Koiraharrastajasta vuoden urheilija Pellossa
Ari Korteniemelle ja parson Wilmerille valtakunnan rajojen ylittely on kisamatkoilta tuttua touhua. Kotirannan näkymää hallitsee rajasilta Tornionjoen yli Ruotsiin. (Kuva: Pasi Romakkaniemi)
Pellon kunta palkitsi vuoden urheilijana agilityharrastaja Ari Korteniemen ja valitsi Länsirajan Kennelkerhon agilitykilpailut vuoden urheilutapahtumaksi. Pello on koirapitäjä, sitä ei tarvitse kenenkään epäillä. Se on tullut tunnetuksi jo Rohkihallista sekä koirahiihtoladuista, joita löytyy paikkakunnalta yli 30 kilometrin verran.
Entinen kilpasuunnistaja Ari Korteniemi kertoi yllättyneensä jo siitä, että häntä esitettiin vuoden urheilijaksi. – Arvostan valintaa suuresti. Näen kuitenkin asian myös laajemmassa valossa; hienona tunnustuksena kerhomme jaostolle sen tekemästä työstä. Samalla se tuo koiraurheilulle myönteistä näkyvyyttä, Korteniemi kuvailee tuntojaan.
Kisoja kolmessa valtakunnassa
Korteniemeltä löytyy agilitymenestystä kolmen valtakunnan alueelta, mutta mies itse ei halua nostaa esille valioita, serttejä tai mestaruuksia. Menestys on vaatinut paljon määrätietoista työtä. Pello sijaitsee Tornionlaaksossa napapiirin pohjoispuolella, joten kilometrejä kertyy.
– Tietysti matkat vaativat oman osansa, mutta jo suunnistusaikoina totuin siihen, että kaikki isommat kisat olivat kaukana etelässä ja matkustaminen oli osa touhua. Tässäkin lajissa on vain lähdettävä tien päälle, jos haluaa mitata tasoaan kunnon kisoissa. Toisaalta olen laskeskellut, että 250 kilometrin säteellä kotoa löytyy Suomesta neljä kisapaikkaa ja Ruotsista kuusi, joten varsin usein auton keula kääntyy länsinaapuriin.
Norja on kolmas kisamaa ja tähän mennessä pisin kilpailumatka onkin suuntautunut sinne. Oslon lähistöllä sijatsevalle paikkakunnalle tuli matkaa 1500 kilometriä suuntaansa, mikä tarkoitti molempiin suuntiin kahta matkustuspäivää. Mutta kun sielläkin noustiin kaksi kertaa palkintopallille, ei kotimatka tuntunut yhtään pitkältä, Korteniemi nauraa.
Näyttelykehästä radalle
Koiraharrastukseen entinen toimiupseeri ajautui puolivahingossa, kun hän vaimon raskauden takia joutui esittämään näyttelyssä perheen parsonrusselia. Kennelkerhon nettisivujen ylläpitäjä ja jäsenlehden toimittaja hurahti sitten agilityn pariin täysillä, kun kahdeksan vuotta sitten valmistui kerhon koirahalli.
Mies toteaa innostuksen takaa löytyvän myös kovan kilpailuvietin ja koiran kanssa yhdessä touhuaminen tekee hommasta vielä monin kerroin antoisampaa.
Nyt perheen koirat alkavat olla siinä iässä, että kohtapuoliin on alettava haeskella uutta pentua, josta kasvattaa kisakaveria. – Siihen on kuitenkin ensin saatava vaimolta lupa. Eikä rotukaan ole vielä varma. Itse pidän parsoneista, mutta kotiväki on esittänyt toiveen muustakin rodusta.
