Riston kännykässä on satoja tunteja koiranhaukkua – Viisi harrastajaa kertoo, mikä metsällä on parasta
Risto Ylitalo edustaa Kennelliittoa maa- ja metsätalousministeriön asettamassa suurpetojen seurantaryhmässä. Hän on myös Kennelliiton hallituksen varapuheenjohtaja. Vierellä metsästyskaveri Lyyti. (Kuva: Hannu Huttu)
Hienoja hetkiä. Pakahduttavia onnistumisia. Luonnon kunnioitusta ja pitkiä perinteitä. Sitä kaikkea metsästyskoiraharrastajat kokevat retkillään parhaan eräkaverinsa kanssa. Mitä he näkevät lajinsa tulevaisuudessa?
Näitä kysyimme metsästyskoiraharrastajilta:
1) Kerro taustastasi lajissa, mitä metsästät ja millaisen koiran kanssa?
2) Mitkä ovat sinulle tärkeimpiä arvoja harrastuksessa?
3) Miksi koiralla metsästys on tärkeä perinne vaalittavaksi ja miten harrastus on mukautunut nykypäivään?
4) Millaiset asiat lajia uhkaavat, miltä sen tulevaisuus näyttää?
5) Mitä tapahtuisi, jos kukaan ei metsästäisi?
6) Kuvaile se paras hetki metsässä.
Asiantuntija Risto Ylitalo, Taivalkoski
”Kolme päivää metsällä antaa enemmän kuin kuukauden kesäloma”
1 ”Metsästys on intohimoni. Perheessäni on harrastettu metsästystä monessa sukupolvessa. Minulla harrastus on mennyt omaksi taiteenlajikseen. Suomenpystykorva on metsäkanalintuja puuhun haukkuva koira, ja niitä minä ammun sille vain, jos koira haukkuu hyvin. Käytän metsästyksessä ainoastaan kivääriä, mikä tarkoittaa, että jos osun, lintu kuolee. Jos se lähtee lentoon, se on terve.
Nykyinen koirani Lyyti on pian seitsemänvuotias ja minä pian 60. Näille ikävuosille tiedän jo, mikä on hyvä metsästyskoira.”
2 ”En ole sidottu mihinkään paikkakuntaan enkä metsästysseuraan. Haluan mahdollisuuksien mukaan mennä koirani kanssa aina uuteen paikkaan. Se on tämän harrastuksen suola: Into nähdä monenlaisia maisemia. Siinä on ripaus eksotiikkaa, kun pääsee maastoon, mistä lähimmälle tielle on 30 kilometriä ja suurin osa matkasta tehdään veneellä.
Metsässä liikkuminen koiran kanssa perustuu yhteiselle luottamukselle. Se on hieno kokemus. Olen kokenut senkin, kun koiran ja minun välillä ei ollut luottamusta. Se opetti aikanaan, että katsopa isäntä peiliin.”
"Ihminen menee sinne, missä on mukavaa."
3 ”En ole koskaan metsästänyt ilman koiraa, enkä metsästä. Mielestäni suomenpystykorva on kansallisaarre. Se on vanha rotu, jonka käyttötarkoitus on jatkunut näihin päiviin. Se on puuhun lintua haukkuva koira, joka luottamukseen perustuen pitää metsässä säännöllisesti yhteyttä isäntäänsä. Tuon ominaisuuden vaaliminen on minulle ykkösjuttu, koiran pitää pystyä toteuttamaan ominaisinta viettiään.
Siihen olen pyrkinyt myös jalostuksessa, olen senkin homman halunnut hoitaa perusteellisesti. Aloitin kasvattajana 1990-luvun vaihteessa, mutta minulta on tähän mennessä lähtenyt vain noin 60 pentua.
Minusta on hienoa, miten rotu on mukautunut nykyaikaan. Metsät ja metsästys ovat muuttuneet, ja rotu taipuu moneen, sillä harrastetaan jopa tokoa ja agilitya. Se on ihan mahtavaa. Olen myös haastanut uskomusta, että hyvä metsästyskoira ei voi olla sisäkoira. Että nämä ovat liian energisiä ja vilkkaita ja äänekkäitä. Lyytin kanssa olemme todistaneet toisin. Asumme kaksin, ja Lyyti on täysin sisäkoira. Silti se on huippu metsässä.”
