Vilkas ja valpas kleinspitz ilmoittaa haukullaan vieraista

Kleinspitz on pieni, mutta pörröisen turkkinsa alla se on sisukas. Rotu kehitettiin alun perin vahtikoiraksi, joka ilmoitti haukullaan tunkeilijoista. Moni kleini toteuttaa ilmoittamisvelvollisuuttaan edelleen uskollisesti. Rotu on Suomessa suosittu, viime vuonna syntyi jo yli 500 pentua.

Saksalaiset pystykorvat ovat vanhimpia keskieurooppalaisia koirarotuja. Pystykorvat olivat suosittuja esimerkiksi käsityöläisten ja maanviljelijöiden keskuudessa. Nämä niin kokonsa kuin ulkomuotonsakin perusteella keskiverrot koirat pyörivät haukkuen pihamailla, eivätkä aina herättäneet pelkästään ihastusta. Pommerissa kasvatettiin 1700-luvulla pieniä valkoisia pystykorvia seurakoiriksi ja Württembergissä mustia keskikokoisia etupäässä viinitilojen vartijoiksi.

Kleinspitzissä on kahta tyyppiä: pientä pomeraniantyyppistä ja perinteistä pystykorvaista. Kleinspitzit kuuluvat viitosryhmään eli pystykorviin. Näyttelykehässä ne arvostellaan värien mukaan: mustat ja ruskeat arvostellaan yhdessä, valkoiset erikseen ja muut värit yhdessä. Rodussa on runsaasti värivaihtoehtoja ja eri värejä saa risteyttää keskenään kaikkialla paitsi rodun alkuperämaassa Saksassa.

Kleinspitzin sallittu säkäkorkeus on 23–29 cm ja paino 3–5 kiloa. Rotumääritelmä kuvailee rotua kaunisturkkiseksi, tuuheakarvaiseksi ja terhakkahäntäiseksi. Kleinin pää on kettumainen ja silmät tarkkaavaiset. Pirteän ulkomuodon takaavat pienet, pystyt ja teräväkärkiset korvat. Koirat ovat muodoltaan neliömäisiä eli säkäkorkeus ja rungon pituus ovat samoja.

– Viisi tärkeintä ominaisuutta ovat neliömäiset mittasuhteet, ylväs ryhti, kettumainen ja viekas ilme, pöyheä karva sekä itsetietoinen temperamentti. Jos nämä kaikki yhdistyvät samassa koirassa niin kyseessä on hieno yksilö, kiteyttävät kasvattajat Laura ja Esa Ruotsalainen.

Kleinspitz on seurakoira sanan varsinaisessa merkityksessä. Se on ystävällinen, ihmisiin kiintyvä, energinen ja sosiaalinen. Suurin yksittäinen seikka, joka kleiniarjessa voi nousta ongelmaksi, on kasvattajien mukaan haukkuherkkyys, pystykorville yleinen ominaisuus. Ovikello on tarpeeton, jos perheessä on kleini.

Koiramme-lehdessä 1–2/2018 on laaja rotuesittely kleinspitzistä.

Kommentoi:

Koiramme