Erkki Tuomisen tuotantoa Riihimäen kirjastossa
Eräkirjailija Erkki Tuomisen (1931–2017) tuotantoon voi tutustua Riihimäen kaupunginkirjastossa 3. tammikuuta asti. Suomen Metsästysmuseon näyttelyssä on esillä muun muassa eräpäiväkirjoja vuodesta 1949 sekä valokuvia suomenpystykorvista.
Museo sai mittavan lahjoituksen Erkki Tuomisen pojalta Markku Tuomiselta. Isän jäämistössä oli esimerkiksi 15000 valokuvavedoksen kokoelma. Tuominen tunnettiin erityisesti pystykorvametsästyksen kuvaajana. Hän kirjoitti kirjoihinsa omia kokemuksiaan ja tietoaan pystykorvarodun kasvatuksesta ja jalostuksesta.
Lähde: Aamuposti
Suomalaissusien perimässä ei ole koiraa
Suomen luonnossa elävät sudet ovat geneettisesti vain ja ainoastaan susia. Aika ajoin toistuu väite, jonka mukaan Suomen luonnonsusikanta koostuisi merkittävissä osin jonkinlaisista koiran ja suden risteytyksistä. Lokakuussa julkaistu ruotsalaisten, suomalaisten ja venäläisten tutkijoiden laaja geneettinen tutkimus paljastaa, ettei lajien sekoittuminen pidä paikkaansa.
Tutkimuksessa vertailtiin Suomen, Venäjän ja Skandinavian susien perimää. Analyysin perusteella kaikki susipopulaatiot ovat samaa perua. Kaikkiaan tutkimuksessa sekvensoitiin 23 suomalaisen ja 15 venäläisen suden genomit. Lisäksi aineistoon lisättiin 75 aiemmin sekvensoitua suomalaista ja 98 skandinaavista sutta. Vertailukohtina käytettiin 11 kiinalaisen, kolmen venäläisen ja 10 pohjoisamerikkalaisen suden sekä 112 koiran genomia.
Lähde: tiede.fi
Demariedustajat poissa susialoitteen käsittelystä
Kansalaisaloite suden kannanhoidollisen metsästyksen aloittamiseksi sai paljon tukea eduskunnan täysistunnossa keskiviikkona 18. marraskuuta. Kannattajiin kuuluu muun muassa maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk.). Hän toisti tiedon, jonka mukaan metsästyksen toivotaan voivan alkaa ensi syksynä.
Kansanedustajat keskustelivat aloitteesta kolmisen tuntia. Usean puhujan mukaan nopeasti käsittelyrajan ylittänyt äänimäärä osoittaa asian vakavuuden ja tärkeyden. Vastustajia oli vihreiden ja vasemmiston puolella. Huomiota lähetekeskustelussa herätti demariedustajien poissaolo.
Labradorinnoutajan löytämä jättitryffeli tuo jouluiloa
Varsinais-Suomesta on löydetty tiettävästi Suomen suurin tryffeli. Myös Euroopan mittakaavassa löytö on merkittävä. Urotyön teki tryffelinetsintään koulutettu labradorinnoutaja Noora. Sen omistajalla Lars Ingmanilla on tryffelitiloillaan apuna myös toinen samanrotuinen sienikoira, Neea. Koirat ovat haistaneet tänä syksynä jo useita tryffeleitä, mutta tavallisesti yksi sieni painaa vain muutaman kymmenen grammaa. Nyt maasta kaivettu 424 gramman painoinen burgundintryffeli myydään 2000 eurolla. Summa käytetään hyväntekeväisyyteen tarjoamalla vähävaraisille lapsiperheille jouluaterioita. Tapauksesta kertoi Viisi Tähteä kotisivullaan.
Malinois on yleisin poliisikoirarotu
– Saksanpaimenkoira ja belgianpaimenkoira malinois ovat osoittautuneet poliisin työparina toimiviksi koiriksi, joiden luontainen oppimiskyky mahdollistaa niiden monipuolisen käytön, kirjoittaa Poliisikoiralaitoksen johtaja, ylikomisario Pekka Kokkonen Twitterissä.
– Malinoisien osuus alkoi tasaisesti kasvaa 2000-luvulla, kun saksanpaimenkoira kärsi jalostuksen tuomista ongelmista. Nykyään saksanpaimenkoirien terveys on paljon parempi. Tänä päivänä noin 60 prosenttia poliisikoirista on malinoiseja, 25 prosenttia saksanpaimenkoiria ja 15 prosenttia muita rotuja.
Kivikautinen löytö: koiran hauta 8200 vuoden takaa
Ljungavikenissa Ruotsissa on pitkään tehty laajoja arkeologisia kaivauksia, joissa on löydetty muun muassa 51 kivikautista talorakennelmaa. Uusin löytö on 8200 vuotta vanha koiran hauta. Olosuhteisiin nähden hyvin säilynyt luuranko on haudattu yhdessä hautaesineiden kanssa.
– On vaikea sanoa, minkätyyppistä rotua se on, nykyään ei ole mitään vastaavaa. Pystykorvatyyppinen, hyvin voimakas jämtlanninpystykorva lienee lähin, sanoo eläinluiden asiantuntija Ola Magnell Ruotsin valtion historiallisesta museosta.
Lähde: svt.se