4 ”Toisinaan mietin, millainen uhka harrastukselle on liiallinen kilpailuhenkisyys. Kun meistä lajin sisälläkin tulee toistemme kilpailijoita, se johtaa turhanpäiväisiin riitoihin.
Harrastaminen näyttää lisääntyvän kerhoissa, jotka onnistuvat matalan kynnyksen toiminnassaan. Ihminen menee sinne, missä on mukavaa.
Olen peruspositiivinen ihminen ja uskon, että kaikesta huolimatta tämäkin harrastus jatkuu. Jos lapsenlapseni aikanaan haluavat metsästää, siihen on kyllä edellytykset.”
5 ”Jossain on varmasti tehty laskelmia, paljonko valtion kassasta hupenisi, jos ihan vain hirvikanta lähtisi hallitsemattomaan kasvuun. Siinä ei olisi kyse vain materiasta, olisi kyse myös ihmishengistä. Oma juttunsa olisivat haittaeläimet, vieraslajit, tartunnat ja taudit. Metsästyksen loppuminen tekisi eniten vahinkoa luonnolle.”
6 ”Jo herätessä on erityinen tunne, kun tiedän, että tänään lähdetään metsälle. Myös koira vaistoaa sen.
Perillä laitan Lyytille pannan kaulaan, annan sille pusun otsaan ja löysään sen autosta metsään. Olemme usein liikkeellä kahdestaan, ja ympärillä on rauhallista ja hiljaista. Siinä hetkessä on jotain sanomattoman hienoa.
En ikinä kyllästy kuuntelemaan, kun koira haukkuu lintua. Olen videoinut haukkuja kännykälläni satoja tunteja. Tunnistan jo Lyytin äänestä, mikä puussa on.
Kovin jännitys tiivistyy hetkeen, kun menen haukulle: löydänkö linnun, pystynkö ampumaan sitä ja haluanko edes.
Jos saa olla kolmekin päivää metsällä tuollaisilla fiiliksillä, se antaa enemmän kuin kuukauden kesäloma.”
Agrologi Rea Sorasahi, Sastamala
”Huolettaa, että ihmiset eivät enää ymmärrä luontoa”
1 ”Kasvatin viime syksynä ensimmäisen pentueeni harmaita norjanhirvikoiria. Minulla on niitä nyt kolme: aikuisen uroksen seurana kasvaa kaksi kasvattamaani pentua.
Ihastuin hirvikoiriin lapsuudessani tuttavaperheessä, jossa oli jämtlanninpystykorvia. En tule metsästävästä perheestä enkä kasvanut lajiin pienestä pitäen. Olin harrastanut ammuntaa ja tunsin aseet ennen kuin löysin metsälle koirien kanssa.”
2 ”Minulle metsästysharrastuksessa on ennen kaikkea kyse luonnon kunnioittamisesta. Metsästys auttaa pitämään luonnon terveenä ja tasapainossa. Lajin keskeisiä elementtejä on arvokkaiden perinteiden ja taitojen jatkaminen, vastuullisuus sekä eettisyys eläintä arvostaen.”
3 ”Nautin valtavasti kouluttamisesta ja yhteistyöstä koiran kanssa. Täydellisen luottamuksen saavuttaminen on pitkän työn tulos: se kun tietää, että koiran kanssa homma toimii. Siksi metsästysretkessä ei ole kyse vain saaliin saamisesta, laji on paljon muutakin. Luonnossa liikkuminen ja yhdessä tekeminen koiran kanssa tuo rauhaa ja vastapainoa arjen paineille.
Siinä on jotain erityistä, että meillä on säilynyt rotuja, jotka tekivät yhteistyötä ihmisen kanssa jo silloin, kun maatamme vasta asutettiin. Noin sitkeiden rotujen säilyttäminen ja niiden käyttöominaisuuksien ylläpitäminen on tärkeää työtä. Koiran pitää saada toteuttaa geeniperimästään tulevaa käyttäytymistä.
