Titanicista pelastui kolme koiraa

Ylellinen valtamerilaiva RMS Titanic törmäsi 15. huhtikuuta 1912 jäävuoreen pohjoisella Atlantilla kohtalokkain seurauksin. Onnettomuudessa kuoli 1517 ihmistä, hengissä selvisi 706 ihmistä ja kolme koiraa.

Kolme selviytynyttä koiraa olivat kaikki pienikokoisia, jotka niiden omistajat ottivat mukaansa pelastusveneisiin huopiin käärittyinä tai vaatteiden alla. Ajan yhteiskuntaa kuvaa hyvin se, että ensimmäisessä luokassa matkustavia miehiä pelastui onnettomuudesta enemmän kuin kolmannessa luokassa matkustaneita lapsia.

Aluksessa oli mukana ainakin kaksitoista koiraa, joista siis vain kolme selvisi. Titanicilla oli ensiluokkaiset kenneltilat ja koirista huolehdittiin hyvin, mukaan lukien päivittäinen liikunta laivan kannella. Laivalla piti järjestää myös koiranäyttely, mutta se oli ohjelmassa 15.4. ja jäi siis pitämättä.

Kenneltiloissa olevien koirien lisäksi jotkut ensimmäisen luokan matkustajat pitivät koiria hyteissään miehistön katsoessa asiaa sormien läpi. Todennäköisesti myös kolmannessa luokassa matkusti koiria.

Selviytyneet koirat olivat pomeranian Lady, kiinapalatsikoira Sun Yat Sen sekä toinen pomeranian. Ladyn oli Margaret Bechstein Hays hankkinut Pariisista ja hän kuljetti sen mukanaan pelastusveneeseen nro 7 huopaan käärittynä.

Pekingeesi Sun Yat Sen oli pariskunta Myra ja Henry S. Harperin koira, he pelastautuivat veneeseen nro 3. Historioitsija, Titanicin museonäyttelyn kuraattori J. Joseph Edgetten mukaan herra Harper oli kertonut: ”Veneessä näytti olevan hyvin tilaa, eikä kukaan vastustanut koiran mukaan tuloa.”

Toinen pomeranian kuului pariskunnalle Elizabeth Jane ja Martin Rothschild. Rouva Rothschild piilotti koiran seuraavaan aamuun asti, jolloin RMS Carpathia pelasti veneen nro 6 haaksirikkoiset. Ensin aluksen miehistö kieltäytyi ottamasta koiraa mukaan, mutta rouva Rothschild vaati ja sai tahtonsa läpi. Herra Rothschild ei selviytynyt.

Historia tuntee ainakin yhdeksän muuta koiramatkustajaa, vaikka niitä saattaa olla enemmänkin. Suurimmaksi osaksi ne olivat isokokoisia koiria, jotka oleskelivat laivan kennelissä. Aluksen alkaessa vajota oli joku, mahdollisesti matkustaja, vapauttanut koirat kennelistä. Haaksirikosta selviytyneistä monet kertoivat nähneensä levottomien koirien juoksevan pitkin kantta pelastustoimien aikana lisäten kaaosta. Vaikka monia näistä koirista ei ole tunnistettu, jotain niistä tiedetään.

Siellä oli ainakin cavalier kingcharlesinspanieli ja airedalenterrieri, jotka molemmat kuuluivat Philadelphian hiilimagnaatti William Carterin lapsille. Vakuutusyhtiö Lloyd’s of London korvasi perheelle tappion myöhemmin. Mielenkiintoinen sivujuonne tässä on se, että joidenkin lähteiden mukaan ”Titanic”-elokuvan Rosen ja Jackin rakkauskohtaus tapahtui Carterin vuoden 1912 Renault-kopiossa.

Yksi koirauhreista oli ranskanbulldoggi, Ch Gamin de Pycombe, jonka omistaja oli hankkinut Englannista juuri ennen matkaa. Viikko Titanicin uppoamisen jälkeen New Yorkissa pidettiin ranskanbulldoggien National Specialty -näyttely. Yksi näyttelyn tuomareista oli Samuel Goldenberg, joka oli noussut Titaniciin Cherbourgissa päästäkseen New Yorkiin tuomariksi. Hän pelastautui vaimoineen RMS Carpathialle.

Muita menehtyneitä koiria oli ainakin toinen airedalenterrieri, miljonääri John Jacob Astorin Kitty. Haverissa menehtyi myös ainakin yksi kettuterrieri, chow chow, tanskandoggi, englanninbulldoggi sekä joukko tuntemattomaksi jääneitä koiria.

Pelastautuneista koirista kerrotaan myös hieman epäuskottavaa sankaritarinaa. Siinä kuvataan Titanicin ensimmäisen upseerin, William Murdochin newfoundlandinkoira Rigeliä. Jopa New York Herald -lehdessä ilmestyneen tarinan mukaan Rigel olisi selvinnyt jäisistä Pohjois-Atlantin aalloista. Se oli kuulemma haukkunut saadakseen RMS Carpathian miehistön huomion paikantamaan pelastusveneet. Rigelistä ei kuitenkaan ole mainintoja missään, kukaan pelastuneista ei ole kertonut siitä, joten juttu lienee romantisoitu taru.

On kuitenkin yksi tarina, joka on sekä totta että sydäntä särkevä. Ann Elizabeth Isham nousi Titaniciin isoisänsä kanssa Cherbourgissa. Hän kieltäytyi poistumasta aluksesta ilman tanskandoggiaan, joka oli liian suuri päästäkseen pelastusveneeseen. Rouva Isham oli yksi neljästä ensimmäisen luokan naismatkustajasta, jotka kuolivat Titanicilla. On todisteita siitä, että hänen ruumiinsa löytyi vedestä, kädet tiukasti käärittyinä koiran ympärille.

Lähde: akc.org

Kommentoi:

Koiramme