Petovahinkojen korvauksiin kului yli 200000 euroa

Suurpetojen aiheuttamat koiravahingot ovat kasvussa. Vuonna 2020 valtio korvasi 55 onnettomuutta 205000 euron arvosta. Useimmiten koiran kimppuun oli käynyt susi ja koira oli menehtynyt.

Vuonna 2019 vahinkoja korvattiin 47 tapauksesta noin 163000 euroa. Vuonna 2018 tapauksia oli 32, joista maksettavaa kertyi noin 89000 euroa. Valtion korvausta voi saada vain, jos vahinko koiralle tapahtuu muun riistan ollessa metsästyksen kohteena tai muussa toiminnassa kuin metsästyksessä.

– Metsästykseen liittyy riski vahingoista, ja näitä vartenhan on mahdollista ottaa koiralle vakuutus, sanoo erityisasiantuntija Jussi Laanikari maa- ja metsätalousministeriöstä.

Korvaussummat ovat yleensä varsin isot. Keskimäärin koiravahingosta maksettiin vuonna 2020 runsaat 3700 euroa. Suurin yksittäinen hyvitys viime vuonna oli 8700 euroa.

Koiran oma vakuutus on aina ensisijainen. Mikäli koiran arvo on vakuutussummaa korkeampi, valtio voi maksaa erotuksen.

Kaikista tapauksista ei haeta korvauksia.

Elokuusta alkaa piikki

Viime vuoden koiravahingoista ensimmäinen tapaus kirjattiin helmikuun 8. päivänä ja viimeinen joulukuun 19. päivänä.

– Kiinnipitoaikanakin on mennyt joitakin koiria, mutta suurin osa hakemuksista koskee metsästysaikaa. Elokuun 20. päivän jälkeen on selvä nousu hakemuksissa, Jussi Laanikari kertoo.

Onnettomuuksissa on kaksi maantieteellistä keskittymää, toinen Pohjois-Pohjanmaalla ja toinen Kainuussa. – Kainuussa on aina ollut aika paljon koiravahinkoja. Siellä metsästetään perinteisesti paljon koirilla ja susia on aika tiheästi.

Hirvikoiria kuolee eniten

Hirvikoirat nousivat selväksi ykköseksi petovahingoista tehdyssä pienessä rotuarvioinnissa. Suomen Riistakeskuksen laskelma perustuu vuosien 2018–2020 onnettomuuksiin, joista rotu on voitu päätellä riistavahinkorekisteriin liitettyjen valokuvien avulla. 

– Tällaisia tapauksia oli kolmelta vuodelta yhteensä 52. Näistä hirvikoiria oli yli puolet ja ajavia koiria neljäsosa, Laanikari kertoo.

Eniten oli harmaita norjanhirvikoiria, 13, mikä on neljäsosa otannasta. Jämtlanninpystykorvia tunnistettiin kymmenen, suomenajokoiria seitsemän ja karjalankarhukoiria neljä. Muun muassa laikaa, pohjanpystykorvaa ja beaglea oli yksittäisiä tapauksia.

Kommentoi:

Koiramme