.
Urheilutoimittaja Inka Heneliuksen ja puoliso Henri Määtän perheessä on eletty pentuelämää nyt puolisen vuotta. Pieni terrieri Peruna on yhdeksänvuotiaan Mio-pojan koira. Perheen toinen koira Missi on kahdeksanvuotias valkoinenpaimenkoira.
– Mio toivoi pientä koiraa, jota hän voisi itse taluttaa. Missi on helppo ja kaikin puolin hyvä tapaus, mutta ei sovi lasten talutettavaksi, Inka kertoo.
Inkan ensimmäinen oma koira vuosia sitten oli jackrussellinterrieri. Tuttu ja mieleinen rotu tuntui hyvälle valinnalle myös Mion koiraksi ja Missin kaveriksi. Terriereille tyypillinen ison koiran luonne pienoiskoossa viehätti. Jyväskyläläiselle kasvattajalle annettiin toiveeksi urospentu, joka ei olisi porukan pomo, mutta silti utelias ja rohkea. Sellaiseksi pentu on osoittautunutkin.
– Mio nimesi koiran Perunaksi, koska se tuli kuulemma heti ensimmäisenä hänen mieleensä. Yritimme ehdotella vähän muitakin nimiä, mutta eipähän ainakaan tule toista samannimistä vastaan.
Miolla ja Perunalla on aivan omat leikit. ”Oli liikkistä, kuinka pieni Peruna oli meille tullessaan. Se on kasvanut huimasti, jo liki lopulliseen korkeuteensa”, Inka sanoo. (Kuva: Milka Alanen)
Erityinen suhde
Peruna on working jackrussell, joka ei ole FCI:n hyväksymä rotu. Se muistuttaa enemmän parsonrussellinterrieriä kuin tappijalkarussellia. Rotu on metsästyskoira, erityisesti luolapyyntiin jalostettu.
– Peruna ei kylläkään metsästä kuin hiirulaisia ja nyt lumen alta paljastuvia kakkakikkareita. Todella tarkka nenä sillä on, aina nenä pystyssä haistelemassa uusia hajuja.
Sopeutuminen perheeseen on sujunut mallikkaasti. Missi-koiralla on ollut kahdet pennut ja se on suhtautunut Perunaan kärsivällisesti. Jos Peruna hyökkää Missin helttaan hampaillaan, Missi komentaa sitä nätisti lopettamaan. Ja antaa luun kakaralle, jos Peruna sitä kovasti vaatii.
Peruna metsästää hiiriä ja lumen alta paljastuvia kakkakikkareita.
Miolle ja Perunalle on kehittynyt erityinen suhde. Pojalla ja koiralla on omat, joskus aika villitkin, leikkinsä. Pihalla Mio menee edellä ja koira perässä. Kun Mio syö, Peruna vahtii herkeämättä vieressä.
– Juoksuleikeissä mukana on aina lelu, ettei pennulle jää ikäväksi tavaksi lahkeissa roikkuminen. Ja rauhoittua pitää osata. Sohvalle se tulee mielellään viereen pötköttämään eli on aika ajoin myös todellinen sohvaperuna.
Aiempien koirien pentuajoista oli jo ehtinyt unohtua, mitä kaikkea pentu suuhunsa laittaa. Perunan suusta on kaivettu yhtä sun toista legoista lähtien. Ja matot ovat vaihtuneet helposti pestäviin räsymattoihin.
– Peruna on osoittautunut ahneeksi tapaukseksi. Palkka-huuto toimii useimmiten, vaikka jotain kiinnostavaa olisi meneillään.
Epätoivon hetkiäkin on koettu. Viimeksi haastattelupäivän aamuna, kun Peruna säntäsi hankeen kaivamaan lumen alta kakkapökälettä. Jätä-käsky ei heti tepsinyt. Peruna taisi tietää, ettei Inka pääse kipsi jalassa sen perään.
Kompostikehikosta portti
Kun Peruna tuli taloon, Inka halusi varmistaa vanhemmalle koiralle oman rauhan. Kerroksien väliseen portaikkoon laitettiin kuminauhoilla portiksi kompostikehikko.
– Halpa ja toimiva ratkaisu. Näin varmistettiin, että Missi saisi omaa aikaa ja sopeutuminen olisi mahdollisimman helppoa.
Pentukoiran omistajalta vaaditaan huumoria ja pitkää pinnaa. Ovea on syytä avata tiuhaan, vaikka pissalla olisi käyty juuri äsken. Henelius muistuttaa, että varhain aloitettu kouluttaminen kannattaa.
– Hampaiden katsominen ja kynsien leikkaaminen on tärkeää saada sujumaan jo pentuna. Ja on hyvä muistaa, että kyllä pentu siitä pikkuhiljaa viisastuu.
Lue lisää: Urheilijan uskottu
Lue lisää: Kastrointi – hyötyä vai haittaa?
Lue lisää: Autoni on kotini
