Koirien aiheuttamat porovahingot selvitetään
Koirien poroille aiheuttamia vahinkoja on ryhdytty tilastoimaan. Paliskuntain yhdistys selvittää asiaa verkossa täytettävällä kaavakkeella yhdessä Metsähallituksen, Suomen riistakeskuksen ja maa- ja metsätalousministeriön kanssa. Tapauksia on arviolta sata ja kuolemia muutama kymmenen vuosittain. Aiemmin vahinkoja ei ole tilastoitu lainkaan. Kuluneen kesän aikana ilmoituksia on tullut muutamia. Ongelma näyttäisi painottuvan joihinkin paikkoihin koko poronhoitoalueella. Tilastoinnista kertoi Yle verkkosivullaan (7.8.).
Kennelsäätiölle omat verkkosivut
Suomen Kennelliitto perusti vuonna 2017 Suomen Kennelsäätiön suojelemaan ja tallentamaan koiraharrastuksen perintöä sekä tukemaan koirien hyvinvointia ja koiranpitoa suomalaisessa yhteiskunnassa. Kennelsäätiö ylläpitää Suomen Koiramuseota ja kirjastoa sekä kartuttaa niiden kokoelmia. Säätiön toimintaa edistetään lahjoituksilla. Nyt julkaistu verkkosivusto laajenee jatkossa myös ruotsin- ja englanninkielisiksi.
Agilitykoirien terveydestä kysely
Suomalaisten agilitykoirien harjoitus- ja kilpailurutiineita sekä koirien terveyttä kartoitetaan kyselyllä. Tavoitteena on lisäksi selvittää harjoitteluun ja kilpailemiseen liittyvien tekijöiden yhteyttä agilityssä loukkaantumisiin. Kyselyyn toivotaan tietoja koirista, jotka ovat kilpailleet vuosina 2018 tai 2019 ja harjoitelleet lajia viime vuonna. Kyselyn tekee Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisen tiedekunnan Petbone-tutkimusryhmä. Nettilomake on avoinna elokuun loppuun.
Painaville eläinnäytteille jälleen kuljetuspalvelu
Ruokavirasto on tehnyt sopimuksen eläinnäytteiden kuljettamisesta viraston laboratorioihin kuljetusyhtiö TavaraTaxin kanssa. Sopimus mahdollistaa myös painavien eläinten toimittamisen tutkittavaksi aina 500 kiloon saakka. Asiakas tilaa kuljetuksen ja Ruokavirasto laskuttaa kuljetuksen hinnan tilaajalta tutkimuslaskun yhteydessä. Seuraeläinnäytteet toimitetaan aina Ruokaviraston Helsingin toimipisteeseen. Uusi sopimus tarvittiin, koska Matkahuolto lopetti kesäkuun alussa yli 35 kiloa painavien eläinnäytteiden pikakuljetukset.
Kahdeksan koiraa kuoli ja omistaja loukkaantui
Koira-alan yrittäjä loukkaantui pahoin juhannuslauantaina sattuneessa tulipalossa Rovaniemellä. Yrittäjän omakotitalo tuhoutui täysin ja parinkymmenen koiran laumasta kahdeksan menehtyi. Syttymissyyksi epäillään sähkökäyttöistä hyttyskarkotinta. Poliisi tutkii palonsyytä. Koirankoulutusta tarjoava yrittäjä on sairaalahoidossa. Tulipalosta selvinneiden koirien hoitokustannusten kattamiseksi järjestetään match show Keminmaalla heinäkuun 24. päivänä.
Lemmikeistä aiempaa vähemmän ongelmia
Lemmikkejä hoidettiin vuonna 2019 paremmin kuin vuonna 2018 eläinsuojelutarkastusten perusteella. Ensimmäisen kerran 2010-luvulla toimenpiteet vähenivät. Tarkastusmäärä pysyi lähes ennallaan. Määräyksiä ja kieltoja annettiin 1381 kappaletta, seitsemän prosenttia vähemmän kuin 2018. Kiiretapausten määrä aleni viisi prosenttia 623:een. Niiden osuus tarkastuksista on pysytellyt viime vuodet noin kymmenessä prosentissa huolimatta tarkastusten lisääntymisestä. Lemmikkejä tarkastettiin vuonna 2015 lähes 4300 ja vuonna 2019 lähes 5450 kertaa, eniten koiria. Viime vuonna koiratapauksia oli 3236. Tiedot perustuvat Ruokaviraston valvontaraporttiin vuodelta 2019.