Hollanninpaimenkoira on kursailematon harrastuskoira
Hollanninpaimenkoira on vanha karjankuljettaja ja vahti, kaikki niistä eivät ole kovin koirasosiaalisia. Se on kaikkialla harvinainen rotu. (Kuva: Pirkko Ranta-aho)
Hollanninpaimenkoiria on kolmea karvamuunnosta, lyhyt-, pitkä- ja karkeakarvainen. Rotu on melko harvinainen ja kantaa pyritään parantamaan muunnosten välisillä risteytyksillä. Kautta aikojen on lyhytkarvainen ollut karvamuunnoksista suosituin. Harvinaisin on ollut pitkäkarvainen.
Se on nimensä mukaisesti hollantilainen rotu, jota on alkujaan käytetty lammastiloilla karjan paimennukseen ja vahtimiseen. Rotu oli ensisijaisesti rajaa vartioiva koira, eikä se kiertänyt laumaa monien muiden paimenrotujen tavoin.
Koirien tuli olla turkiltaan säänkestäviä, vähään tyytyviä, pidättäytyviä vieraiden seurassa, mutta auliita työntekijöitä isäntäväelleen. Rakenteen tuli olla työtä kestävä ja keskikokoinen. Yli sata vuotta vanhojen kuvien perusteella rotu on säilynyt melko muuttumattomana. 1800-luvun lopulla rotu harvinaistui ja koki lähes sukupuuton. Ensimmäinen alustava rotumääritelmä kirjoitettiin vuonna 1875. Hollanninpaimenkoiria oli käytössä myös maansa poliisivoimilla. Vuonna 1906 rotumääritelmää muutettiin niin, että koirien koko oli aiempaa suurempi, jotta se olisi toimivampi viranomaiskäytössä.
Suomen ensimmäinen hollanninpaimenkoira saapui vuonna 1989 Hollannista. Viime vuonna rekisteröitiin 66 lyhytkarvaista, 53 pitkäkarvaista ja 15 karkeakarvaista hollanninpaimenkoiraa. Rodun harvalukuisuudesta kaikkialla kertoo se, että Suomen pienen holskupopulaation arvellaan olevan alkuperämaan jälkeen seuraavaksi suurin. Eri maissa muunnosten yleisyys vaihtelee.
Karvamuunnosristeytykset ovat mahdollisia pitkän ja lyhyen sekä karkean ja lyhyen välillä. Muunnosristeytyksille on ohjeet, joita tulee seurata. Pentueisiin ei synny sattumalta eri karvanlaatuja, ellei lähisuvusta niitä löydy.
Muunnosten välillä on luonne-eroja, mutta kaikki ne ovat aktiiviselle ulkoilmaihmiselle soveltuvia monipuolisia harrastuskoiria. Mitään koirapuistokoiria ne eivät ole, mutta treeneissä sen tulee sietää muita koiria. Eniten käyttöpainotteisia koiria löytyy lyhytkarvaisista. Pitkäkarvainen on enemmän seurakoiratyyppinen ja karkeakarvainen jotakin niiden väliltä.
Holsku saattaa sopia ensimmäistä koiraa harkitsevalle, mutta tällöin asenteen kouluttamiseen ja luonteen ymmärtämisen tulee olla kohdallaan.
Hollanninpaimenkoira on keskikokoinen ja keskivoimakas, lihaksikas ja rakenteeltaan tasapainoinen. Uroksen säkäkorkeus on 57–62 senttiä, nartun 55–60. Pää on kiilamainen, pitkänomainen ja otsapenger on vähäinen. Silmät ovat tummat ja hieman vinot. Korvat ovat tarkkaavaisella koiralla korkea-asentoiset ja pystyt. Runko on kiinteä, ei raskas. Rintakehä on syvä ja riittävän pitkä. Häntä on levossa alaspäin suorana tai hieman kaartuneena.
Kaikkien muunnosten karvan tulee olla likaa ja kosteutta hylkivä, kaksinkertainen, ei liian pitkä eikä takkuuntuva. Karkeakarvaisen turkki nypitään kahdesti vuodessa.
Ainoa sallittu väri on juovikas eli brindle. Pohjaväri voi olla kullan- tai hopeanvärinen. Raitoja on myös kauluksessa, housuissa ja hännässä. Liian tumma yleisvaikutelma ei ole toivottu.
Rotu ei ole Pevisassa ja jokaisella muunnoksella on omat terveysongelmansa. Pitkäkarvaisilla on tavattu kilpirauhasen vajaatoimintaa, karkeakarvaisten ongelmana on suppea geenipooli. Pentueet ovat suhteellisen suuria, 9–11 pentua ei ole tavaton määrä.
Kaikkien muunnosten keskimääräinen elinikä on 11–12 vuotta. Lyhytkarvainen muunnos on yleensä pitkäikäisin, pitkäkarvaisen keski-ikä taas on hieman alhaisempi.
Heinä-elokuun Koiramme-lehdessä on laaja rotuesittely hollanninpaimenkoirista.
