Mielenosoittaja pilasi voittoseremoniat Cruftsissa

Maailman suurimman koiranäyttelyn, Englannin Birminghamissa vuosittain pidettävän Cruftsin näyttelyn voittajaseremoniat saivat ikävän loppuhuipennuksen. Juuri kun voittajakoiraa oltiin nostamassa korokkeelle valokuvausta varten, syöksyi yleisön joukosta kaksi ihmistä kylttien kera osoittamaan mieltään. Alustavien tietojen mukaan kyseessä oli eläinaktivistit, jotka tahtoivat tempauksellaan protestoida koiranäyttelyitä ja koirarotujen jalostusepäkohtia vastaan.

Hajanaista menestystä suomalaiskoirille

Lauantain Utility- tai Toy-ryhmissä, eikä sunnuntain Gundogs-ryhmässä eivät suomalaiskoirat juuri juhlineet. Joitain luokkasijoituksia ja vara-serttejä kertyi suomalaiskoirille rotukehistä. Jotkut niistä olivat toki makeitakin sijoituksia suurilukuisessa luokassa, ja esimerkiksi vara-sertti on kova sana Cruftsissa. Ainakin yksi ROP-voitto sentään tuli, silkkiterrierit voitti Kristina Heinosen Curiosity Proving The Point. Sama kennelnimi on pärjännyt hyvin Cruftsin silkkikehissä ennenkin.

Lauantaina Utility-ryhmän voitti amerikanakitanarttu Stecal’s Love At First Sight, ruotsalais-kanadalaisen voittoisan isovillakoirauroksen Dawin Steal My Heart’in saadessa tyytyä varasijaan. Kolmas oli viime vuoden Cruftsin BIS-2, keskikokoinen villakoira Minarets Best Kept Secret. Myös viimeinen ryhmäsijoitus meni villakoiralle, toy Afterglow Aloysius oli neljäs. (Englannissa villakoirilla on hieman erilaiset rotunimitykset kuin meillä.)

Kääpiökoirien eli Toy-ryhmän kaunein oli papillon Expana’s Sea Dragon Conqueror. Sama koira oli Helsingin MV-näyttelyssä 2014 nykyisen irlantilaisomistajan tuomaroimassa kehässä ROP, ja on siis sen jälkeen vaihtanut omistajaa. Mahtoi tuomari tykästyä koiraan Helsingissä!

Ruotsalainen, iloisesti esiintynyt brysselingriffoni Manticorns Enrico oli kääpiökoiraryhmän toinen, kolmas oli englanninkääpiöterrieri Sharex Burning Love For Dobrugh. Neljännelle sijalle tuli musta pomeranian Pakov’s Proud To Be Black.

Sunnuntaina oli vuorossa vain yksi ryhmä, brittien suuresti rakastama Gundogs. Siihen kuuluvat kaikki noutajat sekä alkujaan metsästyksessä käytetyt spanielit ja seisojat; niin paikalliset kuin mannermaisetkin. Voiton vei hyvin menestyksekäs pointterinarttu Kanix Chilli. Toiseksi tuli cockerspanieliuros Veratey Vincenzo At Cassom.

Kolmannen sijan Gundogs-ryhmässä vei jo kolmatta kertaa rodun voiton tässä näyttelyssä saavuttanut ja kolme vuotta sitten BIS-2-sijan saavuttanut sileäkarvainen noutajauros Castlerock Simply Magic. Neljäs ryhmässä oli Ruotsissa syntynyt viisivuotias irlanninsetteri Copper’s War Of Roses.

Mielenosoittajia kehässä

Tänä vuonna Cruftsin Best in Show-kehässä oli seitsemästä ryhmävoittajasta kolme rotua sellaisia, jotka ovat kahdesti voittaneet tämän suurnäyttelyn. Pointteri, whippet ja skotlanninterrieri ovat aiempina vuosina voittaneet tuon himoitun tittelin kaksi kertaa. Nyt ne olivat BIS-kehässä neljän muun ryhmävoittajan kanssa: bordercollien, papillonin, amerikanakitan ja newfoundlandinkoiran.