Vanhoilta kasvattajilta siirtyy paljon osaamista, ja sen rinnalle tutkimus tuo uutta tietoa. Valmistuin viime keväänä agrologiksi ja tein opinnäytetyöni harmaan norjanhirvikoiran jalostuksesta Suomessa. Nyt tammikuussa luennoin siitä metsästyskoiraväen jalostuspäivillä Kuopiossa.
Minulla on valtava halu kehittää rotuamme ja olla mukana varmistamassa sen elinkelpoisuus tulevaisuudessakin. Vaikka välillä tuntuu, että nuorena harrastajana joudun todistamaan pointtejani hanakammin, olen myös saanut arvokasta tukea kokeneilta kasvattajilta. Sain esimerkiksi käyttää pentueeni emää jalostukseen leasing-sopimuksella.
Nyt pohdin, jatkanko opiskelua agronomiksi ja erikoistuisinko kotieläintieteeseen.”
”Koiran henki on minulle tärkeämpi kuin saaliin saaminen.”
4 ”Metsästykseen kohdistuu paineita useista suunnista. Yksi merkittävimmistä on väestön kaupungistuminen ja ihmisten vieraantuminen luonnosta. Kannanhoidollisen metsästyksen ymmärrys on monella hukassa ja luullaan, että siellä me vain tapetaan eläimiä huviksemme tai että pedot voisivat hoitaa harvennuksen itse. On täysin epärealistista, että ne voisivat korvata ihmisen.
Myös taloudellinen paine haastaa metsästyksen suosiota, tämä ei ole halpa laji varsinkaan koiran kanssa. Vuodessa palaa tuhansia euroja metsästyksen mahdollistamiseen ja koiran kouluttamiseen, kisaamiseen, ruokintaan, tutkapantoihin ja niiden lisensseihin. Ne taas lisäävät turvallisuutta ja ovat siksi välttämättömiä.
Petovapaita alueita on enää harvassa. Ajoin satoja kilometrejä hirvenhaukkukokeisiin toivoen vähemmän riskialttiita maastoja. Silti koe-erämme keskeytyi, kun koirani törmäsi maastossa susiin. Jätin myös ottamatta koiraani hirvijahtiin, kun alueellamme havaittiin kolme sutta. Koiran henki on minulle tärkeämpi kuin saaliin saaminen.
Lajin tulevaisuudelle olisi tärkeää lisätä yhteistyötä ja tietoutta sekä madaltaa harrastuskynnystä. Olisi hyvä käydä enemmän keskustelua metsästyksen tarpeellisuudesta osana kestävää luonnonkäyttöä ja lajin kehittämisestä nykypäivän reuna-arvoja kunnioittaen.”
5 ”Metsästyksen loppuessa riistakannat kasvaisivat liian suuriksi niin ihmisten kuin eläinten turvallisuudelle ja hyvinvoinnille. Turvattomuus liikenteessä kasvaisi, eläimille tulisi uusia tauteja ja ravinnosta puutetta. Luonnolta kestäisi vuosikymmeniä tasapainottaa itsensä.
Metsästäjien mukana häviäisi myös arvokasta tietoa luonnosta ja siitä, miten prosessit luonnon ja eläinten välillä kytkeytyvät toisiinsa. Huolettaa, että ihmiset eivät enää ymmärrä luontoa.”
6 ”Hienoin metsähetki on sellainen, jossa ympärillä oleva metsä tuntu olevan konkreettisesti läsnä. Aika hidastuu ja hiljaisuuden rikkoo vain koiran haukku. Sydämeni hakkaa, kun katson, miten luontevasti koira työstää hirveä ja kommunikoi sen kanssa. Siinä hetkessä sekoittuvat ilo ja positiivinen jännitys. Saaliin kaataminen ei tuo siihen mitään lisää.”
