Kennelneuvoja saa iloiset haukut

Jos kennelneuvoja Melina Forssell on johonkin työssään tottunut, niin haukkuihin. Voi olla, että niin käy nytkin.

– Kun tuossa soiteltiin, kennelin isäntä kertoi, että yksi koirista on aika aktiivinen ja tarkka reviiristään, Forssell kertoo körötellessään kohti Hyvinkään keskustaa.

Kun osoite on löytynyt, Forssell nykäisee autonsa tottunein ottein parkkiin. Se on muutaman vuoden ikäinen Toyota Prius. 

– Tämä on näissä hommissa huippu, sillä bensaa menee tosi vähän. Mutta imuriksi sitä kutsun, kun se kerran näyttää imurilta, hän nauraa.

Autovalinta ei ole sattumaa. Uudenmaan Kennelpiirin alueella toimiva Melina Forssell ajaa vuodessa lukuisille kennelkäynneille. Työssä tulee paljon ajoa, ja toisaalta vieraiden ihmisten koteihin mennessä humoristinen sanavalmius on tärkeä työkalu. Kennelneuvojan tehtävänä on arvioida ulkopuolisin silmin, miten koirien arki ja hyvinvointi toteutuvat.

– Aika hyvin minut otetaan vastaan. Suurin osa kasvattajista haluaa kehittää toimintaansa ja toisaalta kokemuksella oppii huomaamaan, jos jonnekin ei ole tervetullut. Aika vahva merkki on se, vastataanko puhelimeen ja viesteihin vai ei.

Luka pitää komentoa

Vaan miten käy nyt? Omakotitalon pihalla on vanhoilla lumiketjuilla vahvistettu portti, etteivät koirat pääse livahtamaan. Porttia kohti harppoo Pikku Särpättimen kenneliä vaimonsa Pirjon kanssa pitävä Hannu Pöllä, mutta huomattavasti nopeammin meitä kohti harppoo energisen oloinen dalmatiankoira.

Tärkein rooli on toimia mentorina ja keskustelukumppanina kasvattajille.

Ja kyllä, Forssell saa asiaan kuuluvat haukut, kun koira nousee porttia vasten takajaloilleen. Se kertoo, että täällä määrään minä, minkä jälkeen Hannu Pöllä muistuttaa, että täällä määräänkin minä.

– Tervetuloa! Luka on aika vahvatahtoinen, mutta ei se pahansisuinen ole, Hannu Pöllä sanoo.

– Olisiko sinulla taskussa jotain herkkupalaa, jonka voisin antaa Lukalle? Forssell kysyy.

Onhan siellä. Forssellin olemuksesta huokuu kokemus. Hän antaa Lukan tutustua rauhassa, ja pian koira rauhoittuu. Ehkä myös siksi, että Luka tietää hetken olevan viimeinen, kun se saa vierailta kaiken huomion. Sisällä odottaa kymmenen dalmatiankoiran pentua, mikä on vähemmän kuin 101 dalmatialaista, mutta aivan riittävästi sulattamaan sydämen ja mielen.

Kysy ja kuuntele

Melina Forssell on työskennellyt kennelneuvojana yli 14 vuotta. Monella neuvojalla on takanaan pitkä kokemus koirista.

– Aito kiinnostus koiriin on oikeastaan välttämätöntä. Kulukorvauksen lisäksi kennelneuvojille ei makseta palkkaa, joten tämä on tavallaan oman koiraharrastuksen jatke. Saa jakaa osaamistaan sekä kokemustaan ja samalla oppii aina itsekin jotain uutta, Forssell miettii.

Vielä 1970- ja 80-luvuilla kasvattajien luona kiersivät kenneltarkastajat. Forssell on huomannut, että etenkin vanhemman polven kasvattajilla saattaa kummitella mielessä aavistuksen pelottavakin kenneltarkastajan rooli.

Kennelneuvojalla ei ole viranomaisvaltuuksia, mutta työhön kuuluu vaitiolovelvollisuus.

