Koiratanssista Suomelle hopeamitalit

Suomalaisjoukkueet saavuttivat hopeasijat koiratanssin molemmissa lajeissa Pohjoismaiden mestaruuskilpailuissa Helsingissä. Ruotsi voitti sekä vapaatanssin että seuraamisen musiikin tahtiin. Tanska oli kolmas. Kilpailut jatkuvat Koiramessuilla sunnuntaina 16. joulukuuta lajien yksilöfinaalein.

Vapaatanssiin eli freestyleen osallistui 13 koirakkoa ja seuraamiseen musiikin tahtiin (HTM) 11 koirakkoa. – Kilpailut olivat tasaväkiset eikä tuomaristo ollut aivan yksimielinen sijoittaessaan kilpailijoita. Tällainen on hieman harvinaista, tiivisti suomalaistuomari Johanna Saariluoma tiukkoja kilpailuja.

Kuva: Birgit Halkio

Sanna Lipposen ja bordercollie Dragunovtigerin vapaatanssisuoritus oli yksi yleisön suosikkiesityksistä. (Kuva: Birgit Halkio)

Arvostelun erilaisuus johtui muun muassa siitä, mitä asioita kukin tuomari painottaa – Kullakin koirakolla on omat vahvuutensa ja heikkoutensa, mikä on myös yksi koiratanssin hienouksista.

Saariluoma oli erityisen ilahtunut hyvään yhteistyöhön, jota koirakot esittivät. – Koirat ja ohjaajat tanssivat silminnähden toisilleen. Lisäksi oli jälleen hienoa nähdä näin laaja rotukirjo.

Joukkuekilpailuissa otettiin mukaan kolmen parhaan koirakon suoritukset. Norjalla oli tällä kertaa vain yksi edustaja.

Sunnuntaisiin finaaleihin jatkavat HTM:ssä kolme ruotsalaista, kaksi suomalaista ja yksi tanskalainen koirakko. Suomalaisista jatkoon pääsivät Sanna Lipponen ja bordercollie Saunajaakon Blitzen sekä Susanna Ekblom ja shetlanninlammaskoira Taikapennin Cha-Cha. Freestylessä Ruotsi sai neljä paikkaa, Suomi kaksi paikkaa ja Tanska yhden paikan. Suomalaiset ovat Nadja Böckerman ja bordercollie Cabaroo Magma Flow sekä Katri Lehmonen saksanmetsästysterrieri Tammitörmän Smaragdin kanssa.

Kuva: Birgit Halkio

HTM-kilpailun palkintojen jako. (Kuva: Birgit Halkio)

Tulokset: HTM, seuraaminen musiikin tahdissa

1) Ruotsi, 77, pistettä, 2) Suomi, 67,54 p., 3) Tanska, 66,73 p.

Freestyle, vapaatanssi

1) Ruotsi, 81,33 p., 2) Suomi, 78,07 p., 3) Tanska, 69,34 p.

Kuva: Birgit Halkio

Freestylessä järjestys oli sama kuin HTM:ssä. Ruotsi voitti, Suomi oli toinen ja Tanska kolmas. (Kuva: Birgit Halkio)

Kommentoi:

Koiramme