Eläkeläinen Eenokki Lehto, Tornio
”Luonto ei hoida kaikkea yksin”
Eenokki Lehto, 90, on Kennelliiton sekä useiden metsästysseurojen kunniajäsen. Hän on ollut mukana perustamassa monia metsästyskoirayhdistyksiä pohjoiseen. Vierellä oma viisivuotias Kurvarin Hupi. (Kuva: Ari Lehto)
1 ”Karjalankarhukoira tuli elämääni jo sota-aikana vuonna 1942. Kun evakot tulivat Karjalasta, heillä oli karjalankarhukoira, joka teki pentuja. Hoidin niitä koululaisena ja sain emännältä oman pennun. Hirviä ei siihen aikaan juuri ollut, ja metsästin koiran kanssa kärppiä. Suomenpystykorvia minulla on ollut kaksi, ja karjalankarhukoiria vuodesta 1977 lähtien.
Vuonna 1977 hankin karhukoiran nimeltään Hupi. Nyt minulla on vielä yksi, viisivuotias karjalankarhukoiranarttu, joka on myös nimeltään Hupi. Se on viimeinen koirani. Hirvijahdissa olen yhä mukana koirani kanssa. Olen myös kasvattanut koiria Myllypuron kennelnimellä kuusi pentuetta, joista on tullut useita käyttö- ja myös kaksoisvalioita.”
2 ”Sodan aikana ruuasta oli kova puute. Metsästys ei ollut harrastus vaan välttämättömyys. Olin perheen vanhin poika, yhdeksänhenkisessä perheessä vastuu ruuasta oli minulla. Varsinkin silloin, kun äitimme kuoli ja isämme oli työssä muualla. Metsästys on ollut verissä sieltä asti. Se on nautinto, kun pääsee syksyllä jahtiin, istumaan tulille ja kuuntelemaan koiran haukkua.”
3 ”Metsästys on tärkeä perinne vaalittavaksi ja koiralla metsästys on kaiken perusta. Ennen hirviä ajettiin porukalla jalan, nyt ilman koiraa metsästys olisi mahdotonta. Laji on muuttunut valtavasti. Tekniikka on tuonut turvallisuutta, kun tiedetään, missä miehet ja koirat liikkuvat. Ennen koira saattoi olla päivän metsässä ilman, että siitä kuului yhtään mitään ja huoli oli kova. Nyt se on helpottunut, mutta koiran työ ja haukun kuuntelu ovat yhä kaiken ydin.”
"Koiran haukun kuuntelu, se se on mannaa."
4 ”Suurin uhka on susi. Se on todellinen pelko koiralla metsästykselle koko Suomessa. Karhu ei ole karhukoiralle uhka samalla tavalla, mutta susi on.
On jo alueita, joilla on metsästyskieltoja. Harrastus joutuu ahtaalle, jos alueet vähenevät entisestään. Se on kilpajuoksua monen asian kanssa.”
5 ”Jos metsästäminen loppuisi, eläimiä olisi sitten liikaa. Hirvikolarit lisääntyisivät, tasapaino katoaisi. Luonto ei hoida kaikkea yksin.”
6 ”Muistoja on valtavan paljon. Olin nuorempana veljeni kanssa hirvijahdissa. Koira aloitti haukun, ja me lähdimme hiipimään kohti. Veljeni kulki edellä. Koira haukkui emää ja vasa laukkasi suoraan ohitseni. Se törmäsi veljeeni niin, että tämä lensi nurin. Veli ei nähnyt vasaa ja ihmetteli, että miten hän nyt näin kaatui.
Koiran haukun kuuntelu, se se on mannaa. Kun hirvi pysyy paikallaan ja koira haukkuu varmasti, se on mahtavinta.” (TEKSTI ERJA PEKKALA)
Erityisluokanopettaja Kati Heinonen, Lammi
”Metsästys kohottaa mielialaa”
Kati Heinosen metsästysporukassa on harrastajia kuusivuotiaasta 80-vuotiaaseen. Sosiaalisuus ja yhtenäisyys ovat tärkeitä arvoja, kävi ilmi Katin gradukyselyssä metsästyksen hyvinvointivaikutuksista. ”Koiria tulee treenattua paljon yksin. Kun jahtiporukka sitten taas kokoontuu, se tuntuu erityiseltä.” (Kuva: Terhi Oksanen)
1 ”Viehätys luontoon ja metsästykseen puri jo lapsuudessa, kun isäni ja setäni metsästivät aktiivisesti ja kuljin heidän mukanaan metsällä. 15-vuotiaana suoritin oman metsästyskortin.