Turhaan, sillä toiminta on muuttunut neuvovampaan suuntaan. Kennelneuvojan tärkein rooli on toimia mentorina ja keskustelukumppanina kasvattajille. Käynnillään hän voi myös ottaa esimerkiksi polveutumiseen liittyviä DNA-näytteiltä.

– Kasvattajat osaavat asiansa, ei minun tarvitse opettamaan mennä. Enemmän on kyse siitä, että ulkopuolisen kanssa keskustellessa voi huomata asioita, jotka ovat jääneet vähemmälle tai mitä ehkä voisi kokeilla eri tavalla, Forssell sanoo. Kennelneuvojalla ei ole viranomaisvaltuuksia, mutta työhön kuuluu vaitiolovelvollisuus. Sen ansiosta kasvattajalla on mahdollisuus keskustella avoimesti hankalistakin aiheista. Luottamus määrittää, onnistuuko työ vai ei.

Miten kennelissä menee?

Hyvinkäällä Hannu Pöllä avaa omakotitalonsa oven. Sisältä meitä ryntäävät tervehtimään kennelin kolme omaa narttua sekä äskettäin pennut saanut sijoituskoira.

– Nämä omat ovat kaikki steriloituja, paitsi tuo uros. Se on saanut parit pennutkin, Pöllä kertoo.

Melina Forssell rapsuttelee ja juttelee, mutta samalla myös tarkkailee. Hän mukaansa omistajan olemus sekä vuorovaikutus koirien kanssa kertovat paljon siitä, miten kennelissä menee. Kun koko lauma on saatu rapsuteltua, Pöllä kutsuu sisään niin koirat kuin vieraatkin. 

– Suuri osa kennelneuvonnasta tapahtuu pöydän ääressä. Istutaan alas, käydään asiat listalta läpi ja jutellaan kaikessa rauhassa kasvattamisesta. Paitsi neuvontaa, työ on myös kuuntelemista, Forssell kertoo.

Mutta ei sinne pöytään suoraan päästä, ei edes niin nopeasti kuin oli tarkoitus. Pennut ovat lähdössä maailmalle tulevana viikonloppuna. Vaikka Forssell näkee työssään koiria päivittäin, valkomustat pennut saavat kokeneenkin koiraihmisen heltymään.  

– Olette te ihania, niin ihania, Forssell sanoo ja luo samalla silmäyksen siihen, miten pentuaitaus on järjestetty.

– Mitä materiaalia käytätte lattian päällä? hän kysyy.

Vastaus on maitopahvia. Se on helppo vaihtaa. 

– Ennen oli muovimattoa, mutta koirien kynnet tekevät siihen väkisinkin viiltoja, ja sitten pissa pääsee tuonne alle. Ostin rakennusliikkeen konkurssihuutokaupasta kolmella eurolla kaikki maitopahvirullat, joita siellä silloin oli, Hannu Pöllä kertoo.

Puhutaan turvallisuudesta

Seuraavaksi istutaan pöydän ääreen. Kennelneuvojalla on mukanaan kaavake, jonka avulla tärkeimmät kasvatusasiat käydään läpi. Ei se mitään revolverihaastattelua ole, mutta Forssell käy perusasiat tehokkaasti läpi.

– Mitä ne syövät? Forssell kysyy.

– Nappulaa, ja joskus jotain muutakin. Raakaruokintaa emme harrasta, Pöllä kertoo.

– Olikos vesikuppi ulkona?

– On, ja usein ne juovat sadevesiämpäreistäkin.

– Entäs loishäädöt?

– Joo, ne tehdään kesällä ja syksyllä. Peuranjätökset kun maistuvat. Samassa kasassa koko jengi saa pillerit, Pöllä vastailee.

”Kyllä tähän touhuun liittyy suuri vastuu koirista.”

Kennelneuvojan käynnillä esiin nousevat myös elämän ikävät vaiheet, kuten odottamattomat sairaudet, onnettomuudet ja myös kasvattajan kuolema.

