21 000 koiraa Cruftsissa

Britannian suurnäyttely Crufts käynnistyy torstaina Birminghamissa. Tänä vuonna näyttelyyn osallistuu lähes 21000 koiraa reilusta 200:sta eri rodusta. Ulkomaalaisia koiria saapuu 3611. Eniten koiria brittien ja irlantilaisten jälkeen ovat ilmoittaneet italialaiset (413), ranskalaiset (389), hollantilaiset (327) ja saksalaiset (325). Kokonaiskoiramäärä kaikkine oheiskilpailuineen on 22977.

Tänä vuonna mukaan on kelpuutettu kolme uutta rotua, joita ei ennen ole Cruftsissa nähty. Ne ovat pesukarhukoira (12 ilmoitettua koiraa), venäjäntoy (34) ja valkoinenpaimenkoira (18).

Charles Cruft järjesti Islingtonissa koiranäyttelyn vuonna 1891, ja hänen nimeään kantaa yhä maailman suurimmaksi koiranäyttelyksi mainittu Crufts. Ensimmäiseen näyttelyyn osallistui yli 2400 koiraa 36 eri rodusta.

Pesukarhukoira on Kennel Clubin 221. hyväksymänä rotuna uusin. Vuoden 2008 jälkeen se on yhdestoista uusi hyväksytty rotu Brittein saarilla. Sitä ennen vuonna 2017 hyväksyttiin venäjäntoy ja valkoinenpaimenkoira, 2016 auvergnenseisoja ja jackrussellinterrieri sekä 2014 pumi, picardienpaimenkoira ja griffon fauve de bretagne.

Myös Englannin Kennelliitto kohottaa kasvojaan puuttumalla koirarotujen liioiteltuihin piirteisiin. Näyttely listaa yhdeksän rotua, joiden rotunsa parhaiden koirien on läpäistävä eläinlääkärin suorittama tutkimus, jotta ne voivat osallistua ryhmäkilpailuun. Eräänä vuonna pääsy ryhmään evättiin ainakin pekingeesiltä. Rodut ovat bernhardinkoira, bordeauxindoggi, englanninbulldoggi, mastiffi, mopsi, napolinmastiffi, pekingeesi (kiinanpalatsikoira), saksanpaimenkoira ja vihikoira.

Tottelevaisuuskoe pidetään kahtena päivänä, lauantaina vuorossa ovat urokset ja sunnuntaina nartut. Sunnuntaina kisataan myös agilityssa. Suosittuja kilpailuja ovat myös ”Friends For Life”, joka on tarkoitettu avustajakoirille ja niiden avustettaville sekä monirotuisten oma kisa, Scruffts.

Uusien harrastuslajien näyteikkuna

Näyttely on joinain vuosina jäänyt järjestämättä, maailmansotien aikaan (1918–1920 ja 1942–1947) sekä vuonna 1954 sähkömiesten lakko esti järjestämisen. Vuonna 2001 näyttely pidettiin maaliskuun sijaan vasta toukokuussa saarivaltiossa todetun suu- ja sorkkatautiepidemian vuoksi.

Ensimmäinen naisen omistama koira palkittiin näyttelyn kauneimpana vuonna 1932, se oli Lorna Countess Howen labradorinnoutaja Bramshaw Bob. Vuonna 1978 esiteltiin Cruftsissa uusi koiraharrastus: agility. Flyball esiteltiin vuonna 1990 ja koiratanssi 1992.

Vuodesta 1948 järjestämisvastuun on kantanut The Kennel Club. Kymmenen tuhannen ilmoitetun koiran raja rikottiin ensimmäisen kerran jo vuonna 1936, 15000:n raja meni rikki 1961. Näyttely on televisioitu vuodesta 1950 lähtien, ja vuonna 2009 näyttely aloitti streamauksen eli suorat lähetykset internetissä.

Vuonna 1982 näyttely muuttui kolmepäiväiseksi ja 1987 neljäpäiväiseksi. Viimeisinä Lontoon vuosina yleisöä oli Earls Courtissa jo yli sata tuhatta, joten vuonna 1991 näyttely siirrettiin Birminghamiin suurempiin tiloihin.

Tämän vuoden lukuja

Aloituspäivänä eli torstaina arvostellaan Gundog-ryhmä eli noutajat, spanielit ja seisojat. Perjantaina arvostellaan Working-ryhmä, johon kuuluvat monet palveluskoirarodut, mutta tässä ryhmässä kilpailevat myös muun muassa suomenlapinkoira, länsigöötanmaanpystykorva, harmaa norjanhirvikoira, leonberginkoira ja newfoundlandinkoira. Perjantaina kehissä on myös Pastoral-ryhmä eli paimenkoirat.

Lauantaina ovat vuorossa terrierit ja ajavat koirat eli Hound-ryhmä, jälkimmäisessä ovat myös mm. suomenpystykorva ja vinttikoirat perinteisten beaglejen ja bassettien lisäksi. Viimeisenä päivänä arvostellaan sitten loput rodut, eli kääpiökoirat (Toy) sekä sekava Utility-ryhmä, johon on ympätty rotuja akitasta bostoninterrieriin ja villakoirista shipperkeen sekä dalmatiankoiraan.

Suurimmat koiramäärät per ryhmä: Working-ryhmässä esitetään 199 bokseria; paimenkoiraryhmässä eniten osallistujia on bordercollieissa, niitä on 330. Tuonkin luvun lyövät terrieriryhmän 350 staffia, Hound-ryhmän 416 whippettiä sekä Gundog-ryhmän peräti 537 kultaista noutajaa. Kääpiökoiraryhmässä suurilukuisin rotu on cavalierkingcharlesinspanieli 305:llä koiralla ja Utility-ryhmässä nähdään 233 englanninbulldoggia.

Lähde: crufts.org

Kommentoi:

Koiramme