Kolmella rodulla oli nyt mahdollisuus saada nimensä Cruftsin historiankirjoihin kolmen voiton rotuna. Voittaisiko joku niistä? Tuomari Jill Peakin tehtävänä oli valita seitsemästä koirasta kaksi parasta, voittaja sekä kakkonen eli varasija; reserv-BIS. Cruftsissa kun BIS-podiumille pääsee vain kaksi parasta.

Suomessa on totuttu siihen, että ryhmä- ja BIS-kehässä tuomari aloittaa sijoittamisen loppupäästä; neljänneksi sijoitetusta. Näin jännitys tiivistyy, kun arvaillaan kuka se onkaan joka kuulutetaan ykköspallille. Cruftsissa tapana on, että tuomari osoittaa aina ensimmäisenä voittajan ja vasta sitten toisen, kolmannen ja neljännen sijan.

Itse asiassa toiseksi tullut on nimettynä varalle (reserv), jotta olisi se takaportti jos jotain kamalaa tapahtuisi tai pahimmassa tapauksessa – tulisi ilmi. Kolmas ja neljäs tila näissä piireissä ovat silti yhtä kunnioitettuja ja arvokkaita sijoituksia niin rotu- kuin ryhmäkehissäkin.

Ensimmäistä kertaa koskaan Cruftsin BIS-kehässä toimittiinkin niin, että tuomari näytti ensin kakkossijan saavuttaneen koiran. Se oli pointterinarttu Kanix Chilli, jonka omistaa Helen Blackburn-Bennett. Tässä vaiheessa yleisö vihelsi ja buuasi, tähän ei ole totuttu, voittaja ensin! Rauhallisesti tuomari Jill Peak silti osoitti voittajaksi 2,5-vuotiaan whippetnartun Collooney Tartan Teasen, jonka omistaa skotlantilainen Yvette Short.

Seuraavaksi katsojat saivatkin hieraista silmiään. Voittajakoiran esittäjä Yvette Short nosti juuri koiransa Teasen korokkeelle kuvausta varten, kun yleisön joukosta syöksyi kaksi ihmistä eläinsuojelullisten mielenosoituskylttien kera. Koiran esittäjä oli onneksi hereillä ja tilanteen tasalla – hän nappasi koiran syliinsä ja juoksi pois turvaan. Jonkun henkilökunnasta oli nähty myös kaappaavan arvokkaan BIS-hopeapytyn korokkeelta, jottei se vahingoittuisi.

Messujen eli NEC-hallien turvamiehet yhdessä Cruftsin turvamiesten kanssa taklasivat mielenosoittajat salamannopeasti, osan muodostaessa ihmismuurin voittajakoiran ja sen esittäjän ympärille. Varsin pian voittajaseremonia saattoi pelottavasta tilanteesta huolimatta alkaa – tarkkaamattomalta katsojalta saattoi jopa jäädä koko ikävä episodi huomaamatta, niin äkkiä kaikki tapahtui!

Voitto on aina voitto, mutta tällainen mahtoi latistaa tunnelmaa melkoisesti. Järjestäjien taholta tiedotettiin jämäkästi sunnuntai-iltana, että koetunlainen hyökkäys vaarantaa niin koirien kuin ihmistenkin turvallisuuden, eikä mikään aktivismi oikeuta tällaista toimintaa. Tapahtumaa tullaan varmasti puimaan vielä pitkään ja perästä kuullaan.

Voitokkaimmat rodut Cruftsissa

Kaikkien aikojen menestynein rotu Cruftsin näyttelyissä on suvereenisti cockerspanieli seitsemällä BIS-voitollaan. Neljästi voiton on vienyt kolme rotua: irlanninsetteri, isovillakoira ja walesinterrieri. Kolme voittoa ovat saavuttaneet englanninsetteri, saksanpaimenkoira, englanninvinttikoira, labradorinnoutaja, valkoinen länsiylämaanterrieri, karkeakarvainen kettuterrieri ja nyt whippet.

Kahdesti voittoon ovat tähän mennessä yltäneet afgaaninvinttikoira, airedalenterrieri, sileäkarvainen noutaja, kerrynterrieri, lakelandinterrieri, lhasa apso, pointteri, skotlanninterrieri ja toyvillakoira.

Kommentoi:

Koiramme