Aikuisena olen harrastanut muun muassa mäyräkoirilla, kunnes vuonna 2013 hankin ensimmäisen jämtlanninpystykorvani, Ukonvuoren Unelman. Koira oli nimensä veroinen, ja olin odottanut sitä pitkään. Nyt minulla on kolme jämtlanninpystykorvaa ja kaksi suomenpystykorvaa. Minulla on aina ollut koiria, joilla on luontainen vietti ja käyttöominaisuuksia. On tuntunut tärkeältä, että ne pääsevät toteuttamaan itseään. Harkitsen ensimmäistä pentuetta Mettämimmin-kennelnimelleni.
Käyn metsällä aika lailla ympäri vuoden. Metsästyskausi alkaa elokuussa kyyhkyhommilla. Olen saanut harrastaa monipuolisesti muillakin roduilla, kun läheisilläni on ajokoiria, seisojia ja terriereitä.
Muistan hyvin harrastukseni alkuajat, kun metsästysporukoissa ei juuri naisia näkynyt. Naisten määrä on kasvanut nimenomaan koiraharrastuksen kautta. Enää ei tarvitse olla outolintu.”
2 ”Asun maalla, ja luonto ja eläimet ovat minulle tärkeitä. Metsästys on luonnollinen osa arkea, mutta saalistaminen ei ole kaikki.
Teen muun muassa riistanhoitotyötä ja riistalaskentaa ja toimin riistanhoitoyhdistyksessä Lammilla sekä Etelä-Hämeen Hirvikoirayhdistyksessä. Kun opiskelin terveystieteitä Jyväskylän yliopistossa, tein graduni metsästyksen hyvinvointivaikutuksista. Luonnon hyvinvointivaikutuksia on tutkittu paljon, mutta metsästyksen ei niinkään. Sain tutkimukseeni huikeat 1817 vastausta. Niiden perusteella metsästys kohottaa mielialaa, sillä on sosiaalinen tehtävä ja se parantaa jaksamista. Terveysvaikutukset olivat ilmeisiä.
Metsästys on osa perinteikästä suomalaista eräkulttuuria: liikutaan luonnossa, kunnioitetaan ja ollaan osa sitä. Se on myös ruuan kunnioittamista, kun liha haetaan pöytään metsästä tai riistan valmistaa itse. Harvemmin ostan lihaa kaupan paketissa. Olen harrastanut myös turkistöitä.”
3 ”Koiran kanssa metsästäminen on se minun juttuni. Minua kiehtoo erityisesti koiran ja ohjaajan välinen suhde. Laji tarjoaa paljon elämyksiä ja on sellaisena tärkeää vastapainoa erityisopettajan työlleni. On vaikuttavaa seurata koiran työskentelyä, kun se pääsee toteuttamaan luonnollisinta tekemistään. Eikä metsälle aina lähdetä saaliin perässä, enimmän aikaa luonnossa liikkuminen on ihan muuta, esimerkiksi koetoimintaa.
Koirametsästyksen vaaliminen Suomessa on olennaista kotimaisten rotujemme jatkuvuudelle. Esi-isämme jalostivat ja kouluttivat suomenpystykorvan, suomenajokoiran ja karjalankarhukoiran korvaamattomaksi avuksi täkäläisiin oloihin. Rodut eivät ole levinneet maailmalle niin, että niiden säilyvyys voitaisiin varmistaa ulkomailta käsin.”
"On tärkeää ymmärtää, että tarkoituksenmukaista metsästystä tehdään kestävän kehityksen periaatteen mukaisesti – ei rajattomasti, ahneudesta tai sattumalta."
4 ”Vaikka metsästyksellä on pitkät perinteet, mielestäni laji sopii hyvin nykyaikaan. Tekninen kehitys, esimerkiksi gps-tutkat, on tuonut harrastukseen uutta ja edistänyt lajin turvallisuutta.