– Kyllä tähän touhuun liittyy suuri vastuu koirista monella tapaa. Jouduin itse äkillisesti jokin aika sitten sairaalaan ja siinä huomasimme, että nämä asiat täytyy miettiä ja kunnolla läpi ajoissa, Pöllä sanoo.

Käydessään kasvattajien luona Melina Forssell nostaa esiin koiratestamentin tekemisen. Se on asiakirja, jossa omistaja määrää, miten ja kenen koiraa on hoidettava, jos omistaja ei itse siihen enää kykene.

Osana kennelneuvontaa puhutaan myös palo- ja pelastusturvallisuudesta. Pelastuslaitoksella on saatavilla valmiita tarroja kertomaan lemmikeistä. Tätä voi täydentää omalla kyltillä, joihin voi kirjata maininnan pennuista sekä niiden määrästä. Mikäli tulipalo syttyy, pelastajien on tiedettävä, kuinka montaa eläintä on etsittävä.

Tuloksista saa olla ylpeä

Käynnille varattu aika on kulunut. Sovitaan, että aina voi soitella, jos jotakin tulee. Melina Forssell käy vielä raportin läpi ja varmistaa, että on ymmärtänyt kaiken oikein.

– Tiesittehän, että nyt kun kennelneuvonta on tehty, voitte hakea Vuolasvirta-palkintoa, hän kysyy.

Vuodesta 1979 Kennelliitto on jakanut Lauri Vuolasvirta -palkintoa korkeimpana huomionosoituksena kasvattajatyöstä. Anomukseen liitettävä kennelneuvonnan raportti ei saa olla vuotta vanhempi.

– Kissa häntäänsä nostaa, mutta me emme ole kissoja. Itsetunto ei antaisi periksi lähteä itse hakemaan palkintoa. Koirat ovat harrastuksemme, ja se riittää meille, Pöllä vastaa.

Kun Forssell on työnsä tehnyt, hän tallentaa kennelneuvontaraportin Kennelliiton sähköiseen järjestelmään. Kasvattajalle jää kopio raportista. Ennen lähtöä Forssell antaa vielä muistoksi käynnistä punkkipihdit. 

– Kun raportti on tallennettu, lomake päätyy takkaan. Minulla on vaitiolovelvollisuus, mutta kasvattajana te voitte kertoa käynnistä vapaasti.

Ja vaikka kennelissä ei kissoja ollakaan, parin viikon päästä lomake komeilee Pikku Särpättimen Facebook-sivuilla. Ja miksipä ei. Jokainen kasvattaja saa ja haluaa olla ylpeä siitä, että asiat ovat kunnossa. 

Neljä kysymystä kennelneuvonnasta

Millä perusteella kennelneuvoja tulee käynnille?
Käynti voidaan tehdä Kennelliiton, rotujärjestön tai kennelpiirin pyynnöstä. Myös kasvattaja tai koiranomistaja voi itse pyytää kennelneuvojan käymään. Kennelneuvoja voi myös itse ehdottaa käyntiä.

Mitä kennelneuvoja ei voi tehdä?
Kennelneuvoja ei ratkaise riita-asioita tai sopimuserimielisyyksiä. Hänellä ei myöskään ole viranomaisvaltuuksia, joten vakavat eläinten hyvinvointiin liittyvät asiat kuuluvat viranomaisille.

Millaisia asioita käynneillä yleensä käsitellään?
Kennelneuvonta voi koskea esimerkiksi koirien olosuhteita, koiranpitoa, kasvattamisen käytäntöjä, rekisteröintiasioita, kennelpäiväkirjaa tai koiratilojen suunnittelua. Käynti ei tarkoita, että kennelissä olisi jotakin vialla.

Miten epäkohtiin puututaan?
Kennelneuvoja voi antaa neuvoja ja ehdottaa toimenpiteitä. Jos tilanne sitä vaatii, hän ilmoittaa epäkohdista Kennelliitolle ja viranomaisille.

Lue seuraavaksi: Nuga – timanttinen täplä