Afgaani PMV-näyttelyn voittoon Tukholmassa

Sanna Vartiaisen (vas.) Very Vigie amerikancockerit voittivat kasvattajaryhmät lauantaina Tukholman PMV-näyttelyssä, tuomarina sveitsiläinen Barbara Müller. (Kuva: TexTerri)
Tänä vuonna oli Ruotsin vuoro järjestää Pohjoismaiden Voittajanäyttely. Viikko meidän Koiramessujemme jälkeen pidetty Hundmässa keräsi 6800 koiraa, joista suurin osa osallistui näyttelyyn. Messuvieraita Älvsjömässanin halleissa kävi 19800, mikä oli vähemmän kuin meillä; Helsingin Koiramessuilla yleisöä oli 28000.
Best in Show-tuomarina oli norjalainen Arne Foss. Voiton vei afgaaninvinttikoira Tells Kjavu It’s About Time, jonka omistaa Brett Hamilton. BIS-2 oli isovillakoira Dawin With A Song In My Heart, om. Linda Campbell & Sarah Perchick. Kolmas oli shetlanninlammaskoira Lundecock’s That’s My Princess, om. Gun Pettersson ja neljäs cairnterrieri Hjohoo’s I’m Perfect For Hjo, om. Elisabeth Teodorsson.
Suomalaiskoiria paikalla oli runsain joukoin ja PMV-titteleitä kertyi suuret määrät. Myös finaaleissa tuli menestystä suomalaisille, vaikkakin vain yksi täyspotti. Parhaasta sijoituksesta vastasi Sanna Vartiainen, jonka Very Vigie amerikancockerit voittivat kasvattajaryhmät ja hänen kasvattinsa oli myös BIS-veteraani.
Suomalaisilla kasiryhmäläisillä meni muutenkin loistavasti. Ryhmässä voiton vei Pauliina Harjun irlanninvesispanieli Bogdogs Stronger Than The Wind. Toiseksi tuli espanjanvesikoira Aquacrest Magic Mike ja kolmas oli kiharakarvainennoutaja Caballus Silver Dawn. Ryhmätuomarina oli ruotsalainen Hans Rosenberg.
Lauantain BIS-veteraani oli amerikancockerspanieli Sanparti’s Born To Be Vigie, jonka omistaa Heidi Kangas. Kolmas oli Antti Hokkasen englanninspringerspanieli Glamorly Glamborghini ja neljäs jo ryhmässä sijoittunut espanjanvesikoira Aquacrest Magic Mike, jonka omistavat Noora Haapanen, Päivi Uurtola-Kahri ja Katariina Kahri. Sunnuntain BIS-2 veteraani oli meillä juuri Vuoden Veteraaniksi nimetty Hanna Kukkolan ja Laura Pihlin amerikanakita Inuline Hard As A Rock.
Lauantain parhaan kasvattajaryhmän esitti siis Sanna Vartiainen jenkkicockereillaan, neljänsiksi tulivat meillä juuri Vuoden Kasvattajiksi nimetyt Big Paw’s kääpiösnautserit, kasvattajat Eija Nurmela ja John Nieminen.
Ykkösryhmässä toiseksi tuli Tino Jalosen valkoinenpaimenkoira Yori’s Legacy Code To Live By, neljäs oli Anne Kokkosen Ruotsissa kasvatettu, mutta suomalaisomistuksessa oleva pitkäkarvainen collie Skabona Too Good To Be True.
Terriereissä kakkoseksi tuli meillä juuri Vuoden Näyttelykoiraksi nimetty skotlanninterrieri, Arja Tuuliniemen Quaint Theofilo ja kolmannen sijan nappasi Pia von Kochin airedalenterrieri Big Lady’s Lion King.
Mäyräkoirissa kakkossijalle nousi karkeakarvainen Treis Pinheiros Frevo, jonka omistaa Sari Hirvonen. Neljäs oli lyhytkarvainen Harald Monachello Sun’s, omistaja Krista Sarvijärvi. Ensin mainittu on kasvatettu Brasiliassa, toinen Liettuassa. Vitosryhmässä sinivalkoisia värejä piti korkealla Tarja Veijosen siperianhusky Chudni Medvezhonok Vanilla Gream, joka oli neljäs.
Ajavien ryhmässä nähtiin viime viikonlopun voittajat Helsingistä: voiton vei Helsinki Winnerin BIS, petit basset griffon vendéen Soletrader Pat On The Back, toiseksi tuli Voittaja-näyttelyn BIS, dalmatiankoira Running Spot’s Dancing Bob.
Seisojaryhmässä kolmannen tilan vei Katja Siltamäen gordoninsetteri Goango Black Ps I Love You. Vinttikoirissa RYP-2 oli azawakh Ingenue Idanse Fatima, omistajat Mikko Ylitalo ja Michaela Ståhlberg.
Junior hadlereissa suomalaisten pitkä voittoputki katkesi, kun Norja vei voiton niin yksilö- kuin joukkuekisassakin. Suomalaisille tuli kuitenkin hopeaa, joukkueessa kilpailivat Roosa Kangasniemi, Jessica Yli-Sassi, Aino Roth ja Jessica Lohtari. Joukkueenjohtajina olivat Tytti Lintenhofer ja Viivi Ikävalko. Yksilökilpailussa hopealle tuli viikko sitten SM-4-sijan saavuttanut Jessica Yli-Sassi, voiton vei norjalainen Julie Elisabeth Eriksson.
Tässä näyttelyssä selvisi myös Ruotsin vuoden voitokkain kasvattajaryhmä. Årets Uppfödargrupp-tittelin vei kennel Caci’s sileäkarvaiset noutajat, kasvattajina Carina Östman, Caroline Lundqvist ja Lina Jernberg. He voittivat saman kilpailun tänä vuonna myös Norjassa.
Muokattu 17.12.2024 klo 13:20 – Korjattu valkoisenpaimenkoiran nimi oikeaksi.
Muokattu 19.12.2024 – Lisätty BIS-3-veteraanin kuva (englanninspringerspanieli).

BIS-1 Tells Kjavu It’s About Time. (Kuva: TexTerri)

RYP-2 Quaint Theofilo. (Kuva: TexTerri)

RYP-3 Big Lady’s Lion King. (Kuva: TexTerri)

RYP-2 Treis Pinheiros Frevo. (Kuva: TexTerri)

RYP-4 Chudni Medvezhonok Vanilla Gream. (Kuva: TexTerri)

RYP-3 Goango Black Ps I Love You. (Kuva: TexTerri)

RYP-1 Bogdogs Stronger Than The Wind. (Kuva: TexTerri)

BIS-4-vet ja RYP-2 Aquacrest Magic Mike. (Kuva: TexTerri)

RYP-3 Caballus Silver Dawn. (Kuva: TexTerri)

RYP-2 Ingenue Idanse Fatima. (Kuva: TexTerri)

BIS-4-kasvattaja Big Paw’s kääpiösnautserit. (Kuva: TexTerri)

BIS-2-vet Inuline Hard As A Rock. (Kuva: TexTerri)

BIS-3-vet Glamorly Glamborghini. (Kuva: TexTerri)

Junior hadlereissa suomalaiset saavuttivat joukkuehopeaa. (Kuva: TexTerri)

BIS-vet Sanparti’s Born To Be Vigie. (Kuva: TexTerri)

RYP-2 Yori’s Legacy Code To Live By. (Kuva: TexTerri)