Ruotsalaismopseilla liikkumisvaikeuksia
Joka kolmannella mopsilla on vaikeuksia liikkua, selvisi Ruotsin maatalousyliopiston tutkimuksessa, johon osallistui 550 mopsinomistajaa. Omistajista 31 prosenttia kertoi koiriensa ongelmista; huonosta koordinaatiokyvystä, lihasheikkoudesta sekä kynsien ja anturoiden epänormaalista kulumisesta. – Näin suuri määrä yllätti tutkijat, sanoo eläinlääkäri Cecilia Rohdin Uppsalasta. Tutkimus julkaistiin Veterinary Record -lehdessä.
Kennelliitto kutsuu lyhytkuonoiset koolle
Kennelliitto valmistelee neuvottelua lyhytkuonoisten koirien rotujärjestöjen sekä viranomaisten, eläinlääkärijärjestöjen ja eläinsuojelukentän kesken. Tavoitteena on tiivistää yhteistyötä ja lisätä rakentavaa vuoropuhelua lyttykuonoisten rotujen terveyden edistämiseksi.
Hallitus esittää koiraveroa kumottavaksi
Kennelliitto valmistelee pyynnöstä valtiovarainministeriölle lausuntoa koiraveron kumoamisesta. Ministeriö julkaisi lakiluonnoksen, jolla kumottaisiin 1800-luvulta juontuva koiraverolaki. Tänä vuonna sitä ei enää peritä yhdessäkään Suomen kunnassa.