Rinkisen Tiki on karjalankarhukoirien hirvenhaukun suomenmestari

Karjalankarhukoirien hirvenhaukun suomenmestari on Pasi Kanniaisen omistama Rinkisen Tiki. (Kuva: Heidi Lahtinen)
Aurassa käyty kaksipäiväinen Hirvenhaukut-ottelu oli monelle koiralle kova koettelemus, eikä vähiten peurojen vuoksi. Vaikka kaksi kilpailupäivää rasittavat koiria, vähentää kaksipäiväisyys onnen mahdollisuutta. Kolmestatoista ottelun osanottajasta yksitoista koiraa haukkui ykkösluokan tuloksen vähintään jompanakumpana päivänä.
Karjalankarhukoirien SM-kisan ratkaisua saatiin jännittää loppuun asti, sillä kärkikoirien väliset erot olivat pienet. Ottelussa oli ensimmäistä kertaa käytössä online-tulospalvelu, jossa tuomarit päivittivät maastotapahtumia metsästä käsin, kutakuinkin sitä mukaa kun niitä tapahtui. Ajantasainen tiedottaminen palveli paitsi kisapaikalla, myös kotikatsomossa jännittäneitä.
Kaksi kärkikoiraa, 4,5-vuotias Evakkonallen Tatu ja 3,5-vuotias Rinkisen Tiki pääsivät kumpikin otteluun lohkonsa voittajina. Tiki sortui ensimmäisenä päivänä peuroihin ja Tatun ensimmäisen päivän hirvi karkasi löytöhaukusta tavoittamattomiin.
Toinen päivä kuitenkin muutti molempien osalta kaiken. Hirvikuninkuuden voitti 89 pisteen tuloksella Pasi Kanniaisen omistama Rinkisen Tiki. Petri Paavolan Evakkonallen Tatu joutui taipumaan hopealle, koska pisteiden kannalta tärkeä löytöhaukku jäi liian lyhyeksi. Tuomariryhmä epäili, että syynä Tikin löytöhaukun katkeamiseen saattoi olla ulkopuolinen häiriö.
Ylituomari Jukka Puominen kehui koejärjestelyitä erinomaisiksi. Maastosta löytyi hyvin hirviä ja kokonaisuudessaan tulostaso muodostui hyväksi, vaikka aivan huipputulokset jäivät tänä vuonna puuttumaan.
Tulokset:
1. kku Rinkisen Tiki FI35515/16, Pasi Kanniainen, Puolanka 89p.
2. kku Evakkonallen Tatu FI32021/15, Petri Paavola, Eura 87,5p.
3. kku Tapiottaren Patu FI22295/17, Juha Mäkelä, Kullaa 84,5p.
4. kku Hakevan Jetsu FI12920/16, Juho Fingerroos, Puolanka 84p.
5. kku Kattaanahon Aaro FI54752/13, Anssi ja Mirja Mastokangas, Halsua 81,5p.
6. kku Karu FI36316/15, om. Tuomas Pasanen, Kuopio 80,5p.
7. kkn Hirviparoonin Naawa FI26356/17, Pasi ja Rami Ahola, Parkano 80p.
8. kku Kähisijän Arvi FI34351/13, Arto Heikura, Lieksa 78p.
9. kku Rajakiron Vihtori FI31072/16, Juha Tammi, Akaa 75p.
10. kku Kosselon Ose FI23679/15, Ossi Lakka, Luumäki 74,5p.
11. kku Tuuttikorven Huli FI34347/16, om. Asko Löppönen, Puumala 70,5p.
12. kku Hirviparoonin Kelmi FI26354/17, Kalle ja Vili Paavola, Pyhtää 51,5p.
13. kkn Täysiajan Lulu FI25277/17, Timo Aapro, Hamina 14p.