Suurjahdilla pyritään pysäyttämään villisikojen eteneminen

Ruotsin itärannikolla ollaan kyllästytty villisikojen aiheuttamiin vahinkoihin. Villisiat ovat muun muassa tuhonneet jalkapallokenttiä sekä peltomaata, puutarhoista puhumattakaan. Oskarshamnin kunnassa Ruotsin itärannikolla, Gotlannin lähellä aiotaan tulevana viikonloppuna järjestää suurjahti, jotta tuhojaan tekevä villisikalauma saataisiin pysäytettyä tiheästi asutetulla alueella.

Asukkaat ovat joutuneet seuraamaan villisikojen aiheuttamia vahinkoja jo viikkoja. Eläimet eivät tunnu pelkäävän lainkaan ihmisiä, ne herättävät yhteisön asukkaat varhain aamulla. Esimerkiksi yhdessä kylässä villisiat olivat tunkeutunut kaikkiin pihoihin ja puutarhoihin aiheuttaen valtavaa sotkua ja tuhoa.

Satunnaisia metsästäjiä on ollut jahdissa öisin ja varhain aamulla, mutta rakennetussa ympäristössä on heidän hyvin vaikea saada saalista. Metsästäjille on annettu selvät ohjeet olla vaarantamatta ihmishenkiä, lemmikkejä tai omaisuutta.

Nyt on kunta kääntynyt metsästäjien puoleen pyytäen apua, jotta saataisiin aikaan suurjahti. Kunta on lisäksi myöntänyt noin 2500 euroa kuluihin. Metsästäjille on hankittu yökiikareita sekä siirrettäviä metsästystorneja ennestään kunnassa olevien kymmenkunnan tornin lisäksi. Tornista metsästäjät saavat paremman ampumakulman. Ansojakin on mietitty, mutta niiden käyttöä ei suositella, sillä lapset tai lemmikkieläimet saattavat ryömiä niihin.

Villisikoja metsästäessä tulisi ensisijaisesti ampua porsaita, vuosikkaita sekä aikuisia naaraita, mutta ei kuitenkaan johtavaa naarasta. Jos vanha johtava emakko ammutaan, seurauksena on kannan räjähdysmäinen kasvu, koska lauman karju astuu sitten kiima-aikana joulu–tammikuussa orvoksi jääneet porsaat ja kaikki ylivuotiset naaraat. Normaalisti johtava emakko suojelee porsaita ja säätelee sitä, ketkä laumasta porsivat.

Tästä on kaiketi kysymys nyt Ruotsissa, koska villisikakanta on siellä monin paikoin riistäytynyt käsistä.

Suomessa villisian rauhoitusaika poistettiin muutama vuosi sitten. Porsaatonta villisikaa voi metsästää ympäri vuoden. Naarasvillisika, jota vuotta nuorempi jälkeläinen seuraa, on edelleen rauhoitettu.

Kennelliiton koe- ja kilpailutoimikunnan esittelijä Jukka Lindholm kertoo, että Suomessa villisikakanta asettuu lähinnä itärajan tuntumaan Kaakonkulmalle sekä Itä-Uudellemaalle. – Niillä seuduilla on kanta ollut vahvin jo vuosia, mutta pikkuhiljaa se on leviämässä länteen päin. Ruotsissa ollaan jo paikoin helisemässä villisikojen kanssa. Annoin itse Malmön seudulle karhukoiran, jolta on saatu jo yli sata villisikaa.

– Villisian metsästys on aika samanlaista kuin hirvenmetsästys. Koira toimii riistan pysäyttäjänä, tai sitten ollaan passissa yrittämässä ampumamahdollisuutta. Rotuina käytetään metsästyspystykorvia tai muita suurriistakoiria kuten plottinajokoiraa. Jotkut käyttävät koiria pareina, mutta tällöin kasvaa loukkaantumisriski, joten itse lähtisin jahtiin vain yhden koiran taktiikalla, Lindholm tuumii.

VerkkoKoiramme kirjoitti villisikojen ja koirien kohtaamisesta marraskuussa 2018.

Lähteet: Östra Småland, www.hirvikota, Suomen Metsästäjäliitto

Kommentoi:

Koiramme