Rakkautta ensisilmäyksellä?

Söpöön koiranpentuun rakastuu todistetusti nopeammin kuin tulevaan kumppaniinsa. Eläinvakuutusyhtiö Agrian Britanniassa teettämän tutkimuksen mukaan yli puolet vastaajista sanoi olleensa rakastuneita puoli tuntia koiran tapaamisen jälkeen. Samat henkilöt kokivat rakastuneensa kumppaniinsa vasta puoli vuotta tapaamisen jälkeen.

Neljä kymmenestä kuvaili tilannetta rakkaudeksi ensisilmäyksellä. Samaa tunsi vain 16 % tutkimukseen osallistuneista tavatessaan kumppaninsa ensimmäistä kertaa. Tutkimukseen osallistui yli 2000 vastaajaa.

– Monen mielestä koirat antavat enemmän huomioita arjessa kuin oma kumppani. Mietipä vain, kuka on iloisin, kun palaat töistä kotiin, aprikoi Agrian toimialajohtaja Patrik Olsson.

Kaksi kolmasosaa vastaajista oli sitä mieltä, että koira on heidän paras ystävänsä. Peräti 64 % sanoi viettävänsä mieluummin aikaa koiransa kuin ihmisten kanssa. Ja neljäsosa sanoi nukkuvansa samassa sängyssä mieluummin koiransa kuin kumppaninsa kanssa.  

Kommentoi:

Koiramme