Lempeä broholminkoira tottelee vain halutessaan

Broholmer on erinomainen perhekoira ja se pitää aina omiensa puolta. Se tottelee käskyjä, mutta tottelevaisuudessa saattaa olla viivettä. Asiat tapahtuvat mieluiten sen omalla tahdilla. (Kuva: Theo Middleton)
Tanskan kansallisrotu broholminkoira on suurikokoinen vahti- ja seurakoira. Se on omimmillaan perhekoirana omakotitalossa, jossa sillä on reviiri tarkkailtavanaan.
Broholminkoira on kaikkialla maailmassa harvalukuinen. Rotu oli vaarassa kadota kokonaan 1900-luvun alussa ja viimeinen naula sen arkkuun oli toinen maailmansota. Kului vuosikymmeniä, eikä broholminkoirista tehty enää havaintoja. 1970-luvun puolivälissä joukko rodusta innostuneita ihmisiä päätti elvyttää sen Tanskan Kennelliiton tuella. Elvytystyössä käytettiin esimerkiksi lyhytkarvaista bernhardinkoiraa. FCI hyväksyi broholminkoiran vuonna 1982.
Suomeen broholmer päätyi vuosituhannen vaihteessa. Ensimmäinen koira tuli Tanskasta. Jalostustyötä haittaa kapea geenipooli, joten kansainvälinen yhteistyö on elintärkeää. Viime vuonna meillä rekisteröitiin 57 broholminkoiran pentua, suunta on ollut nousussa.
Luonteissa on suuria eroja, on hössöttäviä kaikkien kavereita sekä harkitsevaisempia ja rauhallisempia yksilöitä. Broholmer ei pienestä provosoidu, se pyrkii välttelemään konfliktitilanteita ja suhtautuu vieraisiin koiriin yleensä hyvin. Riistavietti on vähäinen, joten koirat pysyvät pihassa ja niitä voi yleensä ulkoiluttaa irti.
Broholminkoira on mastiffityyppinen, suurikokoinen, suorakaiteen muotoinen FCI:n kakkosryhmän koira, jonka liikkeet ovat rauhalliset ja voimakkaat. Uroksen säkäkorkeus on noin 75 senttiä, nartun 70. Pää on suuri, leveä ja raskaalta vaikuttava. Silmät ovat pyöreät ja meripihkan väriset. Ylälinja on suora ja säkä vahva ja selvästi erottuva. Riippuva häntä kiinnittyy melko alas, liikkeessä se nousee vaakatasoon. Rotumääritelmän mukaiset värit ovat keltainen mustalla maskilla, kullanpunainen ja harvinainen musta. Turkinhoito on helppoa, karvaa lähtee joko paljon tai tosi paljon.
Jalostuskoirilta tulee kuvata lonkat ja kyynärpäät. Lisäksi selkä tulee tutkia spondyloosin varalta ja koiralla tulee olla sydänkuuntelutulos.
Toukokuun Koiramme-lehdessä 5/2022 on laaja rotuesittely broholminkoirasta.