Yhden koiran puremasta kahdelle kallis ehkäisyhoito rabieksen varalta
Etelä-Karjalan maakunnassa jouduttiin lääkitsemään viime vuonna kaksi potilasta, jotka olivat mahdollisesti saaneet rabiestartunnan Suomeen salakuljetetusta koirasta. Tiedot käyvät ilmi Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin julkaisemasta viime vuoden tartuntatautitilastosta. Yle julkaisi aiheesta jutun verkkosivuillaan 19.4.
Yhteensä maakunnassa annettiin vesikauhuehkäisyhoitoja viime vuonna seitsemälle potilaalle. Hoitoja annetaan ihmisille, jotka ovat saaneet koiran tai apinan pureman ulkomailla. – Meillä on ollut tapauksia, joissa esimerkiksi koira on salakuljetettu Suomeen, ja tällainen koira on purrut ihmistä. Sitten onkin tullut hätä, että voiko tällä olla vesikauhu ja ajaudutaan kalliisiin hoitoihin, kuvailee Ylen haastattelema Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin infektioylilääkäri Pekka Suomalainen.
– Kustannus tällaisesta laittomasta toiminnasta tulee veronmaksajille, toteaa Suomalainen. 80-kiloisen ihmisen ehkäisyhoito maksaa noin 2400 euroa. Tehy-lehti kirjoitti eläinten salakuljetuksen näkymisestä rabies-tilastoissa jo vuonna 2015. Artikkelin mukaan tapauksia on Suomessa vuosittain 50–70. Kallis vasta-ainehoito on tehokas, jos se annetaan ajoissa. Vesikauhun hoito täytyy Suomessa lähes aina aloittaa pelkän riskiarvion perusteella, muuten se saattaa olla liian myöhäistä. Esimerkiksi Eviran tutkimustuloksia ei voida odottaa, vaan hoito on aloitettava heti epäilyn herätessä.
Kyyn puremia usein vapusta alkaen
Ensimmäiset kyyt ovat heräilleet talvihorroksestaan ainakin eteläisessä Suomessa. – Kyyt ovat vielä hitaita ja kankeita, ja ne puolustautuvat siksi herkästi puremalla. Yleensä vapun aikaan on selvä piikki – silloin tapaukset lisääntyvät, kertoo eläinlääkäri Erica Lindell Pieneläinklinikka Vetericasta.
Yleensä puremakohta turpoaa voimakkaasti ja on hyvin kipeä. Pistosjäljet ovat senttimetrin päässä toisistaan, mutta eivät välttämättä näy turvotuksen vuoksi. Usein eläin menee voimattomaksi ja apaattiseksi.
Jos huomaa lemmikkinsä joutuneen kyyn puremaksi, se pitää pitää mahdollisimman liikkumattomana ja viedä nopeasti eläinlääkärille. Koiralle ei pidä antaa mitään lääkettä. Käärmeen myrkky voi vaurioittaa eläimen munuaisia, sydänlihasta ja muita sisäelimiä. Vastaanotolla eläin nesteytetään, ja se saa kipulääkettä ja mahdollisesti vasta-ainetta myrkkyyn.
Kyyn puremista kertoi Kotiliesi verkkosivuillaan.
Koirankakastakin tauteja ja loisia ihmisiin
Suomen koirakannan arvioidaan tuottavan noin 44 miljoonaa kiloa ulostetta vuodessa. Järjestyslain mukaan koiran omistajan on huolehdittava siitä, ettei koirankakka jää ympäristöön hoidetulla alueella taajamassa. Kyse ei ole pelkästään pykälistä, sillä korjaamatta jäänyt kakka voi edistää tautien ja loisten leviämistä lemmikistä toiseen sekä ihmisiin, kertoo Maaseudun Tulevaisuus (5.4.).
– Ulosteen välityksellä voivat tarttua esimerkiksi suolinkaiset tai giardia. Suolinkaiset voivat tarttua myös ihmiseen, sanoo Evidensian eläinlääketieteellinen johtaja, erikoiseläinlääkäri Mirja Kaimio.
Loistartunnat voivat sairastuttaa erityisesti pieniä koiranpentuja vakavasti. Loisten lisäksi kakan välityksellä lemmikistä toiseen saattavat tarttua monet bakteerit ja virukset, kuten koronavirusripuli tai parvovirusripuli.
Jälleen penikkatautia tuontikoiralla
Pirkanmaalta on löydetty penikkatautia sairastava koira. Tauti tuli ilmi, kun koiraa oli tutkittu esinahan tulehduksen vuosi. Koira on tuotu Suomeen alkuvuodesta, ja sillä on ollut kontakteja muihin maahan tuotuihin koiriin. Evira vahvisti penikkataudin tänään. Edellinen tautitapaus varmistui helmikuun lopulla.
Aina jos koiralla epäillään penikkatautiin viittaavia oireita, se pitää viedä eläinlääkäriin. Kaikki koirat on syytä rokottaa säännöllisesti penikkatautia, parvoa, tarttuvaa maksatulehdusta ja rabiesta vastaan. Kennelliiton kaikissa tapahtumissa edellytetään koirilta voimassaolevaa penikkatauti- ja rabiesrokotusta.
Yöperhosen toukista vaaraa koirillekin
Vaarallisen yöperhoslajin toukat olivat tappaa Suomen suurlähettiläsperheen koiran Ateenassa helmikuussa. Koira saatiin pelastettua, vaikka mäntykulkurinirkon toukkien myrkkykarvat aiheuttivat sen kieleen kuolion.
Toukat pesiytyvät mäntyihin ja lähtevät liikkeelle helmi‒huhtikuussa. Ne aiheuttavat ihmisille yleisesti kovasti kutiavaa ihottumaa. Toukat ovat tuttu ongelma Välimeren maissa ja myös Puolassa, Saksassa, Tanskassa ja Baltiassa. Läheistä lajia on tavattu Ruotsissa Gotlannissa ja Öölannissa. Lajin leviäminen on mahdollista Suomeen.
Asiasta kertoi Seura-lehti verkkosivuillaan.
Pentutehtailijan valitus nurin hovissa
Helsingin hovioikeus on hylännyt eläinsuojelurikoksesta syytetyn naisen valituksen. Rikos tapahtui vuonna 2015, jolloin Itä-Helsingissä sijaitsevasta kerrostalosta löydettiin neljä Virosta salakuljetettua koiranpentua. Pennut jouduttiin lopettamaan huonon kunnon sekä sairauksien vuoksi. Käräjäoikeus tuomitsi virolaisnaiselle puoli vuotta ehdotonta vankeutta kahdesta eläinsuojelurikoksesta, kahdesta salakuljetuksesta sekä kolmesta petoksesta. Tuomio muutettiin 160 tunniksi yhdyskuntapalvelua ja lisäksi määrättiin viiden vuoden mittainen eläintenpitokielto. Nainen oli aiemmin tuomittu pentutehtailusta kahdesti vuonna 2014. Toisessa tapauksessa oli kyse 145 koiranpennun salakuljetuksesta. Hovioikeuden päätöksestä kertoi Iltalehti.