Saksanmetsästysterrieri on metsästyskoira aidoimmillaan

Saksanmetsästysterrieri on sisukas ja tinkimättömän metsästysviettinen koira, työskenneltiin sitten maalla, maan alla tai vedessä. (Kuva: Petra Vesala)
Saksanmetsästysterrieri on koira metsästyskoirajalostuksen alkujuurilta. Rotu ei ole kovin vanha, mutta ominaisuuksiltaan täydellisesti metsästyskoira vailla kompromisseja.
Kun saksanmetsästysterrieriä kehitettiin sata vuotta sitten, jalostustyössä mentiin tiukasti metsästyskäyttö edellä. Tämä on edelleen kasvattajien tärkein periaate. Rotu on vahvaluonteinen ja sinnikäs, eikä sovellu aivan jokaiseen kotiin. Monelle metsästäjälle se on silti nappivalinta, kun koiran toivotaan toimivan maan alla, päällä ja vedessä.
Kolmosryhmään kuuluva saksanmetsästysterrieri eli saku sai alkunsa, kun muutama aktiivimetsästäjä erosi Saksan kettuterrierikerhosta. Saksan sekasortoon saanut ensimmäinen maailmansota oli juuri päättynyt ja metsämiehet halusivat kehittää rodun, joka olisi tarkoitettu pelkästään metsästyskäyttöön. Sen tuli olla riistaa hyvin haukkuva, vesityöskentelystä pitävä, ehdottoman metsästysintoinen sekä ihmiselle nöyrä.
Rodun luomiseen käytettiin useita englantilaisia terrierejä. Taustalla on ainakin walesinterrieriä, kettuterrieriä ja rotuna jo kadonnutta black and tan -terrieriä. Tavoitteena oli tummaturkkinen ja taistelutahtoinen sisupussi.
Saksalaisen eläintarhan johtaja Lutz Heck lahjoitti jalostuskäyttöön neljä mustaruskeaa terrieriä, ja tämä nelikko oli jalostuksen pohja. Alkoi intensiivinen kasvatustyö, jonka seurauksena vuonna 1925 rotu alkoi hahmottua yhtenäiseksi koiratyypiksi, ja seuraavana vuonna saksalaiset harrastajat perustivat Saksanmetsästysterrierikerhon.
Sakujen kasvatuksessa painotetaan edelleen vahvoja käyttöominaisuuksia, eikä rotu ole juurikaan muuttunut seurakoiramaisempaan suuntaan. Rodun kotimaassa arvostetaan kovaa luonnetta, rohkeutta ja toimintatarmoa. Vain käyttökokeissa korkean pistemäärän saavuttaneita ja tietyt terveysvaatimukset täyttäviä koiria saa käyttää jalostukseen.
Marraskuun Koiramme-lehdessä on laaja rotuesittely saksanmetsästysterrieristä