Koiramessujen 8.–10.12. nettisivut ja voittajanäyttelyiden ilmoittautumiset avattu

Joulukuiset Koiramessut on tänä vuonna poikkeuksellisesti kolmipäiväinen tapahtuma. Perjantaina messuilla järjestetään Helsinki Winner -näyttely, lauantaina Pohjoismaiden Voittaja -näyttely ja sunnuntaina Voittaja -koiranäyttely. Lauantaina ja sunnuntaina pidetään lisäksi erilliset kaikkien rotujen pentunäyttelyt, joten voittajanäyttelyissä ei pentuluokkia arvostella.

Kaikissa kolmessa voittajanäyttelyssä jaetaan tittelit rotunsa parhaalle ja vastakkaisen sukupuolen parhaalle koiralle, parhaalle erinomaisella palkitulle junioriurokselle ja -nartulle sekä parhaalle erinomaisella palkitulle veteraaniurokselle ja -nartulle.

Monipuolinen messuohjelma

Perjantain messuohjelma keskittyy koiran hyvinvointiin ja koirien parissa työskentelyyn. Aamupäivän ohjelma on suunnattu erityisesti koira-alan opiskelijoille ja opintoja suunnitteleville. Mukana on kymmenkunta opistoa, jotka esittelevät kurssitarjontaansa ja toimintaansa sekä kertovat työllistymisvaihtoehdoista koira-alalla. Iltapäivän ohjelma keskittyy yleisesti koirien hyvinvointiin, aktivointiin ja hoitoon. Perjantain kaikki yhden päivän pääsyliput on mahdollista hankkia todella edullisesti – kaksi yhden hinnalla!

Kuva: Taina Nygård

Tapahtumakehässä nähdään monia jännittäviä kilpailuja. (Kuva: Taina Nygård)

Kaikkina messupäivinä on kuultavissa runsaasti asiantuntijaluentoja ja tietoiskuja mielenkiintoisista aiheista. Tarjolla on neuvoja koiran hankintaan, rodun valintaan sekä koiran aktivointiin ja hyvinvoinnin ylläpitoon sen koko elämän ajan. Rotutorilla on jälleen suuri määrä eri rotuyhdistyksiä kertomassa omista roduistaan, tapahtumatorilla on nähtävissä monenlaisia näytöksiä. Perheen pienimmillekin on paljon omaa ohjelmaa.

Aukioloajat

Messut ovat avoinna perjantaina ja lauantaina klo 7–20, sunnuntaina klo 7–20.30. Lipunmyynti loppuu kaikkina päivinä klo 17. Arvostelu koiranäyttelykehissä alkaa kello 9–10. Huom! Tapahtumaan ei saa tuoda turistikoiria.

Koiramessujen nettisivut läytyvät täältä:

http://www.koiramessut.fi/

Kommentoi:

Koiramme