Stabijhoun – seisoja vai seurakoira?
Stabijhoun on runsastunut. Rotu kuuluu seisojiin, vaikka harrastajien mielestä sen metsästystapa on pikemminkin ylösajava. Suomessa on jo satoja tämänrotuisia. (Kuva: Aino Pikkusaari)
Stabijhoun on metsästyskoira, jolla vain harva metsästää. Sitä on verrattu friisiläisiin ihmisiin, jotka ovat itsepäisiä, rehellisiä, suoria, hiljaisia, ystävällisiä mutta hieman varautuneita vieraassa seurassa. Samoja ominaisuuksia löytyy monista suomalaisista, joten rodun on ollut helppo löytää ystäviä maastamme.
Seiskaryhmään eli seisoviin lintukoiriin kuuluva stabijhoun on hollantilainen rotu, jonka taustalta löytyy todennäköisesti satoja vuosia sitten Hollantiin tuotua spanielia. Keskiaikaisissa maalauksissa esiintyy usein spanielityyppisiä koiria, joista voi havaita piirteitä stabijhounista. Stabijhounin nimen arvellaan tulevan sanoista sta mij bij, eli seisomisesta metsästäjän rinnalla. Houn on friisiä ja tarkoittaa koiraa.
Alkujaan rotu toimi vahtikoirana, torjui tuhoeläimiä, pyydysti pienriistaa tai lähti isännän mukaan jänis- ja lintumetsälle. Riistavietti vaihtelee yksilöiden välillä, eivätkä kasvattajat lupaile varmaa saalista lintumetsältä.
Stabi on hyvä noutamaan vedestä. Nykyistä kanakoirien erikoiskoetta (KAER) parempi koemuoto rodulle olisi ehkä sama kuin ylösajavilla roduilla roturyhmässä 8. Muotovalion arvoon vaaditaan Suomessa tulos KAERista. Yksikään stabi ei ole saavuttanut sitä. Kokeissa ei edes käydä, sillä harrastajat eivät pidä sitä oikeana koemuotona rodulle eikä se kuvasta rodun metsästystyyliä. Rotujärjestönä toimii Saksanseisojakerho.
Ensimmäiset stabit tulivat Suomeen vuonna 1991. Viime vuonna niitä rekisteröitiin 72, toissa vuonna rekisteröinnit käväisivät jo sadan paremmalla puolella. Tällä hetkellä omaa pentua kannattaa varautua odottelemaan.
Rotu on helppohoitoinen, sopivan kokoinen ja moneen harrastukseen soveltuva. Se sopii ensimmäiseksi koiraksi ja pärjää myös kerrostalossa. Stabi on nokkela ja jääräpäinen, joten kouluttajalta tulee löytyä riittävästi huumorintajua, tosin rodun ahneus helpottaa kouluttamista paljon.
Ulkomuodoltaan stabijhoun on vankka seisoja, jonka runko on hieman säkäkorkeutta pitempi. Säkäkorkeus on 48–53 senttiä. Otsapenger vaikuttaa kehittyneiden kulmakaarien vuoksi todellista voimakkaammalta. Silmät ovat vaakasuoraan asettuneet, keskikokoiset ja hieman pyöristyvät. Korvat riippuvat sileästi ja päänmyötäisesti.
Häntä ulottuu kinnerniveleen ja on asennoltaan riippuva. Stabit ovat yleensä mustavalkoisia. Harvinaisempi väri on ruskeavalkoinen, ja vieläkin harvinaisempi väri on roan, jota on alettu elvyttää rodun kotimaassa. Myös kolmivärisiä voi syntyä, mutta se ei ole sallittu väri tälle rodulle.
Koiramme-lehdessä 3/2020 on laaja rotuesittely stabijhounista.
