Ajoissa havaittu syöpä voidaan jopa parantaa

Myös koirat kärsivät erilaisista syöpäsairauksista. Yleisimpiä ovat erilaiset ihokasvaimet ja yhä useammin narttujen nisäkasvaimet. Ruotsin johtava eläinten syöpätautien asiantuntija, onkologian professori Henrik Rönnberg sanoo, että yksi syy syöpäkasvaimiin on eliniän piteneminen. – Kun vanhenee, solujen jakautuminen ei enää toimi kuten nuorena. Ikääntyminen aiheuttaa myös immuunijärjestelmän heikkenemistä.

Koiranomistaja voi jossain määrin estää kasvaimia syntymästä. On olemassa joitain riskitekijöitä, kuten ylipaino sekä vaaleiden eläinten saama liiallinen auringonvalo.

– Oikeanlainen ruoka ja terveellinen elämä auttavat jo pitkälle. Lopulta on vain sattumaa, mikä koira sattuu saamaan syövän. On hyvä tehdä säännöllisiä terveystarkastuksia etenkin ikääntyvälle koiralle, jolloin kasvain voidaan huomata ajoissa. Mitä aikaisemmin kasvain havaitaan ja hoidetaan, sitä parempi ennuste on sille, että eläin pystyy selviytymään jopa pahanlaatuisista kasvaimista.

Kotieläimille annetaan ensisijaisesti leikkaushoitoa. Sädehoitoa ei eläimillä juuri käytetä, kun taas solumyrkkymenetelmät voivat onnistua, jos olosuhteet ovat otolliset.
 
Eläimille annettavia syöpähoitoja on kritisoitu. Henrik Rönnbergin mielestä on eettisesti oikein hoitaa syöpäsairasta koiraa tiettyyn rajaan asti, jos hoidon avulla eläin voi paremmin. – Mutta jos eläin altistetaan hoidolle, joka aiheuttaa suurempaa kärsimystä kuin varsinainen perussairaus, se ei ole enää oikein, Rönnberg summaa.
 
Lähde: agria.se

 

Kommentoi:

Koiramme