Koekäynnit nousussa hirvikoirilla ja luolakoirilla

Hirvenhaukkukokeisiin riittää osallistujia. Viime vuonna hirvikoiria koeteltiin yli 3700 kokeessa, suorituksia kertyi lähes 10 000, joka on yli 1800 enemmän kuin vuonna 2017. Hirvikoirien jäljestämiskokeet sen sijaan ovat laskussa.

Terrierien ja mäyräkoirien vesiriistakoe tuntuu myös vetävän innokkaita osallistujia koettelemaan koiriensa kykyjä. Viime vuonna koekäyntejä kertyi 56 enemmän kuin kaksi vuotta aiemmin.

Ajokokeissa laskua oli koesuoritusten määrissä, kokeita sen sijaan järjestettiin edellisvuotta hieman enemmän. Beaglein ja mäyräkoirien ajokoekäynnit ovat nousussa, dreevereiden sen sijaan laskussa.

Ilveksen ajokokeita oli viime vuonna vain yksi, laskua on roimasti edellisvuosiin verrattuna. Ketunajokoket ovat laskussa, paitsi dreeverien osalta. Myöskään karhunhaukkutaipumuskokeeseen ei osallistuttu yhtä innokkaasti kuin aiempina kahtena vuonna.

Luolakoirien koekäynnit ovat nousussa kaikissa kolmessa lajissa, metsästys- ja taipumuskokeessa sekä luonnonluolan tarkastuksessa.

Spanielien taipumuskokeiden ja vesilinnun metsästyskokeiden koekäynnit ovat selvässä laskussa, sen sijaan spanieleiden metsästyskoekäynnit ovat pysyneet suunnilleen ennallaan.

Noutajilla lähes kaikki koelajit ovat hienoisessa laskussa. Eniten laskua on B-metsästyskokeessa, jossa koekäyntejä tehtiin viime vuonna 280 vähemmän kuin edellisvuonna ja 440 vähemmän kuin kaksi vuotta sitten.

Kennelliitto julkaisi viime vuoden koe- ja kilpailutilastonsa. Kaikkiaan vuonna 2018 koe- ja kilpailukäyntejä tehtiin 177 674 kertaa. Suosituimpia koemuotoja olivat agility, rally-toko ja tottelevaisuus. Koiranäyttelyiden määrä pysyi viime vuonna lähes samana kuin edellisvuonna, mutta näyttelyissä käyntejä oli 7,6 prosenttia edellisvuotta vähemmän.

Tilaston lähde: Kennelliitto

Kommentoi:

Koiramme