FCI:n lippu ojennettiin Suomelle, ensi vuonna isännöi Helsinki

Zagrebin MV-näyttelyn finaalia edelsi lippuseremonia, jossa järjestäjämaa Kroatia ojensi FCI:n lipun Suomen Kennelliiton hallituksen puheenjohtajalle Esa Kukkoselle Tamás Jakkelin, FCI:n puheenjohtajan käsien kautta.

Kroatia joutui MV-näyttelyn isäntämaaksi varsin lyhyellä varoitusajalla, sillä alun perin WDS 2024-näyttelyn piti olla Ukrainassa.

Sunnuntain finaalien livelähetystä seurasi järjestäjien mukaan yli 150000 katsojaa kaikkialta maailmasta. Etänä seuratessakin oli nähtävissä, että tunnelma isossa kehässä oli hallin olosuhteista johtuen etenkin alkuillasta hyvin erilainen moniin aiempiin MV-näyttelyihin verrattuna. Zagrebin korkeassa messuhallissa on suuret ikkunat, joten finaalit käytiin lähes päivänvalossa ilman suurempia kikkailuja spottivalojen kanssa. Osa yleisöstä seurasi ison kehän tapahtumia yläparvelta.

Viimeisen päivän ryhmäkilpailuiden jälkeen käytiin junior handlereiden MM-finaali. Kuudesta finalistista kolme oli kvaalautunut semifinaalista, heidän joukossaan Suomen Selina Norppa ja Jessica Yli-Sassi. Loput kolme olivat oman maansa mestareita. Voiton vei hyvin eleettömästi australianpaimenkoiraa esittänyt islantilaisnuori, joka pärjäsi erinomaisesti myös vaihtokoiraksi saamansa basenjin kanssa. Suomea edusti Jonas Sotala niin ikään australianpaimenkoiran kanssa, mutta ei edennyt kuuden parhaimman joukkoon.

Parhaaksi kotimaiseksi eri kroatialaiseksi roduksi Igor Selimovic valitsi muhkean tornjakin. BIS-juniorin valitsi Jasna Matejcic. Voiton vei kiinalainen chow chow. Suomea edusti espanjanvesikoira Zorrazo Hit The Nail On The Head.

Seuraavaksi vuorossa oli kroatialaisten rotujen esittely. Se toteutettiin upeisiin kansallispukuihin sonnustautuneiden kuorojen esittämien kansanlaulujen säestämänä. Kroatianpaimenkoira, tornjak, dalmatiankoira, posavinanajokoira, karkea- ja lyhytkarvainen istrianajokoira sekä medimurjenkoira saivat vielä kerran paikkansa parrasvaloissa.

Ennen BIS-finaalia oli vuorossa lippuseremonia, jossa MV-näyttelyn järjestämisvuoro juhlallisesti ojennettiin Helsingille ja siis Suomelle. Suomen Kennelliiton puolesta FCI:n lipun vastaanottivat hallituksen puheenjohtaja Esa Kukkonen ja varapuheenjohtaja Kimmo Mustonen. Silmiinpistävää oli, että juontajaa ja lipunlaskijoita lukuun ottamatta paikalla oli ns. All Male Panel: Ei yhtään naista.

Kauniit tavoitteet, mm. löysällä hihnalla esittäminen ja kemikaalikielto loisti jälleen poissaolollaan. Puudelin tukka tuskin pysyy ilman aineita tötteröllä, eikä moni esittäjä antanut koiransa liikkua vapaasti, vaan niitä kannateltiin remmissä etujalat tuskin maata tapaillen. Ja pitänee mainita myös se, että venäläiskoiria paikalla oli runsaasti.

BIS-tuomarina toimi kroatialainen Nikša Lemo, joka sai eteensä kymmenen ryhmävoittajaa yhdeksästä eri maasta. Kaikissa finaaleissa sijoitettiin vain kolme koiraa.

Best in Show:

1. afgaaninvinttikoira Zaida Bint Muti von Haussman, Ramón Podestá, Chile
2. vanhaenglanninlammaskoira Airzeppeline Delia, Maria Louisa Moussoyianni, Kreikka
3. skotlanninterrieri Kriscots He’s A Rebel, Phavida Jaruthavee, Yhdysvallat

Muut ryhmävoittajat:

FCI 2 newfoundlandinkoira Reggae Man de la Baie de Pempoul, Patrice le Rest, Ranska
FCI 4 pk. mäyräkoira Yason della Canterana,  Enrico Candela, Italia
FCI 5 pomeranian Tauro Pranciškus, Janita Januskauskaite Plunge, Liettua
FCI 6 basset hound Miracle Mary van Grunsven, Francesca Ghezzi, Italia
FCI 7 lk. saksanseisoja Malomkozi Quelle, Istvan Nagy, Serbia
FCI 8 amerikancockerspanieli Very Vigie Oh My Gosh, Maarit Jäntti, Suomi
FCI 9 isovillakoira Smart Connection Darkness, Deivy Lozano, Espanja

Kaikkien päivien ryhmäkilpailut ovat yhä katsottavissa YouTube-kanavalla ja tulokset löytyvät palveluntarjoajan verkkosivuilta.

Ensi vuonna FCI:n Maailman Voittaja -näyttely järjestetään siis Suomessa, Helsingin Messukeskuksessa 8.–10. elokuuta.  

Kommentoi:

Koiramme