Kennelnimien määrä laskussa

Suomeen myönnettiin viime vuonna 578 uutta kennelnimeä. Määrä on ollut laskussa jo pidemmän aikaa. Vuonna 2009 Suomeen anottiin 1039 kennelnimeä, mutta siitä lähtien määrä on laskenut. Toissa vuonna käytiin niinkin pienessä luvussa kuin 516.

Laskussa ovat Kansainvälisen Kennelliiton FCI:n tilastojen mukaan myös naapurimaamme Ruotsi, Norja ja Viro. Ruotsiin myönnettiin viime vuonna 623 uutta kennelnimeä, kun kymmenen vuotta sitten luku oli sielläkin vielä yli tuhat. Virolaiskasvattajat anoivat viime vuonna vain 27 uutta kennelnimeä, sielläkin määrä on parhaimmillaan ollut yli sata vuodessa.

Kymmenkunta vuotta sitten Suomi oli myönnettyjen kennelnimien määrässä aivan kärkipäässä. Viime vuonna eniten uusia kennelnimiä myönnettiin Kiinaan, 1718 kappaletta. Seuraavina ovat Ranska (1409 kennelnimeä), Saksa (1392), Puola (1371) ja Brasilia (1348). Suomi on 12. sijalla viime vuonna myönnettyjen kennelnimien määrässä.

Yhteensä FCI myönsi viime vuonna 19471 uutta kennelnimeä.

Kommentoi:

Koiramme