Ajattelen myös, ettei metsästys kuulu vain maaseudulle: kaupungeissakin tehdään ja tarvitaan urbaania metsästystä. Riistakannat, kauriit ja suurpedot elävät lähellä asutuksia ja liikennettä. Esimerkiksi suurriistavirka-aputehtäviä olisi mahdotonta suorittaa ilman koiria.
Koirien käyttö metsällä on jo vähentynyt suurpetotilanteen takia. Kotiseudullani Etelä-Hämeessä oli turvallista viime syksyyn, mutta nyt meilläkin päin on tehty susihavaintoja.
Ilmiö johtaa siihen, että vanhan metsäkoiran tilalle ei ehkä otetakaan uutta, jos koiralle ei voida turvallisesti tarjota rodunomaista toimintaa. On siis kyse koirien turvallisuudesta sekä kotimaisten rotujen jatkuvuudesta. Niiden rekisteröintien lasku on jo nyt aito riski ja huoli. Petotilanne on saatava sellaiseksi, että perinteikkäät rotumme voivat säilyä.”
5 ”Jos metsästäminen loppuisi, seuraisi sorkkaeläinkantojen kasvu ja eläinkolareiden tuntuva lisäys. Se olisi ensimmäinen ja laajin vaikutus yhteiskuntaan.
Suurpedoilla ei ole luonnollisia vihollisia. Jos niiden kanta kasvaisi vapaasti, luonto alkaisi itse karsia niitä mutta ihmiselle epätoivotuilla tavoilla, kuten erilaisilla taudeilla.
On tärkeää ymmärtää, että tarkoituksenmukaista metsästystä tehdään kestävän kehityksen periaatteen mukaisesti – ei rajattomasti, ahneudesta tai sattumalta. Ensin arvioidaan, mitä luonto ja eläimet tarvitsevat voidakseen hyvin ja vasta sitten ihminen voi sieltä metsästää.”
6 ”Olin joulun alla metsässä nuoren suomenpystykorvani kanssa. Se on vasta kahdeksankuinen vauva, joka haukkuu vielä pikkulintujakin. Minulla ei ollut asetta mukana emmekä etsineet saalista. Koira pyöri innoissaan ja mietin, että jos tuollaisen riemun näkemisestä ei tule hyvä fiilis, niin ei sitten mistään. Pystykovat ovat hyvän mielen koiria.
Tilanteeseen liittyy myös ympäröivä maisema: satoja vuosia vanha iso metsä on esteettinen kokemus ja herättää kunnioitusta. Yhdessä hetkessä voi tuntea historia läsnäolon, koiran ilon sekä meidän välisemme yhteyden. Kun koira myöhemmin aloittaa seisontahaukun linnulle, päälle tulee vielä iso onnistumisen ilo.”
Freelancer Julia Mäkeläinen, Rovaniemi
”Mitä ei tunne, sitä on vaikeampi hyväksyä”
Julia Mäkeläinen, 31, harrastaa karkeakarvaisten saksanseisojiensa kanssa myös agilitya. ”Siinä ja metsästäessä on paljon samaa, miten koiran kanssa tehdään yhteistyötä. Koira lukee koko ajan ohjaajan rytmiä ja eleitä ja ohjautuu niiden mukaan.” (Kuva: Huugo Seikkula )
1 ”Olin vuoden ikäinen, kun vanhempani kasvattivat ensimmäisen pentueensa karkeakarvaisia saksanseisojia. He ovat innokkaita metsästäjiä, ja sain läheltä seurata kaikenlaisia jahtimuotoja.
Uskon, että jos äidit metsästävät, silloin lapsetkin helpommin päätyvät mukaan ja nuoret näkevät, ettei laji ole vain miesten juttu.
Olen ollut tekemisissä erilaisten metsästysporukoiden kanssa eikä ihan kaikissa osattu suhtautua naisiin tasavertaisina jahtikavereina. Siinä voi aikuinen ihminen kokea päähän taputtelua.
