Hollantiin kotivoitto Maailmannäyttelyssä

Best in Show oli grand basset griffon vendeen Frosty Snowman, jota esittää omistaja Gwen Huikeshoven. Tuomarina Rony Doedjins, kuvassa myös FCI:n puheenjohtaja Rafael de Santiago, WDS2018 -näyttelyn puheenjohtaja Gerarg Jipping ja Hollannin kennelliiton puheenjohtaja Jack Alberts (oik.). (Kuva: Paula Heikkinen-Lehkonen)
Amsterdamin Maailmannäyttely päättyi sunnuntaina. Aivan ilman skandaaleja ei näyttelyssä selvitty. Lauantain mäyräkoiraryhmän voittajaa ei nähty Best in Show-kehässä, sillä se oli diskattu. Sitä oli esittänyt ryhmäkilpailussa eräs näyttelyn tuomareista, eikä tämä ole sääntöjen mukaan sallittua. Hänen sunnuntain arvostelutehtävänsä peruutettiin myös.
Näyttelyn Best in Show oli hollantilainen grand basset griffon vendeen Frosty Snowman, jonka omistaa Gwen Huikeshoven. Tämä koira on nähty isojen näyttelyiden palkintopallilla monta kertaa aikaisemminkin. Tuomarina toimi hollantilainen Rony Doedjins.
BIS-juniori oli saluki Zadonas Durandai Ruotsista. BIS-2-juniori oli Suomessa kasvatettu Mingrands Frozen Flakes, BIS-koiran poika.
Viimeisenä näyttelypäivänä arvosteltiin ryhmät 2, 5 ja 9. Parhaasta suomalaissijoituksesta vastasi Tiina Tauloksen kasvattama bostoninterrieri Canmoy’s Boston Globetrotter, jonka omistaa Igor Mioc Subasic Kroatiasta. Se oli BIS-3 juniori voitettuaan siis ysiryhmän junioriryhmäkilpailun. Se oli myös rotunsa paras ja sijoittui varsinaisessa ryhmäkilpailussa kolmanneksi. Heti sen kannoilla toisen suomalaisen kasvattajan, Tanja Hakamon vientikoira, tiibetinterrieri Falamandus Remastered Edition kiri ryhmäkilpailussa neljänneksi. Sen omistaa saksalainen Katja Rauhut.
Parikilpailussa Nina Björnström-Lehtosen mustat villakoirat sijoittuivat hienosti kolmansiksi. Kakkosryhmän junioreista ison kehän palkintokorokkeelle pääsi Tuulikki Tammiala-Salosen pyreneittenkoira Chenespace Force Awakens, joka oli neljäs.
Suomalaiskoirille sateli runsaasti Maailmanvoittaja-titteleitä. Parhaiten niitä kahmivat suomalaiset appenzellinpaimenkoirat, jotka korjasivat kaikki kuusi titteliä, eli juniorien, CACIB-voittajien ja veteraanien voitot saatiin kotiin. Rotua oli 25 ilmoitettua, joten ihan keskenään suomalaiskoirat eivät kilpailleet.
![]() Suomalainen stabyhoun Sinisuven Fernando voitti upeasti parhaan hollantilaisrodun kilpailun. (Kuva: Paula Heikkinen-Lehkonen) |
![]() Canmoy’s Boston Globetrotter voitti 9-ryhmän juniorit ja oli lopulta BIS-3-juniori. Tiina Tauloksen kasvattama bostoninterrieri oli myös RYP-3. (Kuva: Paula Heikkinen-Lehkonen) |
![]() Juniorien RYP-4 Chenespace Force Awakens. (Kuva: Paula Heikkinen-Lehkonen) |
![]() RYP-4 Falamandus Remastered Edition. (Kuva: Paula Heikkinen-Lehkonen) |