Malinoisille parhaat ällipisteet

Belgianpaimenkoira malinois nousi ykköseksi Helsingin yliopiston tutkimuksessa, jossa selvitettiin 13 rodun välisiä eroja käyttäytymis- ja kognitiotestien perusteella.

Tutkimusaineisto koostui tuhannesta smartDOG-testiin osallistuneesta koirasta. Kognitiivisia piirteitä tutkittiin seitsemässä ja käyttäytymistä kolmessa testissä. Mukaan tutkimukseen otettiin vain ne rodut, joista oli kevääseen 2022 mennessä testattu Katriina Tiiran yrityksessä vähintään 40 aikuista yksilöä.

Mukana olivat seuraavat rodut: malinois, bordercollie, cockerspanieli, suomenlapinkoira, saksanpaimenkoira, kultainennoutaja, hovawart, labradorinnoutaja, shetlanninlammaskoira, espanjanvesikoira, australianpaimenkoira ja australiankelpie sekä sekarotuisten ryhmä.

Malinoisit pärjäsivät testeissä parhaiten. Toiseksi eniten pisteitä keräsivät bordercolliet ja kolmanneksi eniten hovawartit. Osa roduista suoriutui testeistä tasaisen varmasti vaikkei noussut kärkisijoille. Tällainen oli muun muassa shetlanninlammaskoira.

Väitöskirjatutkija Saara Junttilan mukaan rotujen väliltä löytyi merkitseviä eroja testeissä, jotka mittasivat itsehillintää, ihmisten eleiden ymmärtämistä, tilaan liittyvää ongelmanratkaisua ja aktiivisuustasoa. Koirilta tutkittiin myös tuntemattomaan ihmiseen ja uuteen ympäristöön tutustumista sekä käyttäytymistä ongelmanratkaisutilanteessa, joka on mahdoton ratkaista.

Näiden sijaan rotueroja ei löytynyt koirien suoriutumiseen loogista päättelyä tai muistia vaativissa tehtävissä. – Tulokset tarjoavat informaatiota siitä, millaisia ominaisuuksia eri roduissa on mahdollisesti arvostettu enemmän, joko rodun alkuperäisessä tai nykyisessä käyttötarkoituksessa, kertoo Junttila.

Junttila tarkentaa tutkimustiedotteessa, ettei mikään kognitiivinen piirre ole sinänsä hyvä tai huono, vaan jokainen niistä on arvokas omanlaisissaan työtehtävissä. Esimerkiksi itsenäinen työskentely voi olla hyödyllinen ominaisuus hajutyössä, kun taas kotikoiralta saatetaan toivoa enemmän ihmiseen tukeutuvaa käytöstä, Junttila jatkaa.

Tutkija muistuttaa lisäksi, että rotujen sisällä on runsaasti vaihtelua. – Jokainen koira on loppujen lopuksi yksilö, ja kognitiivisiin piirteisiin vaikuttaa moni tekijä, joista rotu on vain yksi.

Tutkimus on julkaistu Scientific Reports-lehdessä: https://rdcu.be/c2rXl

 

Kommentoi:

Koiramme