Koirille lisää aikaa peurajahtiin

Valkohäntäpeuran ja metsäkauriin metsästyksessä on tarkoitus sallia koiran käyttö helmikuun puoliväliin saakka, esittää maa- ja metsätalousministeriö. Metsästysajan pidentämisen perustellaan tehostavan voimakkaasti runsastuneiden valkohäntäpeuran ja metsäkauriin metsästystä ja parantavan koirametsästyksen mahdollisuuksia. Nykyisin koiraa voi käyttää vain tammikuun loppuun saakka.

Metsästäminen koiran kanssa pitää toteuttaa niin, ettei saaliseläintä rasiteta tarpeettomasti. Esimerkiksi jää- ja lumiolosuhteet ja ilmanlämpötila pitää ottaa huomioon, ministeriön tiedotteessa muistutetaan.

Ministeriö esittää metsästysasetukseen myös muutosta, jonka mukaan hirvenmetsästys voisi jatkua Kainuun, Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin maakunnissa kiimarauhoituksen jälkeen jo lokakuun ensimmäisestä lauantaista lähtien.

Aikainen talvi ja vaikeat lumiolot ovat haitanneet viime vuosina hirvenmetsästystä Pohjois-Suomessa. Metsästysajan aientamisen tavoitteena olisi parantaa alueen hirvikannan hallinnan edellytyksiä. Muutosesitys perustuu valtakunnallisen riistaneuvoston esitykseen.

Lausuntoaika esityksistä jatkuu 7. elokuuta asti.

Kommentoi:

Koiramme