Teininä kävin läpi irtaantumisvaiheen, jolloin metsästys ei pahemmin kiinnostanut, mutta aikuisiässä löysin lajin omaehtoisesti uudestaan. Nyt kotilaumassani on suomenajokoira sekä neljä karkeakarvaista saksanseisojaa. Karkkareista nuorin tuli joulukuussa Saksasta ja kolme on perheeni Honkahovin kennelin kasvatteja. Tuntuu tärkeältä tuntea koirien suvut ja saada olla mukana jalostusvalinnoissa.”
”Luonnosta ei saisi tulla jokin etäinen luksusresortti.”
2 ”Suomi on aikoinaan pystytty asuttamaan metsästyksen kautta, siten ihmiset ovat pysyneet hengissä. Ajattelen, että luonnossa liikkuminen ruokkii ihmistä edelleen: se lisää hyvinvointia ja haastaa aisteja ainutlaatuisella tavalla. Vaikka metsästys, saaliin saaminen, ei enää ole ehto hengissä pysymiselle, lajin tarjoamat elämykset puhuttelevat ihmistä perustavanlaatuisilla tasoilla.”
3 ”Koiran kanssa metsästys edustaa samaa historiasta tulevaa jatkumoa – sekin on kovin syvälle koodattu ihmiseen. Kun kuljen luonnossa koiran kanssa, tarkkailen sen kulkua ja eleitä ja teemme yhteistyötä. Samalla tarkkailen myös luontoa: millainen keli on, mitä ravintoa ympäriltä löytyy, miten linnut juuri näissä olosuhteissa käyttäytyvät. Ajantaju katoaa, mutta samalla voi ymmärtää olevansa osa tuhansien vuosien perinnettä. Ei sellaista kokemusta muualta saa.”
4 ”Harrastukseemme kohdistuu yleismaailmallisia ja poliittisia uhkakuvia, kuten ihmisten vieraantuminen luonnosta. Minulla on ikäisiäni kavereita, jotka eivät ole käyneet pappansa kanssa metsällä eikä heillä ole kosketuspintaa metsästykseen.
Kaupungistumisen lisääntyessä luonnosta ei saisi tulla vain jokin etäinen luksusresortti. Jos luontoa ja metsästystä ei tunneta, vähenevät myös ymmärrys ja arvostus niitä kohtaan. Mitä ei tunne, sitä on vaikeampi hyväksyä.
Seuraan suurpetotilannetta, mutta asun poronhoitoalueella, missä sudet eivät ole yhtä suuri ongelma kuin metsästyskoirakentällä laajemmin. Minusta on sydäntäsärkevää, kun ihmiset eivät uskalla harrastaa koiran kanssa. Tähän toivottavasti saadaan lainsäädännöllä muutosta.”
5 ”Ihminen on peto muiden joukossa. Jos me lakkaisimme verottamasta luontokantoja metsästäjinä, koko luontosysteemi menisi ainakin joksikin aikaa epätasapainoon. Myös ihminen menisi epätasapainoon, jos siltä vietäisiin tällainen luontosuhde ja -kokemus.
Olisin myös huolissani arvokkaan kulttuuriperinnön katkeamisesta. Metsästäjien ja metsästyksen mukana hävitettäisiin hirveän paljon tietoa ja ymmärrystä siitä, miten luonto toimii ja voi. Koko ekosysteemi tulee tutummaksi, kun on konkreettisesti osa sitä.”
6 ”Jotta koiran kanssa oikeasti onnistuu metsällä, on vaadittu mielettömästi aikaa, kärsivällisyyttä, kilometrejä, kouluttamista ja opettelua. Saksanseisojan kanssa työskentely on nimenomaan yhteistyötä, kun koiraa ei vain vapauteta metsään tekemään omia juttujaan. Se on kuin tanssia, kun koira lukee omistajaansa, että mihin päin mennään.
Sitten on vielä luonnonvoimat, kuten sää ja riistaeläinten käytös, joihin en itse voi vaikuttaa. Kun sen kaiken saa kohdilleen, onnistumisen kokemus on sydäntä pakahduttava tunne.”
Lue lisää: Osaatko toimia riistakolarin sattuessa?
