Ensimmäiset nosework-kokeet pidetty

Noseworkin pitkään odotetut viralliset kokeet on korkattu lauantaina 26. syyskuuta Siilinjärvellä ja Oulussa. Siilinjärvellä ykkösluokassa käydyn kaikkien etsintämuotojen kokeen voitti Sanna Ylisipola Iisalmesta espanjanvesikoiran kanssa. Järjestäjänä oli Vesikoirat ja koe oli samalla yhdistyksen ensimmäinen rotumestaruuskilpailu.

Ylituomarina toimi Pekka Alamommo. Osallistujia oli täydet kaksikymmentä. Koirakoiden taso oli erittäin hyvä. Yhteistuloksissa yhdeksän ensimmäistä saivat kukin täydet sata pistettä löydöistä ilman yhtään virhepistettä. Näin sijoitus ratkesi ajan perusteella. Ylisipolan Tito selvitti tehtävät hiuksen hienosti alle kahden minuutin yhteisajalla.

Koe aloitettiin Ahmon koulun pihalla ajoneuvoetsinnällä, jonka ratkoivat nopeimmin Anne Boman saksanpaimenkoira Lumon kanssa. Tehtävä ratkesi 17 sekunnissa. Ulkoetsinnässä käytiin tasainen kilpailu, jonka voittivat Tiina Rissanen ja bouvier Antero. Aikaa kului 29 sekuntia. Enimmäisajat näillä radoilla olivat kaksi minuuttia.

Sisäetsinnän ja luokkahuoneeseen rakennetun laatikkoetsinnän voitti Riitta Hautaniemen australianpaimenkoira Pörri ylivoimaisesti päivän nopeimmin ajoin. Sisäetsintään koira käytti 11 sekuntia ja laatikkoetsintään 12 sekuntia, kun maksimiaika oli puolitoista minuuttia. Kokonaistuloksissa koirakko oli kymmenes yhden virhepisteen rasituksella.

Kokeet jatkuivat Siilinjärvellä kakkosluokalla sunnuntaina 27. syyskuuta. Oulussa puolestaan kilpailtiin molemmissa alemmissa luokissa sekä lauantaina että sunnuntaina. Seuraavat kokeet käydään Mikkelissä, Kirkkonummella ja Lappeenrannassa lokakuussa.

Koiran nenän käyttöön perustuva laji siirtyi Suomen Kennelliiton alaiseksi vuoden 2020 alusta. Aiemmin kokeita järjesti Nose Work Finland -yhdistys.

Kuva: Birgit Halkio

Sanna Ylisipola (vas.) voitti koko kokeen ja samalla espanjanvesikoirien mestaruuden. Hanna Jorasmaa puolestaan pokkasi Maisan kanssa portugalinvesikoirien mestaruuden. Kokeen tuomaroi Pekka Alamommo. (Kuva: Birgit Halkio)

 

Kommentoi:

Koiramme