Dreeveri ei hötkyile kotona eikä metsässä
Dreeveri on rotu, jota ei helposti sekoita muihin, sen verran omintakeinen on sen ulkomuoto. Luonteeltaan dreeveri on rauhallinen sekä kotona että jäniksen tai kauriin jäljillä. Ajotapa on rauhallinen. (Kuva: Kaija Eerola)
Vankan, matalaraajaisen ajokoirarodun dreeverin suosio on viime vuosikymmenet ollut tasaisen varmaa.
1800-luvun Keski-Euroopassa pitkäselkäisiä ja lyhytjalkaisia ajokoiria kehitettiin vaikeakulkuisiin vuoristo-olosuhteisiin. Koiran vahva selkä ja varmajalkaisuus olivat tärkeitä kriteerejä, samoin hidas ajotapa. Dreeverin esivanhempia olivat westfälische dachsbracke sekä sveitsiläinen niederlaufhund. 1900-luvulle tultaessa tanskalainen Frands Frandsen antoi risteytysrodulleen nimen strellufinajokoira.
Ruotsissa oli ennestään joitakin dachsbrackeja, joita yhdistettiin strellufinajokoiraan. Uusi risteytys haki suuntaa esimerkiksi värityksen osalta, mutta lopulta dreeveri sai nimensä pian toisen maailmansodan jälkeen. Rotu virallistui vuonna 1953. Suomeen ensimmäinen dreeveri ehti jo olympiakesänä 1952.
Parhaimmillaan dreeverin penturekisteröinnit nousivat Suomessa lähes tuhanteen pentuun vuodessa. Suosio kuitenkin laski 1980-luvulla ja sen jälkeen pentuja on syntynyt tasaisesti pari-kolme sataa joka vuosi.
Pitkäselkäistä, lyhytjalkaista ja vantteraa rotua on jalostettu tarkasti käyttötarkoitus edellä, joten nykydreeveri ei juurikaan poikkea esi-isistään luonteensa, ajokykyjensä tai ulkomuotonsa osalta. Dreeveri pysyttelee melko tiukasti metsästäjien koirana eikä sen suosio muissa käyttötarkoituksissa ole nousussa.
Ajavien koirien kuutosryhmään kuuluva dreeveri tunnistetaan hyvin katukuvassa persoonallisen ulkonäkönsä ansiosta. Varsinainen kaupunkikoira se ei ole, mutta sopeutuu erilaisiin olosuhteisiin hyvin, sillä dreeveri ei turhia hötkyile. Myös sen tapa ajaa saalista on rauhallisen päättäväinen, hidas ja jälkitarkka.
– Rakenne mahdollistaa hitaan ajotavan, jolloin riistan ei tarvitse paeta henkensä edestä, vaan se voi kierrellä pienemmällä alueella. Dreeveri on parhaimmillaan lumella, kun ohutkin jäinen välihanki kantaa suurehkojen ja kestävien käpälien alla. Silloin painavammat ja vauhdikkaammat ajokoirat saattavat rikkoa jalkansa ja beaglen hyppivä juoksutyyli ei olosuhteisiin sovellu, kertoo Olavi Nurmiranta, kennel Drevmarkens.
– Meillä runsaslumisilla alueilla dreeveri on lähes ainoa rotu, jolla voi metsästää koko kauden. Suuret ja vahvat käpälät tekevät liikkumisen mahdolliseksi myös vaikealla kelillä. Paksun lumen aikaan sulat ojat asettavat omat haasteensa. Etenkin tänä talvena niistä on ollut haittaa, lisää Osmo Viitanen, kennel Oskulan.
Koiramme-lehdessä 3/2018 on laaja rotuesittely dreeveristä.
