Koirauutiset

Rajat räiskeelle -kampanja onnistui hyvin

Kansalaisaloite ilotulitusten rajoittamiseksi pääsi tavoitteeseensa. Rajat räiskeelle -kampanja kokosi 65491 kannattajaa, kun vähimmäismäärä aloitteen etenemiseksi eduskuntaan on 50 000 allekirjoitusta. Kennelliitto oli yksi aloitteen tekijöistä. Tarkoitus on saada aikaan laki, joka estää ilotulittamisen yksityishenkilöiltä muun muassa jokavuotisten uudenvuoden onnettomuuksien ja eläinten kokemien haittojen vuoksi. Kampanja päättyi 4. kesäkuuta. 

 

Kolme kotikoiraa lopetettiin Imatralla villikoirina

Kolme villikoiriksi luultua lemmikkikoiraa lopetettiin Imatralla maanantaina 27. toukokuuta. Päätöksen teki Kaakkois-Suomen poliisi, joka sai tiedon irtiolevista koirista hätäkeskukselta. Monirotuiset siperianhuskya muistuttavat koirat olivat päässeet karkuun kotitarhasta aamulla. Koiria ei saatu kiinni, ja poliisi epäili niiden olevan villikoiria, joista Imatralla on ollut harmia. Koiran omistaja on kertonut tehneensä tapahtuneesta rikosilmoituksen ja korvausvaatimuksen.

”Hyvää elämää koiran kanssa” -kuosisuunnittelukilpailu

Suomen Kennelliiton tytäryhtiö Showlink Oy kutsuu tekstiilisuunnittelijat, graafikot, kuvittajat sekä näiden alojen opiskelijat suunnittelemaan kuosin Suomen Kennelliiton toimintaa ohjaavan vision ”Hyvää elämää koiran kanssa” -hengessä. Kuosin tulee olla visiota myötäilevä, oivaltava sekä huomiota herättävä. Kuosin tulee soveltua erityisesti sisustuskankaaksi ja siitä tullaan valmistamaan mm. vuodetekstiilejä, kylpyhuonetekstiilejä, meikkipusseja, kasseja ja muita promootiotuotteita.

Lisätietoja kilpailun verkkosivuilla.

 

Suurin osa terveystutkimuslähetteistä nyt vain sähköisesti

Useimmat Kennelliiton terveystutkimuslähetteet tilataan nyt sähköisesti ennakkoon Omakoira-palvelun kautta. Tunnukset tilaamiseen voi saada myös henkilö, joka ei ole Kennelliiton jäsen. Tällöin hän saa tunnukset palveluun kirjautumiseksi ja käyttöönsä rajatun palvelunäkymän.

Sähköinen ennakkolähete on pakollinen kuulotutkimuksessa, DNA-tutkimuksissa ja kävelytestissä. Muita tutkittavia ovat lonkkanivel- ja kyynärniveldysplasia-, polvilumpioluksaatio-, selkä-, sydän- ja syringomyeliatutkimus. Koiranomistajan luvalla voi eläinlääkäri nyt tallentaa tiedon koiralle suoritetusta BOAS-hengitystieoperaatiosta. Jos tieto hengitystieoperaatiosta on tallennettu Kennelliiton järjestelmiin, siirretään koira EJ-rekisteriin (ei jalostukseen).

Avustajakoirien koulutusrahan haku alkoi

Avustajakoirien koulutukseen varattua 150 000 euron valtionavustusta voi hakea toukokuun ajan. Tavoitteena on lisätä avustajakoirien määrää sekä nopeuttaa koirien koulutusta. Sosiaali- ja terveysministeriö myöntää avustusta yhdelle tai useammalle hakijalle. Avustus on käytettävissä vuoden 2021 loppuun saakka. Avustajakoirista on suuri pula. Koulutettua koiraa jonottaa yli sata henkilöä. Määräraha lisättiin valtion budjettiin viime joulukuussa niin sanottuna joulurahana.

Nainen kuoli rabiekseen Norjassa

Nuori norjalaisnainen on kuollut saatuaan rabies- eli vesikauhutartunnan lomamatkalla Kaakkois-Aasiassa. 20-vuotias nainen oli saanut tartunnan kaksi kuukautta sitten koiran puremasta. Hän menehtyi sairaalassa Länsi-Norjassa 6. toukokuuta. Tapaus on hyvin harvinainen, sillä edellisestä rabies-tartunnasta manner-Norjassa on kulunut 200 vuotta. Tautia ei pystytä hoitamaan oireiden ilmentymisen jälkeen. Asiasta kerrottiin Ylen verkkosivuilla (7.5.).

Koiramme