Kiinanpalatsikoiralle ihmiset ovat palvelusväkeä
Kiinanpalatsikoiran historia on pitkä. Alkujaan koirassa tuli yhdistyä taruston lohikäärmeet ja Buddhan leijonan symbolit. Kielletyn kaupungin hovin ulkopuolisten ihmisten ei ollut luvallista pitää palatsikoiraa. (Kuva: Jaana Ikäheimo)
Kiinanpalatsikoira eli pekingeesi jakaa mielipiteitä. Luonteeltaan omapäinen peke ei ole tosikon valinta. Rotu on nimensä mukaisesti alkujaan kiinalainen, mutta sen vastuumaa on Iso-Britannia.
Rodun historia on ikivanha. Koiria pidettiin palatseissa Pekingin Kielletyn kaupungin porttien sisäpuolella. Rodun kukoistuskausi kotimaassaan ajoittuu Mantšujen valtakaudelle vuodesta 1644 vuoteen 1911. Länsimaissa tunnetuin kiinalainen pekingeesiharrastaja oli yltäkylläisyydestä tunnettu leskikeisarinna Ci Xi, joka laati rodun ensimmäisen rotumääritelmän runon muotoon.
Useat levottomuudet heikensivät Kiinaa 1800-luvulla. Samoihin aikoihin Kiina ajautui sotaan Japanin kanssa. Vuosi 1860 oli pekingeesien kannalta erityisen merkittävä, sillä silloin britit ja ranskalaiset valloittivat Pekingin. Länsimaiset sotilaat löysivät keisarin tädin huoneesta ruumiin viereltä emäntäänsä edelleen vartioivia palatsikoiria, jotka he ottivat mukaansa. Koirat matkasivat Englantiin ja pienin niistä annettiin lahjaksi kuningatar Victorialle.
Suomeen ensimmäiset palatsikoirat saapuivat 1910-luvulla Englannista. Ensiesiintymisensä koiranäyttelyssä Suomessa peke teki vuonna 1921. Rotu eli kulta-aikaansa Suomessa 1960-luvulla, jolloin se oli yksi suosituimmista kääpiökoirista. Rotujärjestö perustettiin 1962. Sen jälkeen suosio on hiipunut, rekisteröintimäärät ovat pudonneet radikaalisti. Pentueeseen syntyy keskimäärin kolme pentua.
Rodun piirissä toivotaan kannan maltillista kasvua, mutta muotiroduksi se tuskin enää nousee. Harrastajat toivovat, että ihmiset tutustuisivat tähän persoonalliseen rotuun, eivätkä uskoisi kaikkea lyttykuonojen saamaa negatiivista huomiota ja tuomitsisi ilman omaa kokemusta.
Luonteeltaan pekingeesi on seurallinen ja omistajaansa syvästi kiintyvä. Koirasta ei välttämättä ole juoksukaveriksi metsäpoluille, eikä siltä kannata odottaa suurta tottelevaisuutta. Mutta eivät ne pelkkiä koristekoiria ole, peke kyllä jaksaa pitkiäkin lenkkejä jopa isompien koirakavereiden kanssa. Peken elinikä on tavallisesti noin 12–13 vuotta.
Rotu on runsasturkkinen, mutta ei erityisen pitkäkarvainen, eikä sen runkokarvan kuulu laahata maata. Vaikka kyse on turkkirodusta, on karvapeite suhteellisen helppohoitoinen. Pehmeän ja takkuuntuvan pentukarvan hoidossa on oltava huolellinen, mutta ensimmäisen karvanvaihdon jälkeen tilanne helpottuu.
Liioitellut piirteet, kuten liian suuri pää, suuri turkki sekä massiivinen runko eivät ole rotumääritelmän mukaisia. Uroksen ihannepaino on alle viisi kiloa.
Kiinanpalatsikoiran olemus on leijonamainen ja ylhäinen. Raajat ovat lyhyet ja vahvaluustoiset. Eturaajoilta vaaditaan ehdotonta terverakenteisuutta. Kuono on leveä ja selvästi havaittava, mutta verrattain lyhyt. Silmät ovat kirkkaat, pyöreät ja tummat. Ne eivät saa olla liian suuret.
Jalostukseen käytettäville yksilöille suositellaan silmä- ja polvitarkastusta sekä sydänkuuntelua. Tutkittuja koiria on toistaiseksi vähän. Liian usein erilaisia rohinoita ja tuhinoita pidetään rotuun kuuluvina ominaisuuksina eikä ymmärretä, että koirassa voi olla jotakin vikaa. Ahtaat sieraimet ja pitkä pehmeä kitalaki hankaloittavat koiran elämää. Kiinanpalatsikoira on rotu, jonka ominaisuuksia voidaan tutkia lyhytkuonoisille roduille tarkoitetulla kävelytestillä.
Toukokuun Koiramme-lehdessä on laaja rotuesittely pekingeesistä.
