Ruotsin kalleimmat koirat

Opaskoiraksi koulutettu labradorinnoutaja on arvokas yksilö. Lähes yhtä paljon saattaa maksaa labradorin ja villakoiran tarkoituksella tehty risteytys, koska erikoisuuksista suostutaan maksamaan. Kuvan labradori ei liity juttuun. (Kuva: Taina Nygård)
Opaskoiraksi koulutettu labradorinnoutaja voi maksaa 20000 euroa, mutta joistain roduista pyydetään pelkästään suosion ja kysynnän vuoksi lähes samoja summia. Eläinvakuutusyhtiö Agria on Ruotsissa listannut kalleimmat koirarodut ja kysyy tiedotteessaan, onko kohtuullista, että puhdasrotuinen koiranpentu maksaa 1500 euroa tai enemmän.
Vakuutusarvoltaan kalleimmat koirat ovat harvoin tavallisia perhekoiria, vaan vuosien ajan perusteellisesti koulutettuja työkoiria. Tai sitten koiralla on sellaisia kilpailu- tai näyttelytuloksia, jotka nostavat sen arvoa esimerkiksi siitoskoirana.
Kalleimmat labradorinnoutajat ovat hyvin koulutettuja opaskoiria. Koirat on valittu huolellisesti jo siinä vaiheessa, kun pentueen vanhempia mietitään. Vaativa opaskoiran koulutus kestää noin kaksi vuotta.
Yhteiskunnalle arvokasta työtä tekeviä koiria ovat muun muassa avustajakoirat ja vartiointikoirat. Ruotsissa niiden arvoksi lasketaan toistakymmentä tuhatta euroa, kun taas koulutettu poliisikoira on alle 70000 Ruotsin kruunun (noin 6500 euron) arvoinen.
Todella hyvän metsästyskoiran vakuutusarvo voi olla 50:n ja sadan tuhannen Ruotsin kruunun suuruinen (5000–10000 euroa). Mutta nykyään jopa samanlaisia summia maksetaan niin sanotuista design-koirista kuten labradoodelista ja cockapoosta. Ensin mainittu saadaan risteyttämällä labradorinnoutaja ja villakoira, jälkimmäinen risteyttämällä cockerspanieli ja villakoira.
Kalleimmat pennut Agrian mukaan ovat:
1. bostoninterrieri
2. labradoodle
3. englanninbulldoggi
4. pomeranian
5. ranskanbulldoggi
6. mopsi
7. belgianpaimenkoira malinois
8. rhodesiankoira
9. dobermanni
Lähde: agria.se